![]() |
|
Joitakin
aikoja sitten asiakas palautti katsottavana olleita kinodioja. Huonosta
pakkauksesta johtuen yksi lasikehys oli rikki, muuta erikoista en vielä
siinä vaiheessa huomannut. Siirsin lehdet mappiin ja unohdin asian.
Varsinainen vahinko paljastui kootessani uutta lähetystä. Valopöydällä
huomasin, että yhden dialehden ylimmän rivin talvikuvat vihersivät
voimakkaasti. Se osa kuva-alaa, joka oli ollut GePe:n lasikehyksen peltireunan
peitossa, kukersi magentanvärisenä. |
![]() |
|
Tapauksen jälkiselvittely on oma lukunsa. Kaivoin arkistosta pilalle menneen kuvan rinnakkaisruudun ja pyysin vertaamaan kuvia keskenään. Asiakassuhteen katkeamisen pelossa en vaatinut rahallista korvausta kuvien tuhoutumisesta, sen sijaan vaadin selitystä ja ilmoitin omat epäilyni värivirheen syntytavasta. Asiakas kiisti projisoineensa kuvia ja kertoi pyytäneensä firman ulkopuolista valokuvauksen asiantuntijaa katsomaan lähettämääni kuvaparia. Asiantuntijalle ilmiö kuului olleen aivan outo ja ennennäkemätön. Värivirheen mahdolliseksi syyksi hän oli tarjonnut kehityksessä tapahtunutta virhettä. Jopa Arja-vaimo ilmoitti välittömästi selityksen kuultuaan, että kehitysvirhe olisi näkynyt myös rinnakkaisruudussa. Ehkäpä "asiantuntija" luulee, että kehystettynä kuvaajalle palautettava Kodachrome leikataan erillisiksi ruuduiksi jo ennen kehitystä. Tähän oli pakko tyytyä. Jos projektori on pois laskuista, arvioni värivirheen syntytavasta on seuraavanlainen: diamapin lehtiä on säilytetty pitkään työpöydällä, jolloin pinosta esiin työntyneen lehden ylin rivi on joutunut alttiiksi suoralle UV-valolle. Kannattaa
katsoa miten kuvia säilyttää, omia ja muiden omistamia. |