|
Veikko
Vasama
NÄYTTELY NETTIIN
Luontokuva
-lehden päätoimittajan tehtävät Markku Saihalle
luovuttanut Erkki Santamala pohdiskeli viimeisessä pääkirjoituksessaan
(Luontokuva 2/2001) ajatuksia herättävästi luonnonvalokuvauksen nykynäkymiä.
Yksi sivuttuja aiheita oli kuvien julkaiseminen, johon ES kaipasi näyttelyiden
ja kirjojen rinnalle mielikuvitusta ja uusia avauksia. Hänen mielestään
luontokirja on kokenut jonkinasteisen inflaation. Myyntiluvut pysyttelevät
korkeina, mutta uutuuskirjat tarjoavat yhä harvemmin yllätyksiä tai
ilon aiheita.
Tunnistan
tuntemuksen: pintaa syvemmälle menevistä teksti- ja kuvakokonaisuuksista
saatan edelleen innostua, mutta harvemmin varsinaisista kuvakirjoista.
On tosin myönnettävä, että Akateemisen luontokirjaosasto ei ole mikään
pyhiinvaelluspaikka minulle koskaan ollutkaan.
Kirjatulvasta
huolimatta suuri määrä laadukkaita kuvia jää julkaisematta, sillä uusille
tulokkaille kaupallisten kustantamoiden kynnys on toivottoman korkea.
Toisaalta olisi kiinnostavaa tietää, mihin tunnetut kuvaajat piilottavat
tuotantonsa epäkaupallisen osan.
Useimmat
kirjat tehdään suurelle yleisölle kaupallisuuden ehdoilla ja lopputulos
on sen mukainen. Näyttelyissä voisi vapaammin kokeilla, irrotella tai
ottaa kantaa, mutta tapahtuuko näin? Näyttelytoiminnan ongelmana on
kehno hyötysuhde: työmäärä on hirveä, kustannukset suuret ja katsojamäärä
yleensä vähäinen.
Onneksi
on vaihtoehto! Tekniikan ja siirtoyhteyksien kehittyminen on tehnyt
internetistä varteenotettavan kuvien julkaisukanavan. Jos web-kuvien
käsittelyyn sopiva tietokonelaitteisto on valmiina, tarvitaan "vain"
skanneri, ohjelmistot ja aikaa. Parasta netissä on riippumattomuus kustantajista
tai apurahatoimikunnista. Kuvaaja päättää itse kuviensa julkaisemisesta
tai julkaisematta jättämisestä. Uutta on myös se, että vastuu lopputuloksesta
kuuluu kokonaan kuvaajalle. Enää ei voi syyttää kirjapainoa vääristä
väreistä tai toimittajaa tekstin pilaamisesta. Omalla kohdallani tärkein
syy verkkosivujen avaamiseen oli sananvapaus: netissä saa sanoa ja vielä
perustella mielipiteensä.
Laadusta
ja linkityksestä riippuen nettisivujen kävijämäärä vaihtelee väljissä
rajoissa, mutta potentiaalinen asiakaskunta on valtava. Nettinäyttely
on aina auki ja kuvat voi nähdä kaikkina vuorokaudenaikoina samanaikaisesti
kaikkialla maailmassa. Näyttelyä ei tarvitse fyysisesti kierrättää eikä
se uutuusarvon haihduttua unohdu varastoon. Säännöllisesti päivitetty
sivusto houkuttelee jatkuvasti kävijöitä, joista osalle "vanha" näyttely
onkin uusi ja ennennäkemätön. Jos näyttely on jo nähty tai aihe ei kiinnosta,
se on helppo ohittaa.
Haluan
painottaa, että en väheksy perinteistä näyttelyä, päinvastoin. Mielestäni
jokaisen kuvaajan on syytä valmistaa sellainen, kokea näyttelynpitäjän
ilot ja surut, joutua kasvotusten yleisön kanssa. Vasta sitten on edellytyksiä
arvioida, mitä urakasta jää käteen ja miten kuvansa jatkossa julkistaa.
Monien
mielestä kuvien julkaiseminen netissä on hullun hommaa, koska julkaisupalkkiot
jäävät saamatta. Totta. Yhtä totta on, että internet on tervetullut
vaihtoehto meille luusereille, jotka emme osaa markkinoida itseämme
tai kuviamme.
Julkaistu
Luontokuva -lehdessä 3/2001 nimellä Luuserin vaihtoehto
|