Kierrän lampien itäpuolitse Taloniemeen. Lahden pohjukassa on hauenkutu hyvässä vauhdissa. Kiloisia haukia polskii pienellä alalla ainakin puoli tusinaa selkä ajoittain pinnalla.

Kämppä, paremminkin pirtti vastaa odotuksia. Karttaan merkittyä puhelinta ei löydy ja hieman tyylittömältä se saattaisi tässä ympäristössä näyttääkin, varsinkin antenni. Taas kerran ihmettelen, kuinka syrjäisillä paikoilla ihmisiä asui vielä 1900-luvun alkupuoliskolla. Toisaalta tien puuttuminen lienee ollut Taloniemen asukkaiden ongelmista kaikkein vähäisimpiä. Peltotilkut kertovat pienimuotoisesta viljelystä ja karjanpidosta, Vuontisjärvestä on pyydetty siikaa ja taimenta.

Syötyäni lähden kameroiden kanssa liikkeelle. Rimpisuolla näkyy kaksi joutsenta, nuoria pesimättömiä yksilöitä. Ilahdun kovasti, sillä tällä alueella joutsen ei ole jokapäiväinen nähtävyys. Sommittelen joutsenia samaan rajaukseen latojen ja tuntureiden kanssa.

Kun linnut lopulta kyllästyvät mallina olemiseen ja lähtevät, huomaan suon laidalla hirven. Kuinkahan kauan lienee jo touhujani töllistellyt? Metsässä vilahtaa toinenkin hirvi, vielä lähempänä. Tämä yksilö on vuosikertaa nuorempi, emonsa äskettäin hylkäämä edellisen vuoden vasa.

Jään latorimmelle kuvaamaan suokulaisia. Veden saartamalla mättäällä pörhistelee kymmenkunta koirasta ja pari naarasta. Kurkistelen aluksi ladon takaa, mutta kun linnut vaikuttavat omaan touhuunsa uppoutuneilta, lähestyn soidinpaikkaa. Pääsen lopulta kymmenen metrin päähän. Kirjava tukistaa valkoista takaa päin. Olen juuri lukenut valkokauluksisen koiraan edustavan hierarkian pohjakerrosta. Turnajaispaikan "mainosvaloa" ei kuitenkaan ajeta pois, mitä nyt hieman välillä kurmootetaan.

Kämpälle palatessa kuvaan tukkakoskeloa keskiyön valoissa Taloniemen ja saaren välisessä sulassa. Sula on yllättävän laaja.

Pirtti on niin matala, että en mahdu seisomaan suorana. Melkoinen vitsaus huonoselkäiselle! En tee tulia piisiin, vaikka vähän haluttaisikin. Kuuntelen yömyöhästä Juha Siltasen ja M.A.Nummisen nokkelaa sanailua ja kuvittelen olevani omalla kämpällä kesälomaa aloitteleva lehtori.

Iltapäivällä vaihdan maisemaa. Lahdenpohjan sulassa on uivelokoiras ja hauet edelleen kovassa kutukiihkossa. Sää on selkeä ja tuuli heikko. Aiemmin tapaamistani hirvistä vanhempi on tullut suokulaisladon lähirimpeen syömään raatteen juurakoita. Tauolla istuessani kirsisääskiä pyörii ympärillä, järripeipot laulavat ja leppälintu. Koivun silmut ovat voimakkaasti turvonneet.

Harmikseni huomaan unohtaneeni rusinapaketin kämpän ikkunalaudalle. Vahinko ei olisi mainittava, ellei kysymyksessä olisi askeettisen eväsvarastoni ainoa valopilkku. Riisun anorakin ja jatkan matkaa.

Mäntyrovassa tapaan kuukkelin ja käen, rovan takaisella suolla pikkukuovin. Rovan laella polun varressa on niin mahdottoman komea kelo, että en pääse ohi kuvaustaukoa pitämättä. Karttaan merkitystä tutkimuskämpästä on jäljellä pelkkä tiilikasa; vajaan kilometrin päässä törmään karttaani merkitsemättömään päivätupaan. Jään syömään ja kuvaamaan, mutta nukkumaan haluan suosikkikämpälleni.

Jatkan matkaa puolenyön jälkeen. Ennen tielle pääsyä joudun ylittämään melkoisen suon, mutta routa pitää ja saappaanvarsi riittää. Tulvan valtaama lyhytkortinen neva tuo mieleen riisipellon.

Kävelen pari kilometriä tietä pitkin. Jo kaukaa näen, että tien toista reunaa vastaan loikkii jänis. Jään odottamaan. Kun jänis ehtii kohdalleni, tervehdin sitä ystävällisesti. Jänisparka pelästyy aika tavalla ja lähtee pinkomaan Raattamaan päin. Muuta liikennettä ei näy.

Kämpän ympäristö on täysin lumen vallassa. Vieraskirjan edellinen merkintä on toukokuun alkupäiviltä. Syön puurot ja oikaisen laverille. Tavarani jäävät levälleen ja saavat jäädäkin. Todennäköisyys sille, että muita kulkijoita sattuu kämpälle on lottovoittoa pienempi. Nukun kuin tukki ja herään vasta iltapäivällä, kun kämpän seinustalta kärpäsiä pyydystävä leppälintu muksahtaa ikkunaan.

Lumi sulaa sihisten. Säätiedotus lupaa selkeän sään jatkuvan Lapissa - etelässä uhkaa sadealue, mutta se ei minua haittaa. Kuvaan iltavaloilla kauas koivikkoon tulvinutta puroa ja siirryn keskiyön tunteina Keimiöjärvelle. Aamun kuvaussesonki tuottaa kaupallisia maisemakuvia ja vajaan rullallisen lintukuvia: en malta pidättyä, kun kymmenkunta kirjosiipikäpylintua pyörii kämpän nurkissa. Joukossa näyttäisi olevan poikasiakin.

Vastarannan kämpältä ilmestyy jäälle puolenkymmentä pilkkijää. Kun ilma alkaa lämmetä ja väreillä, onkimiehet näyttävät leijuvan metrin verran jäänpinnan yläpuolella.