|
Veikko
Vasama VALKOISEN VALAAN KOSTO
Herman Melvillen v.1851 julkaistu
Moby Dick on yli 800-sivuinen järkäle ja kirjakummajainen, paljon enemmän
kuin romaani. Sitäkin teos toki on, kertomus kapteeni Ahabin pakkomielteisestä
yrityksestä kohdata valkoinen valas ja kostaa aiemmalla pyyntiretkellä koettu
nöyryytys.
Oheistiedon ja pohdiskelun tavaton runsaus lienee pääsyy siihen,
että Melvillen teos löydettiin ja tunnustettiin kirjallisuuden historiaan kuuluvaksi
merkkiteokseksi vasta yli 70 vuotta ilmestymisensä jälkeen. Elinaikanaan kirjailija
sai tunnustusta normaalimuotoon kirjoittamistaan merielämän kuvauksista, mutta
pääteokselle kriitikot ja suuri yleisö eivät lämmenneet.
Valaanpyyntiin
osallistunut ja alan kirjallisuuteen huolellisesti perehtynyt Herman Melville
oli aikansa parhaita valaiden tuntijoita. Tämä näkyy kirjan rakenteessa siten,
että ensimmäinen pyyntikohtauksen kuvaus alkaa vasta kirjan sivulla 315! Tässä
vaiheessa lukija tuntee läpikotaisin pyyntialus Pequodin miehistöineen ja hallitsee
perusasiat kaskelottien pyynnistä.
Luin Moby Dickin koulupoikana, mutta
harppoen ja pyyntikuvauksiin keskittyen. Nyt toisella lukukerralla oikeastaan
kaikki muu kiinnosti enemmän, esimerkiksi 150 vuoden takainen tieto valaiden systematiikasta
tai Melvillen arviot aikalaistaiteilijoiden kyvyistä valaiden kuvaajina. Jopa
valasfossiilit saavat oman käsittelynsä.
Olin lopullisesti myyty, kun
kirjan päähenkilö huolestuu pyynnin vaikutuksesta valaskantoihin, puntaroi rinnakkain
biisonien historiaa ja valaiden tulevaisuutta: "Tällainen vertailu näyttäisi sisältävän
kumoamattoman väitteen ettei saalistuksen kohteena oleva valas voi enää välttää
nopeaa sukupuuttoa."
Toisaalta Melville ymmärtää myös realiteetit, pyynnin
vaikeuden ja valtamerten mielettömän suuruuden: "Kun neljäkymmentä miestä pyytää
kaskelotteja yhdestä laivasta neljä vuotta, he katsovat onnistuneensa erinomaisesti
ja kiittävät Jumalaa jos tuovat lopulta kotiin neljänkymmenen valaan öljyt."
Moby Dickin ja Melvillen aikana valasvesille lähdettiin puisilla purjealuksilla;
varsinainen pyynti tapahtui soudettavilla veneillä ja lihasvoimin heitettävillä
harppuunoilla. Sukupuuton uhkasta tuli todellinen vasta höyrylaivojen ja harppuunatykkien
aikakaudella.
Suurteoksen ytimessä juokseva romaanijuonne huipentuu lopulliseen
välienselvittelyyn, jossa Ahab jää täysin valaan armoille. Vauhtiin päästyään
Moby Dick pieksää pyyntiveneet päreiksi ja upottaa lopulta myös Pequodiin puskemalla
sen kylkeen suuren reiän. Vain päähenkilö pelastuu.
Loppukohtaus panee
kysymään, hakiko myös Moby Dick kostoa. Tunnistiko valas Ahabin kiusaajakseen,
jonka heittämän harppuunan kärki kaihersi edelleen syvällä sen lihassa? Ehkä ei
sentään, mutta Ahabin kipparoima Pequod oli valaalle varmasti yhtä tuttu kuin
valas itse oli Ahabille ja pyyntialuksen väelle. 12/2007 |