Veikko Vasama
SINISEN KUVAN METSÄSTYS

Toimeksianto oli selvä: kuvan pitää olla sininen.

Lauantai, vaalipäivän aatto valkeni Rovaniemellä sädehtivän kauniina. Kun pääsin liikkeelle yhdentoista aikoihin, näytti edelleen lupaavalta. Kittilän jälkeen pilvisyys lisääntyi, ja Muonion jälkeen alkoi sakea lumipyry. Mutta Karesuvannon tienoilla lumentulo loppui ja toivo heräsi, Ropinsalmella aurinko taas paistoi. Jäin odottamaan iltaa.

Tarvittava kuva on jättiläiskokoinen, neljä metriä korkea ja kahdeksantoista leveä. Suunnittelin rajauksen kolmesta rinnakkaisesta laakaruudusta. Maisema ei ollut aivan sitä mitä halusin, mutta ei huonokaan. Tunturit kohosivat pääosin Ruotsin puolella, mutta en arvellut sen haittaavan.

Otin ensimmäiset kuvat puoli tuntia auringonlaskun jälkeen, viimeiset kuun valossa kellon lähestyessä yhdeksää. Lopetettuani olin hyvilläni, sillä jotain esitettävää ainakin jo oli. Iltahämärissä näin myrskyn sisämaahan paiskaaman harmaalokin ponnistelevan takaisin Norjaan päin. Kilpisjärvellä näytti tulleen reilusti lunta.

Aamulla palasin Ropinsalmelle, kaaristin ahkion ja suuntasin kohti pohjoista. Tuiskulumi ja nollakeli tekivät kelistä nihkeän, mutta tuore kelkanjälki helpotti hiihtoa. Tuuli puhalsi navakasti luoteesta. Kämpän pihalla oli kelkka ja sisällä asukas, nuoremman polven poromies ikkunan ääressä lueskelemassa.

Juttelimme tovin, kunnes kumppani lähti varmistamaan että tokassa kaikki oli hyvin. Etsin jalustanpaikan, josta pystyin kuvaamaan sekä myötä- että vastavaloon. Varsinkin Aksepaktin suuntaan maisema oli komea.

Illan hämärtyessä valotin viisi kolmen ruudun panoraamaa, viimeiset taas kuun valossa. Kuin tilauksesta koko päivän navakasti puhaltanut tuuli oli laantunut. Palasin kämppään ja juttelimme niitä näitä. Poromiehet olivat testanneet puhelimia ja todenneet, että kotimainen valmistaja panostaa tuotekehittelyssään kaikkeen muuhun paitsi kuuluvuuteen. Samaa todisti myös oma vaitonainen pulikkani. Ensimmäiset vaalitulokset eivät enteilleet järisyttäviä yllätyksiä.

Tuuli yltyi yön ja aamun aikana lähelle myrskylukemia. Yläpuolella näkyi sinistä taivasta, mutta tuiskuava lumi peitti vaakasuoran näkyvyyden. Puolilta päivin helpotti sen verran, että pystyi hiihtämään. Nousin Ropin rinteeseen ja näppäilin kuvia käsivaralta, valoa riitti ruhtinaallisesti. Lumi oli avotunturissakin pehmeää; porojen kannalta talvi oli ollut poikkeuksellisen hyvä. Valitsin jalustanpaikan tällä kertaa kämpän pohjoispuolelta.

Illan kähmässä kämpälle ilmestyi kolmaskin asukas, riekonpyytäjä. Tuisku kuului peittäneen suurimman osan ansoista. Pyyntimies oli paikkakunnalta kotoisin, etelässä työuransa tehnyt ja eläkkeelle päästyään synnyinseudulleen palannut. Ja jääkiekkomiehiä! Iltapuhde sujui kodikkaasti: juttelimme kiekkoasioita, poromies selaili sähköpostejaan.

Aamulla yritin kuvata, mutta kun tuuli kaatoi jalustan, päätin lähteä. Karesuvannon suoralla auto kulki viittäkymppiä pelkällä tuulienergialla.