|
Veikko Vasama
OUTALAPPIA
Ensimmäinen
näyttelyni "Outalappia" koostui 40 mustavalkokuvasta, jotka on kuvattu
9x12 -koon kameralla eri puolilla Lappia vuosina 1977-80. Näyttely oli
esillä Valokuvamuseon studiossa Helsingissä 13.3.-7.4.1980 ja sen
jälkeen muualla Suomessa yli 30 paikkakunnalla.
Jäin ripustuksen
jälkeen jännittyneenä odottamaan näyttelyvieraita ja heidän kommenttejaan.
Yksi kysymys on jäänyt erityisesti mieleen:
"Millaista asetta kuljetat mukana kuvausretkillä?"
Kirjoitin
esittelytekstiin mm. seuraavan kappaleen, jonka ajatuksiin voin edelleen
yhtyä:
"Näyttelyn saa tulkita puheenvuoroksi luonnonvalokuvauksen piirissä
virinneeseen keskusteluun, jonka yhdeksi pääkysymykseksi on noussut kuvan
asiasisällön ja muodon suhde. Ymmärrän kyllä, että sama kuva ei välttämättä
sovi oppikirjaan ja taidesalongin seinälle, mutta vastakkainasettelupyrkimyksiä
en voi hyväksyä. Asiasisällön ylikorostaminen näyttää helposti johtavan
valokuvan yleisten arviointikriteerien vähättelyyn, rakenteeltaan ikävystyttävän
yksinkertaisiin kuviin ja huonon tekniikan puolustelemiseen. Yhtä selvästi
sieluttomuus paistaa sellaisesta luontokuvasta, jonka ottajalle luonto
on vain yksi kuvausaihe muiden joukossa."
Arvostelut
olivat enimmäkseen rohkaisevia, osin kiittäviä. Muutama esimerkki:
"Vasama
on biologi, ja katselee luontoa vähän sillä silmällä, etsien luonteenomaista
ja yleispätevää, ja saaden vieraakseen sen kauneuden, jonka houkuttelee
kuviin uskollisuus totuudelle."
Uusi Suomi
"Ilmaisussa
ei pyritä aivan samantapaiseen runollisuuteen kuin Antero Takalan Lapinkuvissa,
ote on ehkä voimakkaampaa, mutta kuitenkin omaperäistä. Merkillepantavaa
on kuvien harkittu sommittelu, sen ansiosta ne nousevat vaikuttaviksi
ja nautittaviksi, huomattavasti yläpuolelle pelkän dokumentaarisen kuvauksen.
On sanottava, ettei kohdeapuraha ole mennyt tässä hukkaan, sillä Vasama
sijoittuu kuvillaan maisemakuvaajiemme parhaimmistoon."
Tapani Kovanen Kameralehti
"Veikko
Vasama, biolog från Uleåborg, debuterar som naturfotograf i Fotomuseet
med en fin kollektion landskapsbilder från Laplands ödemarksonråden. Det
är omsorgsfullt komponerade vyer i klassiskt utförande, valös- och detaljrika,
estetiskt tilltalande utan romantisering. Veikko Vasama förenar dokumentär
saklighet med utpräglad känsla för den ursprungliga naturens skönhetsvärden."
Bert Carpelan Hufvudstadsbladet
Nyt 22
vuoden jälkeen on aika palata asiaan. Skannasin näyttelyn negatiivit
ja valitsin 16 kuvaa esilläolevaan nettinäyttelyyn. Osa kuvista nähtiin
aikanaan lehdistökuvina tai arvostelujen yhteydessä, mutta useimmat julkaistaan
joukkoviestimessä ensi kertaa vasta nyt.
3/2002
takaisin
kuviin
|