|
Veikko
Vasama
RUIJAN KAHDEKSAN IHMETTÄ
VUOROVESI
Vuoroveden vaihteluväli Finnmarkin rannikoilla on alun kolmatta
metriä. Kun vesi on alimmillaan, sisämaassa asuvan matkailijan
ihmeteltäväksi paljastuu vihreänruskea levävyöhyke
tai vaihtoehtoisesti hehtaarikaupalla hienoa hiekkarantaa. Lokit ja
meriharakat etsivät syötäväkseen kuivilleen jääneitä
outoja meren eläviä.
Puolen vuorokauden sykliä noudattava vuorovesi-ilmiö on otettava
huomioon rantarakentamisessa ja liikkumisessa: laiturit ovat erikoisia
paaluvarustuksia ja veneet keikkuvat ankkuroituina vuonoilla.
JÄÄTIKKÖ
Finnmarkin korkein tunturi sijaitsee Loppan kunnassa Öksfjordin
kaupungin länsipuolella ja sen korkeus merenpinnasta on yli 1200m.
Tunturin lakiosia peittävä harmaa jäätikkö
näyttää kiinnostavalta, mutta kiipeilemistä jyrkillä
rinteillä voi suositella vain alan harrastajille.
Maisema kesyyntyy itään mennessä. Varanginniemen sisäosat
muistuttavat topografialtaan Suomen Lappia, mutta rannat suistuvat Jäämereen
usein korkeina pystypahtoina.
LINTUVUORI
Linnut hallitsevat maisemaa Finnmarkin rannikoilla ja erityisesti lintuvuorilla
niiden valta on ehdoton. Yleensä lintuvuoret ovat veneellä
lähestyttäviä pystyjä rantakallioita, mutta Vadsön
itäpuolella sijaitsevalle Store Ekkeröyan lintuvuorelle pääsee
autolla.
Kyseessä on norjalaisittain vaatimaton rantapahta, jossa pesii
n. 20000 pikkukajavaa, kalalokin näköistä ja kokoista
lokkia. "Oikeilla" lintuvuorilla lajivalikoima on laajempi ja asukkaita
kertaluokkaa enemmän. Finnmarkin ehkä tunnetuin lintuvuori
on Båtsfjorfin kunnassa sijaitseva Syltefjordstauran, missä
pesii Euroopan pohjoisin suulayhdyskunta.
TOINEN
KEVÄT
Kesällä Finnmarkissa liikkuva huomaa yhtäkkiä joutuneensa
keskelle lumilakeuksia. Ensimmäisellä käynnilläni
kevät yllätti kesä-heinäkuun vaihteessa matkalla
Berlevågiin. Lumipeite oli yhtenäinen ja järvet kantavassa
jäässä.
Korkeutta tällä ylänköalueella ei ole enempää
kuin 400 metriä, mutta olosuhteiden ero alavampiin seutuihin verrattuna
on ällistyttävä. Lapissa asuvilla lumen näkemisestä
on kulunut helposti runsas kuukausi, etelämpää tulleilla
paljon kauemmin. Jos sää sattuu olemaan kesäisen lämmin,
on aivan välttämätöntä pysähtyä lumisotasille.
SATAMA
Eksoottiset ja värikkäät satama-alueet vetävät
maakrapua puoleensa magneetin tavoin. Toisin kuin suomalaisissa satamissa,
asiaton oleskelu ja töllisteleminen on jyrkästi sallittua.
Alusten enemmistönä ovat kaikenkokoiset kalastajaveneet, joista
pienimmillä ei luulisi olevan avomerelle mitään asiaa.
Kalastajat käsittelevät veneitään taiturimaisesti:
kaijalle tullessa yksi henkilö kykenee samanaikaisesti ohjaamaan
venettä, säätämaan koneen tehoa, kiinnittämään
köyden, puhumaan puhelimeen ja käärimään sätkän.
TIEVERKKO
Finnmarkin tieverkon rakentaminen on mittava uroteko. Erityisen vaikuttavia
ovat ne tiet, joita entisinä aikoina on jykerretty vuorenrinteisiin
taivaan ja meren välille. Nykytekniikalla tunnelitkin syntyvät
helpommin, tarvittaessa meren ali. Lautat yhdistävät muuhun
tieverkkoon monilta suuremmilta saarilta löytyvät irrallisentuntuiset
tienpätkät.
Teiden talvinen aukipitäminen on oma jättiurakkansa. Osa tunturiylänköjen
teistä pidetään talven yli suljettuna, muuallakin saa
varautua odottamaan aukaisukalustoa ja ajamaan saattueissa.
HURTIGRUTEN
Laivareittiä Bergenistä Kirkenesiin on sanottu maailman kauneimmaksi
merimatkaksi, eikä syyttä. Hurtigruten on kiehtova yhdistelmä
loistoristeilijää, matkustajalaivaa ja rahtialusta. Maisemat
houkuttelevat kesäisin matkailijoita kaikkialta maailmasta; kun
autot ja lentokoneet hyytyvät kinoksiin talven lumimyrskyissä,
rannikkolinja on paikallisten asukkaiden varmin yhdysside muuhun maailmaan.
Finnmark muodostuu vuonojen toisistaan erottamista niemistä. Pitkät
paluuperät välttää, kun ajaa auton laivaan ja nauttii
muutaman tunnin Hurtigrutenin ainutlaatuisesta ilmapiiristä.
HUVILAKULTTUURI
En lakkaa ihmettelemästä norjalaista huvilakulttuuria. Varsinkin
tunturiylängöillä huvilat törröttävät
kuin avaruudesta kipattuna. Vesipaikasta ei aina näytä olevan
tietoakaan, järvestä puhumattakaan. Ehkäpä ruoka-
ja totivesi sulatetaan lumesta, jota onneksi riittää läpi
vuoden.
Olen päätellyt, että rannikolla asuva norjalainen haluaa
huvilansa minne tahansa muualle kuin meren rantaan.
Huviloiden varustuksesta (lautasantenni, jalkapallomaali) näkee,
että talvisin seurataan hiihtokilpailuja ja kesällä lauotaan
rankkareita. Kun isäntäväki saapuu paikalle, lippu nostetaan
salkoon.
7/2000
Kuvia
Finnmarkista
|