Pasasjärvi ennen
yhteismetsän
hakkuita
Inari 1978

Veikko Vasama
PITKÄ KUUMA KEVÄT
Nettipäiväkirjamerkintöjä Ylä-Lapin metsä- ja maaoikeuskiistasta vuodelta 2005

TAMMIKUU

Greenpeacen ja Suomen luonnonsuojeluliiton viime viikolla Helsingissä järjestämän poroseminaarin tiedotteessa julistetaan, että luppometsät ovat "porojen tärkeimpiä talvikauden laidunmaita". Väite on tarkoituksenmukainen, mutta ei tosi. Jokaisen täysjärkisen luulisi ymmärtävän, että puiden oksilla riippuva luppo ei voi olla kiipeilytaidottoman eläimen pääasiallista ravintoa. Kaiken lisäksi luppometsät - Greenpeacen tarkoittamassa mielessä - puuttuvat kokonaan suuresta osasta poronhoitoaluetta.

Greenpeace valjasti joitakin vuosia sitten poron ja "sorretun" saamelaisporomiehen mielikuvakampanjointinsa keulakuviksi. Tukijäsenille uskotellaan, että poronhoidon ongelmat johtuvat hakkuista. Ulkomailta Ylä-Lappiin lennätettävät toimittajat ja pyhiinvaeltajat pääsevät kauhistelemaan vain Metsähallituksen hakkuita, vaikka esimerkiksi Utsjoen porotilalliset saavat aikaan täysin vertailukelpoista jälkeä. Suomen saamelaisten poliittinen johtaja viestittää Greenpeacen verkkosivuilla, että jo lapsena opittu kunnioitus estää saamelaisia hakkaamasta metsiään " for pulp mills under any circumstances".

Ylä-Lapissa Greenpeacen toiminnan perustana on stallariajat mieleen tuova yksisilmäisyys ja luja usko siihen, että tarkoitus pyhittää keinot, tarkoituksenmukaisuus "tiedot". Pidän äärimmäisen valitettavana, että asiallisena kansalaisjärjestönä pidetty Suomen luonnonsuojeluliitto vaarantaa maineensa lähtemällä samoille linjoille.
31.1.

HELMIKUU

Lapin paliskunnan ex-poroisäntä Hannu Magga kertoi HS:n haastattelussa 2.2, että Lapin paliskuntaan kuuluvan Peurakairan vanhoissa metsissä on luppoa keskimäärin 573 kg hehtaarilla. Siis yhtä paljon tai jopa enemmän kuin jäkälää! Magga lienee viitannut paremmin poliitikkona tunnetun Pekka Aikion johdolla muutamia vuosia sitten tehtyihin tutkimuksiin, joissa on hyvinkin voitu päätyä kerrotunlaiseen tulokseen.

Lupon määrästä erityyppisissä metsissä on käytettävissä myös tieteellisesti ansioituneen, jäävittömän porotutkijan tutkimustuloksia. Niissä keskitytään poron ulottuvilla olevaan luppoon, jollaiseksi tulkitaan 2,5 m:n korkeudella ja sitä alempana oleva luppo. Poronhoitoalueen mäntyjen rungoilla tämä ns. lupporaja on selvästi nähtävissä n. 1,5 metrissä. Jos lumi kovettuu poroa kantavaksi, tilanne muuttuu lumikerroksen paksuutta vastaavasti.

Korrektisti ilmoitettuna lupon määrä jää murto-osaan Maggan kertomasta. Hyvin tuntemissani Peurakairan männiköissä oikea luku saattaisi osua haarukkaan 10-20 kg/ha. En moiti toimittajaa vedätetyksi tulemisesta spesiaalitietoa vaativassa asiassa. Ikävämpää on, että Helsingin Sanomat tarjoaa lukijoilleen kuumaan kiistakysymykseen liittyen harhaanjohtavaa ja tarkoitushakuista tietoa.
6.2.

Ivalossa ilmestyvä paikallislehti Inarilainen oli tehnyt Greenpeacen ja Suomen luonnonsuojeluliiton yhteistä tiedotetta koskeneesta blogimerkinnästäni (31.1.) uutisen ja sijoittanut sen näkyvästi takasivulleen. Otsikko on toimituksen käsialaa, mutta vastaa tekstin sisältöä. Jossain määrin arveluttavana pidän sitä, että siteerattuun tekstiin sisältyvää linkkiä ei noteerata mitenkään. Sitä klikkaamalla pääsee verkkosivuilleni, missä käsittelen poron talviravintokysymystä hieman monisanaisemmin kuin täällä päiväkirjassa.

Eräs pelkästään lehtiuutisen lukenut inarilainen epäili ymmärrykseni tasoa poroasioissa. Hänelle vastasin henkilökohtaisesti, mutta muille mahdollisesti samasta asiasta huolestuneille haluan kertoa suorittaneeni ylemmän loppututkinnon Oulun yliopistossa. Pääaineena on eläintiede ja erikoistyön aiheena poron kesäravinto Alakitkan paliskunnassa Kuusamossa. Ennen valokuvaajaksi ryhtymistä toimin tutkimusapulaisena erityyppisissä poroon liittyvissä tutkimuksissa.

Tulkoon samalla kerrotuksi, että "Ynnillä" opiskeli suunnilleen samaan aikaan kolme tällä hetkellä tunnettua alan toimijaa, Timo "Picalogi" Helle, Mauri Nieminen ja Pekka Aikio. Timo ja Mauri väittelivät aikanaan tohtoreiksi ja toimivat nykyisin erikoistutkijoina, Timo Metsäntutkimuslaitoksen ja Mauri Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen palveluksessa. Pekasta tuli päätoiminen saamelaispoliitikko.
13.2.

Metsänkäyttömuotojen yhteensovittamista Ylä-Lapissa selvittelevän, vuoteen 2007 jatkuvan tutkimushankkeen pilottivaiheen tuloksista kerrottiin eilen Saariselällä. Ylälappilaisille tehdyn kyselytutkimuksen mukaan Inarin, Enontekiön ja Utsjoen kuntien asukkaista noin puolet suhtautuu poro- ja metsätalouden yhteensovittamiseen myönteisesti ja vain kymmenesosa kielteisesti.

Valtaosa haastatelluista haluaisi, että kiistat soviteltaisiin paikallisesti. Selvityksen mukaan eniten vierastetaan ylikansallista päätöksentekoa kuten EU:ta ja Greenpeacea.
23.2.

Lapin Kansan päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikula oli katsellut Lappia ilmasta käsin lennollaan Rovaniemeltä Murmanskiin: "Metsäautoteiden pilkkoma tilkkutäkkimäinen maisema muuttuu Venäjällä yhtenäiseksi erämaa-alueeksi." Jatkossa päätoimittaja ihmettelee tiehanketta, joka toteutuessaan halkaisisi lakisääteisen Hammastunturin erämaan.

Erämaalain 12§ kuuluu näin: "Sen estämättä, mitä 5§:ssä säädetään, saa Hammastunturin erämaa-alueelle rakentaa tien Inarin ja Pokan väliseltä maantieltä Kutturan kylään." Erämaalain 5. pykälän mukaan pysyvien teiden rakentaminen erämaa-alueille on mahdollista vain erityistapauksissa valtioneuvoston päätöksellä. Nyt sellaista ei tarvita, koska varauma sisältyy lakiin.

Olen Tuomi-Nikulan kanssa yhtä mieltä kyseisen tien älyttömyydestä, mutta miksi päätoimittaja huolestuu asiasta vasta nyt? Pitkään Lapin Kansan päätoimittajana toiminut Tuomi-Nikula antoi täyden tukensa erämaakomitean enemmistölle, joka runnoi läpi vuonna 1991 voimaan tulleen erämaalain. Laki sallii paitsi kyseisen tieyhteyden rakentamisen, myös metsätaloustoiminnan harjoittamisen erämaa-alueiden metsäisissä osissa.

Tänä päivänä tuntuu vähintäänkin erikoiselta, että komiteassa istuneet saamelaisporomiehet eivät vastustaneet hakkuita.
28.2.

MAALISKUU

Greenpeace tehostaa Inarin metsäkiistoihin liittyvää tiedotustoimintaansa perustamalla alueelle kansainvälisen metsäaseman (Forest Rescue Station). Tarkoituksena on kutsua paikalle monenlaista väkeä tutustumaan poromiehiin ja Metsähallituksen hakkuisiin, jotka Greenpeacen tulkinnan mukaan ovat pääsyy porotalouden ongelmiin.

Inarin kevättalvi on otollista aikaa tämäntyyppisten vierailujen järjestämiseen, koska puiden oksilla riippuvan lupon lisäksi näkyvissä ei ole muuta poron talviravinnoksi kelpaavaa. Toisaalta isännät eivät varmaankaan joudu vastailemaan jäkälälaitumien tilaa koskeviin kiusallisiin kysymyksiin.

Tosin niihinkin olisi vastaus valmiina. Greenpeacen Ylä-Lapin erityisasiantuntija kuittasi (LK:n mukaan) viikko sitten Saariselällä järjestetyssä seminaarissa puheet ylilaidunnuksesta toteamalla, että poroja ei ole liikaa, kyse on laitumien pienuudesta.

Sama nerokas päätelmä selittää myös globaalin liikakansoitusongelman: ihmisiä ei ole liikaa, mutta maapallo on liian pieni.
2.3.

Metsähallitus keskeytti hakkuutyöt Inarin Nellimin alueella. Vaatimuksen hakkuiden keskeyttämisestä esitti Ylä-Lapista puuta ostava Stora Enso, jonka keski-eurooppalaiset asiakkaat ovat joutuneet Greenpeacen kovan painostuksen kohteeksi. Ulkomaankortti näytti taas voimansa!

Väärin keskeytetty! Yle 24:n uutisen tuoreimman version mukaan Greenpeacen metsävastaava Matti Liimatainen pitää outona ilmoitusta, että hakkuut keskeytettäisiin kansainvälisen painostuksen takia. "Painostus ei saa olla syynä hakkuiden lopettamiseen, vaan se mitä hakkuut tekevät metsille ja porojen laitumille", Liimatainen hurskastelee.
7.3.

Lapin Kansan haastattelema Paatsjoen-Nellimin kyläyhdistyksen puheenjohtaja Simo Jefremoff muistuttaa, että Nellimissä on ollut inarinsaamelaisia, kolttia ja suomalaisia ja "aina on tultu toistemme kanssa toimeen ja yhteissovussa on asuttu koko ikämme. Nyt muutama ihminen on saanut riidat aikaiseksi."

Viimeistelin eilen julkaisukuntoon tekstin, jossa käsittelen lupon roolia poron talviravintona ja Inarin metsäkiistan täsmäaseena. Varsinaisilta verkkosivuiltani löytyy useita vuosien varrella kirjoittamiani tekstejä, joissa valotan omasta näkökulmastani Lapin metsäsodan vaiheita ja huonosti tunnettuja taustoja. Esimerkiksi saamelaispolitiikka tuli 1990-luvulla erottamattomaksi osaksi metsäkiistaa tavalla, jota useimmat tämän päivän luonnonsuojelijat eivät ymmärrä tai halua ymmärtää.

Tekstit on asianmukaisesti päivätty ja mahdollisista jälkikäteen tehdyistä muutoksista ilmoitetaan erikseen.
8.3.

Olen odotellut Lapin kansanedustajien kannanottoja Ylä-Lapin metsäkiistaan. Esko-Juhani Tennilä (vas) esittää tämän aamun LK:ssa ajatuksia, joihin voin pitkälti yhtyä. Tennilä ei pidä mahdollisena suojelualueiden ainakaan merkittävää lisäämistä mutta ehdottaa, että latvukset ja muu hakkuujäte koottaisiin pois porojen laidunmailta ja käytettäisiin energian tuotantoon.

Tennilän mukaan "Vasemmistoliitto ei tue menossa olevan metsäkiistan taustalla piilevää pyrkimystä jakaa valtion maat pohjoisessa yksityisille. Se linja tuottaisi täydellisen kaaoksen eikä edistäisi myöskään luonnon järkevää käyttöä."

Tennilä huomauttaa, että jo nyt Inarissa hakataan yksityisten omistamia metsiä "kovemmin menetelmin kuin valtion mailla monitoimikoneita käyttäen".
14.3.

Inariin v. 1947 siirtolaisena asettunut Tarmo Portti kertoo tänään Lapin Kansan yleisönosastossa omat havaintonsa porojen jäkälälaitumien tilassa vuosikymmenien aikana tapahtuneesta muutoksesta.

"Jäkälää oli joka puolella, lähti kodistani mihin suuntaan hyvänsä. (...) Kun nyt ikämiehenä kuljen marja- tai muissa asioissa niissä nuoruuteni maisemissa, ne ovat jäkälän suhteen todella surkeaa katseltavaa, ei siellä ole muuta kuin jäkälän juuria. Ilmiö on sama, oli alue hakattu tai ei."

Tarmo Portti pitää laidunongelmien syynä porojen liian suurta määrää. "En suinkaan tarkoita, että pitäisi palata takaisin 60-luvulle, mutta väitän, että laitumet eivät elvy näillä poroluvuilla, vaikka Inarista ei kaadettaisi ainuttakaan karhakkaa."

Itse olen retkeillyt aktiivisesti Lapissa 1970-luvulta lähtien ja tehnyt samantyyppisiä havaintoja. Tämän päivän aktivisteja ei voida moittia siitä, että heillä ei ole omakohtaisia havaintoja laiduntilanteen kehittymisestä nykyiselleen. Pienialaisia näytteitä Tarmo Portin tarkoittamista kunnollisista jäkäliköistä on säilynyt aidatuilla alueilla. Myös Enontekiön Käsivarressa sijaitsevan jyrkkärinteisen Saivaaran lakitasanteella oli hyvä jäkälikkö ainakin vielä vuonna 1985, kun siellä viimeksi kävin.
15.3.

Ylä-Lapin metsäkärhämään liittyvä kirjoittelu jatkuu vilkkaana Lapin Kansassa. Maire Puikko huomauttaa puheenvuorossaan, että samoista asioista kiisteltiin jo 1980-luvulla toimineessa erämaakomiteassa. Vuonna 1991 voimaan astunut erämaalaki perustuu kyseisen komitean mietintöön. Erämaaliikettä komitessa edustanut Maire Puikko jätti mietintöön eriävän mielipiteen, jonka sorvaamiseen aikanaan itsekin osallistuin.

Puikko muistaa, että laajapohjaisessa erämaakomiteassa metsätaloudella oli vahva edustus. Mutta sitten muisti pettää: "...porotaloutta edusti Ivalon paliskunnan poroisäntä - Ivalon paliskunnassahan ei enää aikaisempien hakkuiden johdosta ole juuri vanhoja metsiä eikä siten paliskunnan edustajalla ollut tarvetta puolustaa niiden jättämistä hakkaamatta."

Greenpeacen linjoille lähteneellä Puikolla on omat syynsä kirjoittaa Ivalon paliskunnasta tuohon sävyyn. Komitean jäsenen luulisi muistavan, että paikallisia paliskuntia komiteassa edusti Juhani Magga, Hammastunturin paliskunnan silloinen poroisäntä.

Paikkansa pitävää tietoa Ylä-Lapin metsäkiistan varhaisemmista vaiheista löytyy nettisivuiltani, esimerkiksi tästä vastineesta jonka Helsingin Sanomat jätti julkaisematta.
16.3.

Suomen luonnonsuojeluliiton metsäasiantuntija Sini Harkki mainitaan lisätietojen antajana tiedotteessa, jossa Greenpeace edellyttää Suomen hallituksen ratkaisevan Ylä-Lapin metsäkiistan järjestön vaatimalla tavalla. SLL:n sivuilta löytyvään luontojärjestöjen yhteiseen luppotiedotteeseen liittyvää lisäinformaatiota kehotetaan kysymään Harkin lisäksi Greenpeacen Matti Liimataiselta ja kahdelta poronhoitajalta, jotka molemmat ovat korviaan myöten mukana kiistassa.

Asiantuntijoiden harrastama toistensa ristiintakaaminen tuo mieleen savolaislähtöisen saksanopettajani käyttämän sanonnan Tuppuraisesta Tappuraisen takuumiehenä.

Puu- ja erityisalojen liitto ottaa eilisessä tiedotteessaan kantaa Suomen luonnonsuojeluliiton ja Suomen WWF:n Greenpeacelle antamaan hiljaiseen tukeen. "Suomen luonnonsuojeluliitto ja Suomen WWF tekisivätkin palveluksen koko Suomen metsiensuojelusta käytävälle vuoropuhelulle sanoutumalla selvästi irti Greenpeacen metsätalouden sabotoinnista Ylä-Lapissa", liiton tiedotteessa todetaan.

Matti Liimatainen kirjoittaa Lapin Kansassa 11.3. järjestöjen roolista näin: "...Greenpeace, Suomen luonnonsuojeluliitto ja WWF Suomi ovat yhdessä esittäneet maa- ja metsätalousministeriölle viimeksi helmikuussa 2005, että Ylä-Lapin metsäongelman ratkaisussa järjestöt tukevat Inarin paliskuntien tavoitteita."

SLL:n ja WWF:n todellinen osuus Ylä-Lapin metsäsodassa kaipaa pikaista selvennystä. Hiljaisesta tuesta puhuminen on siinä mielessä oikeutettua, että kummankaan järjestön verkkosivuilla Liimataisen mainostamaan yhteisrintamaan ei oteta selkeästi kantaa. Sll:n sivuilla tuorein Inarin tapahtumiin liittyvä kannanotto on 8.3. päivätty ministeri Korkeaojan inspiroima purkaus, WWF:n sivuilla kähinästä ei mainita sanallakaan.

Toisin kuin Liimatainen vielä viikko sitten viestitti, Inarin paliskunnilla ei ole metsäsodassa yhteistä tavoitetta. Tämän oivallettuaan Greenpeace otti käyttöön tosiasiallista tilannetta ehkä paremmin kuvaavan ilmaisun Inarin paliskuntien enemmistö.
17.3.

Inarin poroasioissa besserwisserinä esiintyvä Matti "Max" Liimatainen (Greenpeace) lanseerasi vapaasti laiduntavan poron julkisuuteen Voima -lehdessä lokakuussa 2003. Kyseessä on tavallisesta porosta kampanjan tarpeisiin kehitetty paranneltu versio.

Talvella vapaasti laiduntava poro "löytää ravintonsa tarkalla hajuaistillaan, esimerkiksi paksun hangen läpi se haistaa hakatun metsän eikä turhaan lähde kaivamaan jäkälää hakkuutähteen läpi", Liimatainen ihastelee.

Inarin Paadarskaidissa sijaitsevan Greenpeacen metsäleirin lähistöllä laiduntavat porot tuntuvat pilailevan Liimataisen kustannuksella. Porot ovat todistettavasti kaivaneet jäkälää hakatulla alueella, vaikka vieressä olisi hakkaamaton "luppometsä".

Sopivasti kritiikittömät, mutta uskossaan horjumattomat ihmiset näyttävät omaksuvan Greenpeacen levittämää ilosanomaa helpommin kuin porot. Tämä ei kuitenkaan mielestäni ole todiste poron tyhmyydestä ja huonosta oppimiskyvystä, pikemminkin päinvastoin.
18.3.

Matti Liimataisen ja kumppaneiden luppo- ja poropuheita voisi pitää harmittomina iltasatuina, jos ne pysyisivät Suomen rajojen sisäpuolella. Mutta eivät pysy eikä ole tarkoituskaan. Greenpeacen keinoarsenaaliin on aina kuulunut taitavasti organisoitu sekaantuminen kansainvälisiin kauppasuhteisiin.

Inarin metsäaseman blogiin kirjoittanut hollantilainen Liesbeth van Tongeren on innoissaan Suomen maineen mustaamisesta:

"International attention to what the Finnish government is allowing to happen in Finland should help with saving these forests. Dutch volunteers are outside photocopying shops and are talking to paper producers to use paper without ancient forest in it."

Minua hyytää ajatella, millaista kuvaa Suomesta Haagissa tarjoillaan. Mitä Liesbeth ja kadulla päivystävät pikakoulutetut vapaaehtoiset ovat tietävinään Ylä-Lapin asioista?
20.3.2005

Hollannissa tapahtuva Suomen maineen mustaaminen perustunee pelkästään niihin "tietoihin" ja osatotuuksiin, joilla Greenpeace on soturinsa evästänyt. Juridisesti arvioituna tietämättömyys on kai tässä tapauksessa lieventävä asianhaara?

Saamelaiskäräjien jäsen Pekka Pekkala sanoutuu tämän päivän Lapin Kansassa irti 16.3.2005 päivätystä tiedotteesta, jossa esitetään saamelaisjohdon näkemys Inarin metsäkiistasta. Tiedotteen allekirjoittajina ovat Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Pekka Aikio ja lakimiessihteeri Heikki Hyvärinen.

Pekkala nostaa kirjoituksessaan esiin Aikion esiintymisen Lontoossa joulukuussa 2003. Kohdeyleisönä oli joukko sikäläisiä suomalaisen metsäteollisuuden asiakkaita ja Aikion taustakuorona (Pekkalan tietojen mukaan) mm. nyt Inarin metsäsoppaa ansiokkaasti hämmentävä voimakaksikko Matti Liimatainen (Greenpeace) ja Sini Harkki (SLL). Hannes Mäntyranta kertoi Aikion slideshowsta Taloussanomissa 25.3.2004.

Pekka Aikio tekee yhteistyötä Greenpeacen kanssa ja osallistuu Suomen mustamaalaamiseen. Haagin vapaaehtoisista poiketen Aikio tuntee asiat ja on vaaleissa valittu Suomen saamelaisten poliittinen johtaja. Siksi suurin osa kuulijoista suhtautuu hänen puheisiinsa kaikella vakavuudella, silloinkin kun ei pitäisi. Lieventäviä asianhaaroja on vaikea löytää.
22.3.

Ivalossa käynnissä oleville Ylä-Lapin metsäkiistan sovintoneuvotteluille saatiin lentävä lähtö, kun Greenpeace uhkasi Stora Ensoa Euroopan laajuisilla vastatoimilla. Jos tilannetta ei ratkaista Greenpeacen vaatimalla tavalla, järjestö aikoo kehottaa eurooppalaisia paperinostajia lopettamaan raaka-aineen hankinnan Stora Enson Kemijärven tehtaalta.

Porotutkija Mauri Nieminen kritisoi radion valtakunnallisissa aamu-uutisissa pamflettia, jossa Greenpeace ja Suomen luonnonsuojeluliitto esittelevät oman ratkaisunsa Ylä-Lapin metsäkiistaan. Nieminen huomautti, että kirjoittajien tarjoama analyysi on hatara ja yksipuolinen. Nykymuotoisen porotalouden omat vaikutukset laidunongelmien ja kustannuskriisin syntyyn lakaistaan tarkoituksella maton alle.

Silmäilin kyseistä julkaisua eilen ja voin vakuuttaa, että todelliset putkisilmät ovat olleet asialla. Tarkoitushakuisen johdattelun jälkeen päädytään tilannearvioihin, joista esimerkiksi käy vaikkapa näkyvästi mukana olevan Hannu Maggan visio Vuotson kylän tulevaisuudesta:

"Ympäristömuutosten yhteisvaikutuksesta poronhoito on kokenut työpaikkamenetyksiä, ja osa poromiesperheistä on joutunut luopumaan päätoimisesta poronhoitajan ammatistaan. Nuoret eivät hakeudu poronhoitajiksi, mistä johtuen paliskunnan keskuspaikka Vuotson saamelaiskylä tulee hiipumaan ja saamelaiskulttuuri häviää vähitellen. Näin vahva voittaa heikomman, eli Suomen valtio tuhoaa maamme ainoan alkuperäiskansan."

Vähemmän dramattisesti voisi sanoa, että rajat ovat tulleet vastaan. "Perinteinen" poronhoito ei todellakaan pysty takaamaan nykyajan vaatimusten mukaista asumis- ja elintasoa läheskään kaikille sitä haluaville. Pelkkä kulttuuri ei valitettavasti elätä.
23.3.

Jämähtämiseni Greenpeaceen ja metsäasioihin on pantu merkille bloggaajayhteisössä. Ylä-Lapin metsäkiista kärjistyi minun kannaltani huonoon aikaan. Kirjoittelisin mieluusti toisesta käynnissä olevasta tapahtumasarjasta, joka kiinnostaa minua yhtä paljon ja josta olen yhtä hyvin perillä: jääkiekon pudotuspeleistä. Toisaalta pudotuspelejä pelataan myös ensi vuonna, mutta metsäsota ei voi jatkua ikuisesti?

Maalainen muistutti aiheellisesti, että yhä edelleen suuri osa elintasostamme tulee metsistä. Tämä olisi hyvä pitää mielessä Inarissakin. Greenpeacen mannekiineiksi lähteneet poromiehet voisivat katsastaa talonsa ja tavaransa ja arvioida, mitä on hankittu poronhoidon tuotolla ja mitä ulkopuolisella rahoituksella, esimerkiksi oman metsäpalstan hakkuilla. Eräs inarilainen poromies-matkailuyrittäjä ihmetteli äskettäin sellaisten poromiesten moraalia, jotka arvostelevat muiden hakkuita vaikka syyllistyvät samaan omissa metsissään.

Asiattomia asioita -blogi suhtautuu tilanteeseen ilahduttavan kriittisesti. Lyhyt lainaus: "Eniten tässä ihmetyttää, miksi suurimmat kiistat keskittyvät sinne, jossa ympäristösyyt kaikkein vähiten puoltavat lisäsuojelua. Etelä- Suomen suojeluprosentit ovat naurettavan pieniä ja pohjoisimman Lapin pilkallisen suuria."

Juuri tähän monia muitakin askarruttaneeseen seikkaan saatiin eilen kaivattua lisätietoa. Saamelaisjohtaja Pekka Aikio ilmoitti harvinaisen suorasanaisesti (Lapin radion mukaan), että Inarin metsäkiistassa on kyse Ylä-Lapin valtionmaiden hallinnasta. Ja että maankäyttökiistat jatkuvat, kunnes Suomi ratkaisee saamelaisten kotiseutualueen maakysymyksen.

Saamelaispoliitikkojen ääneen lausumaton tavoite metsäkiistassa on "saamelaisille mahdollisesti kuuluvan omaisuuden turvaaminen". Saamelaiset havittelevat edelleen omistukseensa Ylä-Lapin ns. valtionmaita. Oman arvioni mukaan tavoitteen toteutuminen vaikuttaa tällä hetkellä epätodennäköisemmältä kuin esim. 1990-luvun alkupuolella, jolloin saamelaispoliitikot käynnistivät ihmisoikeusperustein tapahtuneen käräjöinnin Inarin metsistä.

Tommi voisi selvittää itselleen saamelais-lappalaiskysymyksen terminologiaa. Aikion ja Hyvärisen johdolla asiassa politikoivat ovat saamelaisia, eivät lappalaisia.
24.3.

Aikaansaava ihminen tämä Suomen luonnonsuojeluliiton metsä-, poro- ja saamelaisasiantuntija Sini Harkki. Todellinen emäntäpiika, joka muutaman vuoden liiton palkkalistoilla oltuaan pompottaa kansalaisjärjestöä mielensä mukaan. Tuoreen tiedotteen (24.3.2005) otsikossa Suomen luonnonsuojeluliitto ilmoittaa "tukevansa saamelaiskäräjien ratkaisuehdotuksia metsäkiistaan". Lisätietoja kehotetaan kysymään Sini Harkilta, Matti Liimataiselta ja Jarmo Pyyköltä. Harkki edustaa (?) Suomen luonnonsuojeluliittoa, Liimatainen ja Pyykkö ovat Greenpeacen palkkalistoilla.

Lainaus tiedotteen lopusta: ”Koko metsäkiistan ytimessä on juuri laidunten riittävyys. Laitumiin vaikuttavat monet muutkin maankäyttötavat kuin porotalous, näistä merkittävimpänä metsätalous. Ainoa tie turvata laidunten riittävyys on tarkastella niitä kaikkia tekijöitä, jotka laitumia kuluttavat", sanoo Harkki.

Maanantaina julkistetussa kohupamfletissa Ahtaalle ajetut ei vihjata sanallakaan, että porotaloudella itsellään voisi olla vähäisintäkään vaikutusta ongelmiensa syntyyn. Aivan vastaava lehmänkäännös nähtiin luppokeskustelussa. Ensin Harkki ja kumppanit julistivat luppometsät porojen tärkeimmiksi talvikauden laitumiksi. Kun absurdi väite ei mennytkään läpi, syytettiin vähäisestä ymmärryksestä niitä, jotka eivät myönnä lupolla olevan merkitystä poron talviravintona.

Sini Harkki "keskustelee" kuin takavuosien stalinisti. Jos argumentti osoitetaan virheelliseksi, hän ei anna sen häiritä vaan siirtyy sujuvasti seuraavaan. Yhtäläisyydet eivät lopu tähän. Äärivasemmisto ei pystynyt näkemään ihannevaltiossaan Neuvostoliitossa mitään arvosteltavaa. Ongelmia omin silmin nähneet ja niistä raportoineet leimattiin neuvostovastaisiksi.

Harkki sulkee silmänsä ja korvansa, kun puhutaan saamelaispolitiikan todellisista tavoitteista tai perinteisyydellä ja kulttuurilla ratsastelevan saamelaisen nykyporotalouden lieveilmiöistä. Pahimmin rähmällään Harkki ja kumppanit ovat silloin, kun puhutaan - tai pitäisi puhua - uhanalaisten suurpetojen suojelemisesta poronhoitoalueella.
25.3.

HUHTIKUU

Ylä-Lapin metsäkiista on toukokuulle ulottuvan aikalisän ansiosta hetkeksi laantunut. Nyt odotellaan, löytävätkö Metsähallitus ja paliskunnat riidan osapuolia tyydyttävää sopuratkaisua.

Greenpeacen metsäasiantuntija Jarmo Pyykkö pitää Turun Sanomien haastattelussa sovintoon pääsemistä näin lyhyessä ajassa erittäin epätodennäköisenä. Pyykön mielestä hakkuut pitäisi pysäyttää viideksi vuodeksi. Tällöin voitaisiin odottaa tutkimustuloksia ja etsiä ratkaisuja kaikessa rauhassa.

Pyykön ehdotus on malliesimerkki taktikoinnista, jollaista Ylä-Lapin metsä- ja maanomistuskiistan yhteydessä on ylimuistoisesti harjoitettu. Määräaikaiset, pelkästään Metsähallitusta koskevat ja poronhoidon vaatimuksilla perustellut hakkuukiellot ovat kätevä tapa turvata omaisuutta, säästää "saamelaisille mahdollisesti kuuluvia" arvometsiä uusien omistajien hakattaviksi.

Mitä tutkimuksiin tulee, Greenpeace pidättää oikeuden arvioida niitä puhtaasti sen mukaan, palvelevatko tulokset kampanjan tarpeita. RKTL:n laiduntutkimuksille viitataan kintaalla, mutta alan klassikoksi nostetaan lääkärin ja umpijäävin poronomistajapoliitikon johdolla tehty Peurakairan luppokartoitus.

Maaoikeuskiistaan liittyviä uusia tutkimuksia julkistetaan jo lähitulevaisuudessa, mutta "sopivia" tuloksia joudutaan epäilemättä odottamaan myös niiden jälkeen. Ylä-Lapin ns. valtionmaat haluttaisiin poliittisella päätöksellä "saamelaisten" kollektiiviseen omistukseen tai määräysvaltaan. Ongelmana on, että osalla saamelaisväestöä ei ole minkäänlaista laillista saantoa vaadittuihin alueisiin. Maanomistusriitojen ratkaiseminen oikeusvaltioissa noudatettavien periaatteiden mukaan ei sovi saamelaisjohdolle, sillä saamelaisväestön yhtenäisyyttä ei haluta vaarantaa mistään hinnasta.

Samasta syystä näyttää mahdottomalta selvittää laidunongelmien todellisia syitä vertaamalla keskenään saamelaispaliskuntia. Tutkimuksellisesti vallitseva tilanne tarjoaisi tähän hyvät mahdollisuudet, sillä muiden maankäyttömuotojen paineet näkyvät ja vaikuttavat kovin vaihtelevasti eri osissa Ylä-Lappia.
3.4.

Suomen luonnonsuojeluliiton metsäasiantuntija Sini Harkki kehuskelee jäsenlehti Luonnonsuojelijan uusimmassa numerossa (2/2005), että liitto on "saanut Lapista poromiesten piiristä runsaasti uusia jäseniä". Syynä on luonnollisesti Ylä-Lapissa tehty linjantarkistus, jossa luonto- ja ympäristöarvot saivat väistyä poroelinkeinon edunvalvonnan ja saamelaispolitiikan tieltä. Myös SLL:n penseä suhtautuminen suden suojeluun poronhoitoalueella on madaltanut poromiesten kynnystä liittyä SLL:n jäseniksi.

Putkisilmäisesti maailmaa tarkasteleva Harkki näkee tässäkin asiassa vain mitalin toisen puolen. Uskoakseni selvä enemmistö luonnonsuojeluliiton jäsenistä pitää liittoutumista Greenpeacen ja saamelaispoliitikoiden kanssa lyhytnäköisenä ratkaisuna, joka vaarantaa SLL:n maineen asiantuntevana lausunnonantajana ja luotettavana sopimuskumppanina.

Yli 30 vuotta ls-liittoon kuulunut pitkäaikainen saamelaisparlamentaarikko Jouni Kitti kertoi eilen Lapin Kansassa eronneensa Sll:sta vastalauseena liiton nimissä julkaistulle harhaanjohtavalle (poro)propagandalle. Kitti pitää Greenpeacen ja SLL:n toimintaa Ylä-Lapissa "järkyttävänä leikkinä vakavilla asioilla".

Ympäristötoimittaja Leif Lerner tunnusti (LK 20.3.2005) arvostaneensa Greenpeacen toimintaa niin kauan kuin järjestö ei "askaroinut lillukanvarsissa". "Luottamus katosi kun metsävastaavalta unohtui sosiaalinen vastuu ja mittakaava. Ikään kuin metsävastaava pelaisi jotain nettipeliä", Lerner kirjoittaa.
7.4.

Näinä aikoina on lohdullista huomata, että edes jossain arvostetaan Suomen saavutuksia luonnonsuojelun saralla. WWF tiedottaa verkkosivuillaan vasta valmistuneesta kansainvälisestä arvioinnista, jonka mukaan luonnonsuojelualueiden hoito on Suomessa hyvällä tasolla. Pääosin englanninkielisen raportin kuvailusivulla on kymmenen toimenpide-ehdotusta, joilla tilannetta voitaisiin arviointiryhmän mielestä entisestään parantaa.

Neljännessä ehdotuksessa sohaistaan kusiaispesää: "... Tarvitaan lisää alueita, joilla metsästys ja kalastus kielletään. Porojen ylilaidunnuksen ympäristövaikutusten vähentämiseen tulee löytää keinoja."

Ellen väärin muista, samoista asioista huomautettiin jo kymmenkunta vuotta sitten tehdyssä edellisessä arvioinnissa.
9.4.

Viikonloppuna Rovaniemellä kokoontuneet luonnonsuojelijat pahoittelevat julkilausumassaan, että Ylä-Lapin metsäkeskustelu on heikkotasoista ja keskittynyt poro- ja metsätalouteen. "On unohdettu, että riidan keskipisteenä on alueita, jotka ovat koko Euroopan mittakaavassa poikkeuksellisen hienoja ja harvinaisen laajoja erämaisia metsäalueita..."

Näin epäilemättä on. Entä mitalin toinen puoli? Kun kaikki Greenpeacen kelkkaan lähteneet poroisännät ja tokkakuntien päälliköt vaativat rauhoitettaviksi omia suosikkialueitaan, lopputuloksena on kaikkiaan 90 000 ha luontoarvoiltaan vaihtelevan tasoisia metsiä. Esimerkiksi sekä yksityisten että Metsähallituksen hakkaamaa Muotkatunturin paliskunnan etelä- ja lounaisosaa on vaikea mieltää erityisen hienoksi tai erämaiseksi alueeksi. Toisaalta muistan paikallisen alan auktoriteetin vähätelleen nyt arvometsäksi rankatun Kessin luontoarvoja, kun aluetta yritettiin suojella 1980-luvun lopulla. Piti siis keksiä kattava yhteinen nimittäjä, joka palvelee kampanjan tarpeita ja on sopivasti tunteisiin vetoava: kriittiset laidunalueet.

Kun asiaa katsotaan kansainvälisillä mielikuvamarkkinoilla operoivan Greenpeacen kannalta, poro ja "sorrettu" saamelaisporomies ovat selkeästi kampanjan kiinnostavimmat teemat. Niistä puhutaan. Saamelaispoliitikkoja luontoarvot eivät liikuta senkään vertaa, he taistelevat maaoikeuksista. Kun liittolaiset ovat nämä, keskustelun tasoa ja suuntautumista on turha valittaa. Luonnonsuojelijat saavat juuri sitä mitä ovat tilanneetkin.

Nähtäväksi jää, vaikuttavatko pohjoisten piirien toiveet millään tavoin Suomen luonnonsuojeluliiton "viralliseen" linjaan. Se määritellään keskustoimistossa Kotkankadulla ja näkyy selvästi vaikkapa 24.3.2005 julkaistun tiedotteen alaotsikossa: "Porolaidunten riittävyys kiistan ydin." Pääotsikossa luvataan, että "Suomen luonnonsuojeluliitto ja Greenpeace tukevat saamelaiskäräjien ratkaisuehdotuksia metsäkiistaan."
11.4.
Läheskään kaikki eri puolilta Eurooppaa Inariin saapuneet aktivistit tai hengessä mukana olevat eivät ole edes auttavasti selvillä Ylä-Lapin metsä- ja maaoikeuskiistan taustoista. Siksi panin ilahtuneena merkille, että Greenpeacen weblogisssa opiskellaan ympäristöopin alkeita.

Belgialainen Luke B tiedustelee: "I am in the middle of a huge school project on habitat destruction. Please can you tell me which animals are most in danger from the logging?"

Eräs palstan konkareista vastaa: "Hi Luke, unfortunately I'm not an expert on this but animals that are dependent on oldgrowth forest are the golden eagles, the Siberian jays and the reindeers."

Uljaan kotkan mainitseminen tässä yhteydessä on Greenpeacen kampanjan tarkoitusperiä palvelevaa ja siksi houkuttelevaa. Samassa tarkoituksessa muuttohaukasta väännetään luontojärjestöjen Ahtaalle ajetut -pamfletissa vanhojen mäntymetsien asukas. Tosiasiassa kotka kuuluu hakkuista hyötyneisiin lajeihin. Nyt kun kotkien ampuminen on lähes kokonaan loppunut, vankkaa ja vakiintunutta kotkakantaa verottaa lähinnä pesintäaikainen häirintä.

Olen ihmetellyt, miksi Greenpeacen kannattajat eivät ole kiinnostuneita Lapissa kotkaa ja kuukkelia monin verroin uhanalaisempien eläinlajien kohtelusta. Mitä vikaa on esimerkiksi ahmassa ja sudessa, jotka monien luonnonystävien mielestä kuuluvat pohjoisten villieläinten aatelisiin?

Ehkäpä kysymykseen vastaa Ilta-Sanomissa 1.3.1995 julkaistu kolumni, joka on tänään yhtä ajankohtainen kuin kymmenen vuotta sitten. Lainaan pätkän Tuomas Mannisen tekstiä:

"Pari viikkoa sitten Angelin suunnan poromiehet lynxasivat moottorikelkalla rauhoitetun ahman Lemmenjoen kansallispuistossa. Herää kysymys, eikö kukaan ole opettanut näille luontaiselinkeinojen harjoittajille ekomarkkinointia. Poro on luontaisesti tyhmännäköinen eläin, mutta jo vain lisääntyisi kiinnostus, kun tölkin kyljessä olisi julman ahman kuva ja sertifikaatti vakuuttaisi 'tämän lihan kelpaavan itselleen ahmalle'. Ja porojahan on muutenkin liikaa.

Se on selvä, että petojen täytyy pelätä ihmistä. Paras olisi säikytellä niitä ankarasti. Ongelma on siinä, että yleinen mielipide tuomitsee susien liikkumisen laumoissa. Kun sudet saavat jolkuttaa vain ypöyksin ja harvakseltaan, syntyy tilanne, jossa suden silloin, toisen tällöin pelottaminen hengiltä ei johda toivottuun tulokseen. Sana ei yksinkertaisesti leviä."
13.4.

Metsäkiistassa vietettiin eilen teemapäivää kulttuurin merkeissä. Näissä yhteyksissä kulttuuria on luonnollisesti kaikki se, mikä mielletään kulttuuriksi myös pääväestön keskuudessa. Mutta sen lisäksi saamelaisen suorittamana mikä tahansa suoraan tai välillisesti ns. perinteiseen poronhoitoon liittyvä toiminta "jalostuu" kulttuuriksi, esimerkiksi eilen sivuamani uhanalaisten suurpetojen jahtaaminen moottorikelkan avulla.

Kun saamelainen poromies hakkaa omistamaansa metsää, teko tapahtuu "saamelaisten kulttuurimuotoon kuuluvan elinkeinon ylläpitämisen ja kehittämisen turvaamiseksi". Juuri näin asia muotoillaan 20.11.1995 päivätyssä lausunnossa, jossa saamelaisvaltuuskunta arvioi metsälakityöryhmän mietintöä. Lisäksi lausunnossa todetaan, että "saamelaisten kotiseutualueella saadaan soveltaa tämän käyttötarkoituksen edellyttämiä hakkuutapoja".

Kuten nähdään, saamelaispoliitikkojen käsittelyssä kulttuuri venyy tarvittaessa moneen suuntaan. Greenpeacen Inariin kutsumille kirjailijoille ei varmastikaan kerrota alkuperäiskansan harjoittamasta metsätaloudesta tai saamelaisen luontosuhteen pimeistä puolista. Kun pelataan aitoon greenpeacetyyliin osatotuuksilla, vieraat voivat palata kotiinsa entistä vakuuttuneempina kampanjan oikeutuksesta.
14.4.

Kirjailija Arto Paasilinnan tuki Inarin metsureille on uutisoitu laajasti. Edesmennyt isoveli Erno oli paitsi arvostettu kirjailija, myös yhteiskuntakriitikko ja ajattelija, joka ei kumarrellut mihinkään suuntaan. Siksi on ehkä paikallaan muistuttaa, mitä Erno Paasilinna kirjoitti saamelaisista Antti Tuurin kanssa julkaisemassaan kirjassa Isoa Inaria kiertämässä (Otava 1999):

"Paikalliseen suomalaisväestöön nähden saamelaiset eivät enää ole mitenkään alistetussa asemassa vaan pikemminkin jo etuoikeutettuja. Valtio on runsaskätisesti avustanut heitä rakentamaan uusia omakotitaloja ympäri Lappia, mistä työttömät suomalaiskurjat eivät voi uneksiakaan. Saamelaisten sisäpiiriin on noussut hyvinkoulutettu yläluokka, melkoinen joukko maistereita ja tohtoreita, joille menneiden riistokausien esiinkaivaminen ja jatkuvan sorron julistaminen on hyvätuloinen leipävirka, joka lisäksi korostaa heidän omaa julkista statustaan."
15.4.

Lapin Kansa kysyi vihreiden puheenjohtajaehdokkaiksi ilmoittautuneilta neljältä kansanedustajalta, miten nämä suhtautuvat Greenpeacen toimintaan Ylä-Lapissa. Vastaukset julkaistiin 16.4. LK:ssa ja Vihreän liiton sivuilla.

Irina Krohnin arvion mukaan keskeinen riitelyn aihe Ylä-Lapissa ovat maaoikeudet: "Hallitus on välttänyt vastuuta eikä ole aloittanut kansainvälisille yhteisöille lupaamaansa prosessia." Epäselväksi jää, onko Krohn perehtynyt maaoikeuskiistan vaiheisiin tai saamelaisosapuolelle tehtyyn viimeisimpään tarjoukseen.

Tarja Cronberg puolestaan ei näytä tietävän, että Ylä-Lapissa on osattu sekä riidellä että neuvotella jo ennen Greenpeacen sekaantumista asiaan. Cronbergin mukaan "Greenpeacen toiminta on avannut silmiä ja pakottaa osapuolet löytämään ratkaisun."

Osmo Soininvaara muistuttaa, että järjestötasolla vihreillä ja Greenpeacella ei ole mainittavasti yhteistyötä keskenään. Maaoikeuskysymyksen kannalta on mielenkiintoista, että Soininvaara puhuu saamelaisten ikimuistoisesta nautintaoikeudesta kiisteltyihin laidunmaihin. Ei siis omistusoikeudesta.

Anni Sinnemäki osoittautuu täysin kritiikittömäksi Greenpeacen kannattajaksi. Hänen käsityksensä mukaan "he ovat välittäneet asianmukaista tietoa hakkuista ja niiden aiheuttamista haitoista luonnonsuojelun ja poronhoidon kannalta."

Vihreiden nykyinen puheenjohtaja Osmo Soininvaara on perehtynyt haastajiaan paremmin Lapissa tunteita kuumentavaan kiistaan, jota Helsingissä ei varmaankaan pidetä maailman tärkeimpiin kuuluvana asiana. Greenpeacen boikottipuuhat näyttävät häiritsevän ehdokkaista vain Soininvaaraa. Hän pitää kuluttajaboikottia järeänä aseena, "jota toivoisi käytettävän säästeliäästi".

Vihreän puolueen puheenjohtajaksi pyrkivien Krohnin ja Sinnemäen pitäisi tietää, että Greenpeace ei ole kansalaisjärjestö.
18.4.

Greenpeace siirsi huhtikuun alkupäivinä Inarin metsäleirinsä Paadarskaidista nykyiselle paikalleen Nellimin suunnalle. Metsävastaava Matti Liimatainen kertoi siinä yhteydessä STT:n mukaan, että "me aiomme ehkä kerätä hakkuutähteitä pois hakatuilta alueilta ja teemme sitä työtä, jota Metsähallituksen olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten".

Liimataisen puheilla oli tällä kertaa katetta: kuorma-autollinen Inarista kerättyjä hakkuutähteitä kipattiin eilen maa- ja metsätalousministeriön portaille. Näyttävyydestään huolimatta atakki ei ylittänyt tekijöiden toivomalla tavalla televisiokanavien uutiskynnystä.

Inarin terveiset oli varmaankin osoitettu erityisesti ministeri Juha Korkeaojalle, jolta ei ole herunut ymmärtämystä Greenpeacen vaatimuksille ja toimintatavoille. Korkeaoja kertoi Ylä-Lapin metsä- ja maaoikeuskiistaa aktiivisesti seuraavan Turun Sanomien haastattelussa epäilevänsä, ettei Greenpeace hellitä ennen kuin Ylä-Lapissa harjoitettava metsätalous loppuu.
20.4.

Saamelaisneuvosto otti 11.4.2005 kantaa Ylä-Lapin tulehtuneeseen tilanteeseen. Osa argumenteista on kaivettu historian hämäristä, esimerkiksi tämä: "Perinteinen saamelainen elämäntapa, joka on ollut täysin sidoksissa oman alueen ja sen sietokyvyn tuntemukseen, häviää koko ajan hälyttävän nopeasti ulkoisten paineiden takia."

Saamelaispoliitikkojen vedätyksiin aktiivisesti osallistuva Ihmisoikeusliitto oli samasta asiasta huolissaan jo yhdeksän vuotta sitten. Helsingin Sanomien vieraskynä -palstalla asiasta kirjoittaneen Juhani Kortteisen mukaan perinteistä elämäntapaa uhkasivat hakkuiden lisäksi myös kaivoshankkeet.

Perinteistä puhuminen vetoaa asiaa tuntemattomiin saamelaisromantikoihin, mutta minulla oli edellytyksiä arvioida tilannetta omakohtaisten havaintojen perusteella. Provosoiduin kirjoittamaan vastineen, joka julkaistiin näyttävästi HS:n mielipidesivulla 20.4.1996. Päivämäärä jäi virstanpylvääksi senttarinurani varteen: sen jälkeen valtakunnan ykköslehti ei ole julkaissut saamelaiskysymystä käsitteleviä tekstejäni. Tämän vuosituhannen puolella en tosin ole enää tarjonnutkaan.

Ihmisoikeusliitto tähdentää omassa Inarin tilanteeseen liittyvässä kannanotossaan, että "YK:n ihmisoikeuskomitean ratkaisuissa - muun muassa Suomea koskevissa - on nimenomaisesti korostettu, että valtion vastuuta alkuperäiskansan kulttuurin turvaamisessa arvioidaan tuon kulttuurin perustana olevien elinkeinojen elinvoimaisuuden kautta, ei suhteessa muun väestön intresseihin."

YK:n ihmisoikeuskomitea joutuu ratkaisuja tehdessään suhteuttamaan asioita ja ottamaan huomioon seikkoja, joilta Saamelaisneuvoston ja Ihmisoikeusliiton tapaiset yhdenasianliikkeet sulkevat silmänsä. Genevessä ymmärretään metsätalouden kuuluvan Ylä-Lapissa sekä suomalaiseen että saamelaiseen kulttuuriin. Samoin se, että saamelaisen poronhoidon ongelmiin on hakkuita painavampia syitä.

Ihmisoikeuskomitea teki 23.3.2005 jo toistakymmentä vuotta sitten vireille pannussa riita-asiassa odotetun ratkaisun: Metsähallituksen hakkuut Muotkatunturin paliskunnan alueella eivät riko YK:n ihmisoikeussopimuksen 27. artiklan saamelaisporonhoitajille takaamia oikeuksia harjoittaa omaa kulttuuria.

Saamelaisneuvoston ja Ihmisoikeusliiton kannanotot löytyvät Greenpeacen sivuilta.
21.4.


Greenpeace purkaa Inarin metsäleirinsä. "Laidunmetsien hakkuista aiheutuvat ongelmat ovat nyt yleisessä tiedossa kotimaassa ja metsäteollisuuden asiakkaiden keskuudessa ulkomailla", metsävastaava Matti Liimatainen perustelee ratkaisua.

Inarista poistumiseen on varmasti muitakin syitä. Ehkäpä "konttinuoret" lopulta ymmärsivät olevansa sankareita vain harvojen paikkakuntalaisten silmissä. Tai sitten leirielämä ei enää ollutkaan kivaa.
22.4.

Kemijärveläinen AK ihmettelee Lapin Kansassa, mitä edellytyksiä 25-vuotiaalla opiskelija Sini Harkilla on esiintyä (Suomen luonnonsuojeluliiton) asiantuntijana Ylä-Lapin metsäkiistassa. Hyvä kysymys. Harkki on jo tähänastisen kampanjan aikana osoittanut moneen kertaan, että hänen "tietonsa" pohjoisen erityiskysymyksistä ovat pinnallisia ja kritiikittömästi omaksuttuja.

Nyt kun Suomen luonnonsuojeluliitto on Ylä-Lapissa sotkeutunut poroasioiden lisäksi myös saamelaisasioihin, on syytä kysyä, kuka on liiton saamelaispoliittinen asiantuntija. Ei kai vain tämä samainen Harkki!

Ihmis- ja maaoikeuksiin liittyvät kiistat ovat paljon monimutkaisempia kuin alkuperäiskansan tueksi Inariin sännänneet luonto- ja ympäristöjärjestöt pystyvät kuvittelemaan. Osoituksena tästä on ihmisoikeuskysymyksiin erikoistuneiden oikeusoppineiden välillä käynnistynyt keskustelu. Åbo Akademin kansainvälisen oikeuden professori Martin Seheinin kritisoi tämän päivän LK:n puheenaihepalstalla Arktisen keskuksen tutkijaprofessori Timo Koivurovan tulkintoja ratkaisusta, jonka YK:n ihmisoikeuskomitea teki maaliskuussa Muotkatunturin paliskunnan ja Metsähallituksen riita-asiassa.

Komitean päätös on englanninkielinen 15-liuskainen asiakirja. Maallikolle jo pelkästään tekstin lukeminen on työn takana, ymmärtämisestä puhumattakaan. Se kuitenkin on selvää, että saamelaisosapuoli on jo lähes kymmenen vuoden ajan odottanut komitealta Mh:n hakkuut jyrkästi ja yksiselitteisesti tuomitsevaa kannanottoa. Sellaista ei vieläkään saatu, mutta silti väitetään hakkuiden loukkaavan saamelaisporomiesten ihmisoikeuksia.
25.4.

Kaamasen porontutkimusasemalla järjestettävien poropäivien keskeisenä aiheena on porotalous luonnonsuojelualueilla. Maailman luonnonsuojeluliiton (IUCN) komission jäsen Matti Helminen käsitteli puheenvuorossaan porotalouden intressien ja suojelutavoitteiden ongelmallista yhteensovittamista.

Helmisen mukaan "porotalous sopii luonnonsuojelualeilla harjoitettavaksi sitä paremmin mitä täydellisemmin poron vaikutus alueen luontoon vastaa alueella aikaisemmin esiintyneen luonnonvaraisen peuran vaikutusta. Toisaalta poronhoitotoimet voivat vaatia selvää poikkeamista luonnontilaisuuden vaatimuksesta. Erityisen selvästi tämä koskee suhtautumista poroja ravintonaan käyttäviin petoeläimiin."

Luontoilloista tutun harmaapartaisen herrasmiehen edustama komissio nimeää ylilaidunnuksen tärkeimmäksi syyksi siihen, että Lapin luonnonsuojelualueet jäävät kansainvälisessä kuusiportaisessa luokituksessa kategorioihin V tai VI. Niihin kuuluvilla alueilla suojellaan paremminkin kulttuurimaisemia kuin luonnon monimuotoisuutta.

Tuoreina esimerkkeinä kummastusta herättävästä suojelualueiden käytöstä voidaan mainita heinien kuskaaminen Lemmenjoen kansallispuistoon ja toisaalta ministeriön luvalla tapahtunut kahden suden ampuminen Urho Kekkosen kansallispuistossa.
29.4.

TOUKOKUU

BirdLife Suomen metsänsuojelutoiminnan vetäjäksi esitelty Marcus Walsh vertaa Suomen metsäsektorin jokavuotisia Metsäpäiviä herätyskokoukseen. Kolumni Puisevilla herätysjuhlilla on julkaistu uusimmassa Voima -lehdessä.

Walsh kirjoittaa: "Ekologian tutkimus on jo pidempään kyennyt vastaamaan "kuinka paljon suojelualaa on tarpeeksi" -tyyppisiin kysymyksiin, ja ympäristöjärjestöt ovat julkaisuissaan pukeneet tieteen käytännön suojeluehdotuksiksi."

Etelä-Suomen metsäasioihin keskittyvä Walsh ei näytä huomanneen, mitä Ylä-Lapissa on viime viikkoina, vuosina ja vuosikymmeninä tapahtunut. Greenpeacen ja Suomen luonnonsuojeluliiton yhdessä julkaisema populistinen pamfletti Ahtaalle ajetut on korni esimerkki siitä, miten "ympäristöjärjestöt pukevat tieteen käytännön suojeluehdotuksiksi".
1.5.

En haluaisi arvostella kenenkään uskonnollista vakaumusta, mutta Kalevassa 30.4. julkaistuja Matti Liimataisen (Greenpeace) tunnustuksia on pakko kommentoida.

Liimatainen kertoo aktivistinuransa alkaneen Talaskankaan tapahtumista. Metsien puolesta saarnannut Vuolijoen kirkkoherra Markku Simula tuntuu tehneen niin vahvan vaikutuksen, että toimittaja saa aiheen nimittää Liimataista metsäuskovaiseksi. Eikö toimittaja tiedä, että tämä arvonimi on jo aikaa sitten varattu vastapuolen edustajille, liimataismaisen yksisilmäisesti asiaansa ajaneille metsäammattilaisille?

Tosiasiassa Liimataisen liturgia saa hurmoksellista sävyä vasta toimittajan sohaistessa pyhiä arvoja:

"Porojako liikaa. Missä on sellainen tutkimus, johon tällainen väite perustuu?" Liimatainen kivahtaa. Hän väittää luonnon kestävän nykyisen määrän, ellei laidunalueita jatkuvasti kavenneta hakkuin ja allasrakentamisin.

"Poromiehet ovat yhtä ympäristöystävällisiä kuin muutkin ihmiset. Porotalous toimii pitkälle ympäristön ja luonnon ehdoilla."

Liimatainen myöntää, että takki on tyhjä. Lähiviikot kuluvat akkuja ladatessa maaseutuasunnolla.

Kaamasen poropäivillä keskusteltiin saamelaisen tehoporotalouden ja luonnonsuojelun yhteensovittamisesta Lapin luonnonsuojelualueilla. Esimerkkitapauksena oli Liimataisen kannalta äärimmäisen kiusallinen Sallivaaran paliskunta. Kiusallinen siksi, että toimintaympäristöltään suojelluimman paliskunnan laidunongelmia ei todellakaan voi selittää hakkuuilla, tekoaltailla tai muilla patenttihokemilla, joihin Liimatainen tottuneesti turvautuu.

Altavastaajaksi joutunut poroisäntä, Liimataisen uskonveli ja taistelutoveri löytää silti syylliset: turistien polut vievät laidunmaata ja lumikenkäretkeilijät häiritsevät vapaasti laiduntavia poroja!

On totta, että suomalaiset tutkijat eivät jostain syystä ole 1990-luvun jälkeen juurikaan puhuneet ylilaidunnuksesta. Myös alulle saadut porotalouden ympäristövaikutusten tutkimukset on lopetettu tai vaiettu kuoliaaksi. Ainakin yksi poikkeus sentään löytyy. Joensuun yliopistossa 21.11.2003 väitellyt Michael den Herder on tehnyt mm. seuraavavanlaisia havaintoja:

"Ehkä selvin porojen laidunnuksen vaikutus Pohjois-Suomessa on jäkäläpeitteen hupeneminen ja joissain paikoissa sen lähes täydellinen katoaminen. (...) Poroilta suojattuna jäkälä kykenee kasvamaan yhtä nopeasti kuin muutkin subarktiset kasvit. Alueilla joilla laidunnetaan liikaa, jäkälikön uusiutuminen on kuitenkin hyvin hidasta. Uuden jäkäläkasvuston muodostuminen on silti mahdollista, mutta voi viedä useita vuosikymmeniä, kunnes se kykenee tuottamaan kylliksi ravintoa kohtuulliselle poromäärälle.
3.5.


Lapin Radion tekemän suppeaotantaisen kyselyn mukaan Ylä-Lapin tapahtumat eivät ole vaikuttaneet poronlihan ostokäyttäytymiseen. Tulos ei yllätä, sillä puualan ammattiliittojen puuhaama boikotti taisi käytännössä jäädä pelkäksi uhkailuksi.

Omassa lähimarketissani on talven aikana näkynyt kahden jalostajan pakkaamaa poron käristyslihaa. Sallivaaran poroisännän (vrt. eilinen postaus) lihaa on ollut tarjolla erillisessä pakastealtaassa. Lienee pelkkä sattuma, että eilen paikalla käydessäni siinä myyntipisteessä rovaniemeläiskuluttajille tarjottiin uusiseelantilaista saksanhirveä.
4.5.

Inarilaiset metsäalan toimijat epäilevät (LK 13.5.2005) suomalaisten luonnonsuojelujärjestöjen tulleen Greenpeacen väen soluttamiksi.

Inarissa haukutaan väärää puuta. Metsäkiistojen historiaa tuntevana en puhuisi soluttautumisesta, vaan normaalista aikuistumiseen ja urakehitykseen kuuluvasta ilmiöstä. Suomen luonnonsuojeluliiton nuorisojärjestön, Luonto-Liiton Talaskankaalta alkaneissa metsäkahinoissa kannuksensa hankkineet aktivistit eivät tietenkään enää kiipeile puissa tai nahistele motokuskien kanssa. He ovat nyt johtajia ja asiantuntijoita.

Vielä 1960-luvulla Luonto-Liiton keskeisenä tavoitteena oli kaikenlaisen luontoon liittyvän harrastustoiminnan edistäminen. Erityisen ansioituneet harrastajat tekivät gradutasoisia tutkielmia, kultamerkkitöitä. Monet heistä jatkoivat yliopistoihin ja toimivat tällä hetkellä professoreina ja tutkijoina. Osalla on riittänyt ihailtavasti energiaa tehdä talkootöitä Suomen luonnonsuojeluliiton järjestö- tai asiantuntijatehtävissä.

Energiaa toki riittää ainakin SLL:n nykyisellä metsäsiantuntijalla, mutta miten on tiedon laita?
15.5.

Suomen luonnonsuojeluliiton Inarin paikallisyhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja Vesa Luhta pahoittelee Lapin Kansan mielipidesivulla julkaistussa kirjoituksessaan, että "kuntaa ollaan keinotekoisesti jakamassa kahteen leiriin. Sellaisetkin ihmiset, joille Inarin metsien kohtalo on yhdentekevä asia, on sitoutettu ottamaan kantaa."

Luhta syyttää yhteiskuntarauhan järkkymisestä yllättävän yksioikoisesti metsäalan järjestöaktiiveja, jotka puolustavat omia asemiaan aivan samalla oikeudella kuin muutkin kansalaisryhmät. Minun mielestäni on täysin selvää, että tämänkertaisesta tilanteen kuumenemisesta vastuun kantaa Greenpeace boikottipuuhineen. Kuten muistetaan, järjestön saksalaispomon ilmestyminen paikalle sähköisti tunnelman ns. pyöreän pöydän neuvottelussa.

Aiemmin talvella tehty Metsäntutkimuslaitoksen selvitys osoitti vastaansanomattomasti, että inarilaisten suuri enemmistö ei halua Greenpeacen sekaantuvan asiaan millään tavalla. Tässä mielessä ei ole yllätys, että tilanteen kärjistyttyä käynnistynyt Greenpeacen vastainen nettivetoomus sai suuren suosion.

Pelkistettyyn "hyvä vastaan paha" -vastakkainasetteluun perustuva konfliktihakuisuus leimaa Greenpeacen toimintaa. Inarissa vastakkain saatiin ensi vaiheessa poromiehet ja metsurit, jatkossa saamelaiset ja suomalaiset. Todellisuudessa rintamalinjat kulkevat ryhmien sisällä. Paliskuntien kevätkokouksissa saataneen lisäselkoa siihen, ketkä Greenpeacen kelkassa oikeasti istuvat. Monenlaista ilmaa löytyy tiettävästi myös Inarin Luonnonystävät ry:n jäsenistöstä.

Luhta kirjoittaa: "Inarin Luonnonystävät ry. tulee jatkossakin taistelemaan inarilaisen luonnon puolesta, mutta rakentaen, ei repien." Paljon luvattu, jos emojärjestön yhteispeli Greenpeacen ja saamelaispoliitikoiden kanssa jatkuu.
17.5.

Luontojärjestöjen aktiivisen tiedotustoiminnan ansiosta Saksassa luullaan Suomen porotalouden ongelmien johtuvan Metsähallituksen hakkuista. Lapin maaherra Hannele Pokka osallistui Stora Enson Hampurissa järjestämään tilaisuuteen, jossa pahimpia väärinkäsityksiä yritettiin oikoa.

Maaherra Pokka muistutti "poroelinkeinon olevan nykyään moderni elinkeino, jossa ammatinharjoittajalla on hyvät välineet kuten moottorikelkat ja mönkijät. Hän asuu perheineen omassa talossaan. Ylä-Lapin porotilallisella on myös omaa metsää, jota hän hakkaa saadakseen lisää tuloja."

"En vastusta romantisoivaa tapaa esitellä saamelaisporonhoitoa niin kuin Greenpeace tekee. On kuitenkin tunnustettava myös tosiasiat: porotalouden nykyiset ongelmat eivät liity niinkään metsähakkuuseen vaan siihen, että poromiehelle pitäisi jäädä tuloja sen jälkeen, kun kaikki menot on maksettu", Pokka korosti.
20.5.

KESÄKUU

YK:n metsäfoorumissa New Yorkissa toukokuussa puheenvuoron käyttänyt saamelaisjohtaja Pekka Aikio syytti saamelaisporonhoidon ahdingosta valtiovallan ilkeämielisyyttä, metsätaloutta, kaivostoimintaa, vesistörakentamista ja massaturismia.

Kuulijat näkivät sielunsa silmin sorrettujen nykynomadien sinnittelevän poroineen kaivosten ja tekoaltaiden valtaamalla jättimäisellä teollisuusalueella, jonka viimeisillä metsätilkuilla tuhatpäiset turistien laumat väistelevät monitoimikoneita.

Kerroin 20.5. Hampurissa järjestetystä tilaisuudesta, jossa oiottiin ulkomaille aktiivisesti levitettyjä virheellisiä mielikuvia Ylä-Lapin metsäkiistasta ja saamelaisten asemasta. Maaherra Hannele Pokka toi puheenvuorossaan esiin porotalouden ahdingon todelliset syyt. Saamelaisia tilaisuudessa edusti pitkäaikainen saamelaiskäräjien jäsen Jouni Kitti. Sen sijaan tiettävästi kutsun saanutta Pekka Aikiota ei näkynyt paikalla. Miksi alistua altavastaajaksi Hampurissa, jos New Yorkissa on koolla sopivampi seurakunta?

Metsäfoorumin korkean tason osuuteen osallistunut ministeri Juha Korkeaoja puuttui omassa puheenvuorossaan laittomiin hakkuisiin, jotka ministerin mukaan hyödyttävät vääriä tahoja ja ovat metsätalouden imagon kannalta haitallisia. Pekka Aikion monissa yhteyksissä esittämän saamelaispoliittisen tulkinnan mukaan Metsähallituksen hakkuut Ylä-Lapissa ovat sekä laittomia että saamelaisporomiesten ihmisoikeuksia loukkaavia.

Kuulijoilla olisi riittänyt kummasteltavaa, jos Aikio ja Korkeaoja olisivat päässeet kommentoimaan toistensa puheenvuoroja.
3.6.

WWF Suomen pääsihteeri Timo Tanninen esittää HS:n haastattelussa (5.5.) ajatuksia, joihin on helppo yhtyä. Tannisen mielestä "luonnonsuojelua edistetään parhaiten, kun se tehdään rauhallisesti ja faktoihin pohjaten".

Malliesimerkkinä maltillisen tien menestyksestä Tanninen mainitsee WWF:n, Luonnonsuojeluliiton ja Metsähallituksen keskinäiset neuvottelut, joiden aiheena on suojeluohjelmien ulkopuolelle jääneiden Itä- ja Pohjois-Suomen vanhojen metsien tulevaisuus. "Olemme huomanneet, että erilaiset toimijat voivat keskustella suojeluasioista ja jopa päätyä yhteiseen näkemykseen."

Kuten tiedetään, Ylä-Lapissa näyttävästi huseeranneelta Greenpeacelta puuttuu kyky ja halu edistää tavoitteitaan tällä tavalla: sen toimintatapaan kuuluvat konfliktit ja tehokas mediapeli. Faktat saavat väistyä, jos mielikuvat palvelevat paremmin metsäsodan päämääriä.

Tannisen puheenvuoron jälkeen tuntuu entistäkin käsittämättömämmältä, miksi WWF Suomi vaarantaa maineensa ja jatkaa Ylä-Lapin metsäkiistassa "hiljaista tukeaan" Greenpeacelle. Sama koskee Suomen luonnonsuojeluliittoa. On aika sanoutua selkeästi irti häpeällisestä ja jäsenistön rivejä repivästä aisankannattajan roolista, keskittyä luonnonsuojeluun ja perustella esitettävät vaatimukset tosiasioilla - ja vain niillä.
5.6.

Paliskuntain yhdistyksen puheenjohtajan tehtävistä äskettäin luopunut maakuntaneuvos Timo Hannula ottaa 70-vuotishaastattelussaan Lapin Kansassa kantaa siihen, mistä Ylä-Lapissa varsinaisesti kiistellään:

"Kyse ei ole lainkaan poroista ja poromaista, vaan Lapissa ratkotaan nyt saamenpolitiikkaa. Ulkopuoliset, ympäristöjärjestöt käyttävät tilannetta härskisti hyväkseen."

Suomen luonnonsuojeluliitto ja Greenpeace julistivat yhteisessä tiedotteessaan maaliskuun lopulla, että porolaidunten riittävyys on kiistan ydin. Samalla järjestöt ilmoittivat tukevansa saamelaiskäräjien ratkaisuehdotuksia.
23.6.

Katselin Samin innostamana satelliittikuvia. Näkymät Helsingin keskustasta ovat ällistyttävän tarkkoja, siinä rajoilla pystyykö automerkkejä tunnistamaan. Muualta Suomesta tarjolla on hieman suurpiirteisempää materiaalia, esimerkkeinä Oulu ja Rovaniemi.

Kuvausajankohdasta johtuen tunturimittarin tuhoalueet eivät erotu kuvissa. Sen sijaan porojen vaikutus näkyy erittäin selvästi esimerkiksi Raja-Joosepin tienoilla ja Pöyrisjärven itäpuolella, missä valtakunnan raja halkoo hyviä jäkälämaita.
24.6.

HEINÄKUU

Saamelaisjohtaja Pekka Aikion toukokuinen esiintyminen YK:n metsäfoorumissa New Yorkissa aiheuttaa jälkipuheita. Saamelaiskäräjien lakimiessihteeri Heikki Hyvärinen väittää tänään Lapin Kansan mielipidepalstalla, että lehden 2.6. julkaisema asiaa koskeva uutinen ei pitänyt paikkaansa. Väitettään Hyvärinen perustelee sillä, että Aikio ei todellisuudessa käyttänyt puheenvuoroa.

Syytösten kohteeksi joutunut LK:n toimittaja Veikko Väänänen ilmoittaa tehneensä uutisen jaossa olleen referaatin perusteella, jonka sisällöstä oli myöhemmin keskustellut Aikion kanssa. "Hän (Aikio) kertoi itse kirjoittaneensa puheen ja hioneensa näin sanavalinnat." Sain kyseisen referaatin tuoreeltaan haltuuni ja voin vakuuttaa, että LK:n selostus sen sisällöstä oli lähes sanatarkka ja kaikin puolin korrekti.

Hyvärisen saivartelu kertoo tarpeesta painaa villaisella väitteet, joita ahkerasti maailmalla matkusteleva Pekka Aikio esittää milloin missäkin Suomen saamelaisten asemasta ja ongelmista. Toimittaja Väänänen esittää vastineensa lopuksi toivomuksen, joka toteutuessaan palvelisi kaikkien osapuolten etua:

"Ehkä käräjät voisi toimittaa itse julkisuuteen puheenjohtajan maailmalla pitämät tai pitämättömät puheet. Näin Hyvärinen säästyisi niiden merkityksen jälkivähättelyltä ja kansalaiset - käräjäedustajat mukaan lukien - voisivat tehdä asioista paremmin omia arvioitaan."
1.7.

Amnestyn pääsihteeri Irene Khan kommentoi Lapin Kansan alakertakirjoituksessaan 29.6. reaktioita, joita Amnestyn vuosiraportti on herättänyt Yhdysvaltain korkeimman johdon lähipiirissä. Vapaan Maailman Esitaistelijat pillastuivat Amnestyn verrattua Guantanamoa Stalinin ajan Neuvostoliiton pakkotyöleireihin.

"Amnesty International ei ole koskaan väittänyt, että Guantanamo ja gulag olisivat saman mittaluokan asioita. Halusimme vain sanoa, monille maailman ihmisille Guantanamon tukikohdasta on tullut ihmisoikeusloukkauksien symboli - aivan kuin gulag oli Stalinin Neuvostoliitossa."

Tilannetta selventävällä Khanilla on suhteellisuuden tajua: puhutaan eri mittaluokan ilmiöistä, mutta sen ilmenemismuodot näyttäisivät olevan samat - epämääräisin perustein tapahtuva vapaudenriisto, asianmukaisen oikeudenkäynnin puuttuminen ja vankien kiduttaminen.

Ihmisoikeuksista on puhuttu myös Ylä-Lapin metsä- ja maaoikeuskiistan yhteydessä: MH:n hakkuiden on väitetty loukkaavan saamelaisporomiesten ihmisoikeuksia. Minun mielestäni syytös on kaukaa haettu. Ketään ei ole vangittu tai kidutettu, ja oikeutta on käyty asian tiimoilta niin Suomessa kuin Genevessäkin yli kymmenen vuoden ajan. Kaiken lisäksi Ylä-Lapin saamelaisporomiehet hakkaavat metsiään kuten muutkin metsänomistajat.

Viime talvena Greenpeacen puuhamiehet esittelivät uudelleen lämmittämänsä ihmisoikeusteeman ikään kuin uutena asiana.
4.7.

ELOKUU

Kun kesäkuussa järjestetty viimeisin yritys Ylä-Lapin metsäkiistan ratkaisemiseksi ei tuottanut tulosta, Metsähallitus ilmoitti jatkavansa hakkuita metsureiden kesälomien jälkeen alkuperäisten suunnitelmien mukaan. Siksi hieman ihmetyttää, minkä vuoksi töiden jatkuminen uutisoitiin niinkin näyttävästi kuin viikonloppuna tapahtui.

Erityistä uutisoitavaa asiassa on mielestäni vain Greenpeacen hiljaisuus ja Stora Enson rohkaistuminen ostamaan puuta kiista-alueelta. Onko aktivistien takki tyhjä, vai jatkuuko Gp:n kampanja vasta Keski-Euroopan kesälomakauden päätyttyä?

Metsäpäällikkö Matti Karjulan mukaan Stora Enso ei näe mitään estettä puun ostamiselle. Voisiko tilanteen tulkita niin, että yhtiön keväällä Hampurissa asiakkailleen järjestämä valistustilaisuus vaikuttaisi toivotulla tavalla?
22.8

Tiedottaja Mikael Sjövall kertoo tämän päivän Lapin Kansassa, että toisin kuin varsinaiset luonnonsuojelijat Greenpeace jatkaa Ylä-Lappi -kampanjaansa poronhoitoteeman ja ihmisoikeuskysymyksen merkeissä. Samalla Metsähallitus saa palautetta, jonka voi ehkä tulkita jonkinasteiseksi tunnustukseksi.

"Uhanalaisten lajien eli luonnonsuojelulain huomioiminen näyttäisi olevan sellainen asia, johon Metsähallitus kiinnittää huomiota paremmin kuin ihmisoikeussopimuksiin", Sjövall toteaa.

Keväällä kiistan avainryhmäksi nousseilla paperinostajilla on tällä hetkellä entistä paremmat tiedolliset edellytykset arvioida Ylä-Lapin tilannetta. Kesän aikana seitsemän saamelaiskäräjien yhteensä 20 jäsenestä on lähettänyt Stora Enson keskieurooppalaisille asiakkaille julkilausuman, jossa he irtisanoutuvat puheenjohtaja Pekka Aikion metsälinjauksista. Lisäksi kirjeessä muistutetaan, että Ylä-Lapin maanomistuskysymys ei ole saamelaisten kannalta katsottuna läheskään niin yksipiippuinen asia kuin yleisesti uskotaan.
23.8.

Pohjoismaisen saamelaisneuvoston puheenjohtaja Aleksander Kobelev syytti eilisissä TV 1:n pääuutisissa Suomea kaksinaismoraalista vähemmistöpolittikassa. Samaan aikaan kun presidentti paheksuu itänaapurissa asuvien marien kohtelua, poljetaan oman maan saamelaisten oikeuksia. Kieltämättä mahtava rinnastus!

Saamelaisneuvosto todisti oman tasonsa ja suhteellisuudentajunsa kevään kahinoihin liittyneessä julkilausumassaan (11.4.2005), jossa se väitti saamelaisten perinteisen elämäntavan olevan hakkuiden vuoksi vaarassa. Neuvosto tarkoitti Metsähallituksen hakkuita eikä saamelaisten omia, joita se kaiketi pitää perinteiseen elämäntapaan kuuluvina.

Kesällä Lapin Kansassa kerrottiin Etelä-Afrikassa ilmestyneestä lehtijutusta, jossa Arktikumissa vieraillut toimittaja kirjoitti jääkarhuja metsästävistä ja laavuissa asuvista saamelaisista.

Kuka kertoisi näille kobeleveille, miten Suomen saamelaiset tänä päivänä elävät!

Saamelaisneuvosto täsmensi tänään puheenjohtajansa lausuntoa: "Saamelaisneuvosto pitää uudelleen alkaneita Ylä-Lapin hakkuita uhkana saamelaiskulttuurille. Neuvoston mielestä hakkuut uhkaavat nykymuotoista poronhoitoa."

Hienoa! Nyt neuvoston jäsenten pitäisi vielä ymmärtää ja/tai myöntää, että nykymuotoisella poronhoidolla ei ole mitään tekemistä saamelaisten perinteisen elämäntavan kanssa, jota hakkuiden keväällä väitettiin uhkaavan.
24.8.

Maaherra Hannele Pokka muistuttaa ulkoparlamentaarisesta vaikuttamisesta innostuneille saamelaispoliitikoille, että maaoikeuksista ei päätä metsäyhtiö vaan Suomen eduskunta.

Maaherra puhuu asiaa. Saamelaiset pelaavat ulkomaankortilla häikäilemättömästi kuin Greenpeace konsanaan. Sopii epäillä, että tällä menolla viimeisetkin väärtit eduskunnassa kääntävät selkänsä.
26.8.

Saamelaisjohtaja Pekka Aikio väistää maaherra Hannele Pokan esittämät moitteet huomauttamalla tämän päivän Lapin Kansassa , että metsäkiistan aktiivisin osapuoli on viime aikoina ollut Saamelaisneuvosto eikä Saamelaiskäräjät. Totta sinänsä, toisaalta nimenomaan Aikio korosti jo keväällä, että kiistaa käydään maaoikeuksista eikä niinkään hakkuista.

Pokan ja Aikion nokittelu herättää kysymyksen, kuka saamelaispolitiikassa ketäkin edustaa. Saamelaisneuvostoon kootun saamelaispoliitikkojen ääriaineksen yksimieliset kannanotot ovat erittäin kaukana siitä, mitä Suomen saamelaisten enemmistö asioista ajattelee.

Samaa voidaan sanoa puheenjohtaja Aikion reipashenkisistä ulkomaisista esiintymisistä ja veljeilystä Greenpeacen kanssa. Saamelaiskäräjillä Ylä-Lapin kiistan perusasioistakin ollaan erimielisiä, saati sitten Saamelaisneuvoston käyttöön ottamista menettelytavoista.
27.8.

SYYSKUU

Kun yllättävän pitkään jatkunut hiljaisuus Ylä-Lapissa aikanaan päättyy, puhuttaneen saamelaispolitiikan lisäksi uhanalaisista käävistä. Lehtitietojen mukaan niitä on kesän aikana löytynyt runsaasti suunnitelluilta hakkuualueilta.

SLL:n luonnonsuojelupäällikkö Ilpo Kuronen arvioi tänään tulleessa järjestölehti Luonnonsuojelijassa: "Nyt näyttää siltä, että Ylä-Lapissa lähes jokaisessa talousmetsähakkuussa vaarannetaan uhanalaisia lajeja." Kuronen tarkoittanee Metsähallituksen hakkuita; muiden omistaryhmien talousmetsistä uhanalaisia kääpiä ei varmaankaan ole etsitty.

Metsäaktivistit ottivat uhanalaisten kääpien täsmäetsinnät ohjelmaansa 1980-luvun lopulla, ja niiden ansiosta tietämys heikonlaistesti tunnettujen lajien esiintymisestä on karttunut merkittävästi. Toisaalta on vaarana, että tutkittavien alueiden tarkoitushakuinen valitseminen tuottaa vääristyneen kokonaiskuvan lajien levinneisyydestä. Kurosen puheet joidenkin lajien vaarantumisesta on syytä suhteuttaa Ylä-Lapin suojelutilanteeseen.

Jos vanhan metsän arvo mitataan uhanalaisten kääpien runsaudella, Lapin ykkösalue on Rovaniemen lounaispuolella sijaitseva Pisavaaran luonnonpuisto. Pisavaaran 125 kääpälajia on korkein Suomesta yhdestä kohteesta tavattu kääpälajien määrä. Näyttää siis siltä, että ainakin yksi Lapin suojelualue on ymmärretty perustaa kriittisimpienkin arvostelijoiden mielestä oikeaan paikkaan.
2.9.

Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen kertoi Lapin Kansan haastattelussa 25.9.2005 seuranneensa tarkoin Ylä-Lapin tapahtumia. Lipponen kummasteli Saamelaiskäräjien jyrkkää linjaa. Hänen mielestään tilanne Ylä-Lapissa ei ole taloudellisesti ja etnisesti sellainen, että yksinkertainen "tästä poikki ja pinoon" -malli toimisi.

"Tänne on helppo tulla panemaan yhteisö sekaisin ja lähteä pois ilman, että mitään vastuuta otetaan siitä, mitä jää jälkeen", Lipponen lisäsi tarkoittaen Greenpeacen keväällä järjestämää happeningia.

Puhemies Lipponen piti juhlapuheen Rovaniemen työväenyhdistyksen 100-vuotisjuhlassa lauantaina.
29.9.

LOKAKUU

Pohjois-Lapin maakuntakaavaesitystä kommentoinut saamelaiskäräjien hallitus on närkästynyt arvioista, joiden mukaan poronhoidon laidunongelmat ovat itse aiheutettuja ylilukujen ja ylilaiduntamisen vuoksi.

Saamelaiskäräjät löytää laidunongelmien aiheuttajat odotetusti aivan muualta kuin porotalouden omasta toiminnasta: Metsätalous vaikuttaa merkittävästi porojen talviravintonaan käyttämän jäkälän ja lupon määrään. "Nuorissa mäntymetsissä on jäljellä vain puolet varttuneiden metsien jäkälämäärästä ja sodan jälkeen alkanut voimaperäinen metsien uudistaminen on vähentänyt lupon määrän noin 10-20 prosenttiin entisestään. Noin 60-70 prosenttia metsistä on täysin lupottomia. Talvilaitumen puutteen porosaamelaiset joutuvat korvaamaan ostamalla puuttuvan lisärehun, mikä heikentää poronhoidon taloudellista kannattavuutta."

Lausunto lienee tarkoitettu kansainväliseen levitykseen. Täällä Suomessa toki tiedetään, että metsätaloustoiminnan piirissä on vain osa ns. perinteisen saamelaisen poronhoidon toiminta-aluetta, mutta lisäruokintaa harjoitetaan kaikkialla, myös tunturipaliskunnissa ja hakkuilta säästyneillä luonnonsuojelualueilla. Johtopäätelmässä puhutaan porosaamelaisista, vaikka tilanteen kuvaus ja prosenttiluvut viittaavat koko Lappiin.

Saamelaispoliitikot ovat löytäneet maakuntakaavaehdotuksesta paljon muutakin huomautettavaa. Heidän mielestään Lemmenjoen kulta-alue ei ole nykyisin maakunnallisesti merkittävä ja säilyttämisen arvoinen kulttuuriympäristö. "Koneellinen kullankaivuu kansallispuistossa on nykyisin lähinnä ympäristön turmelemista, jolla ei ole paljoa tekemistä kulttuuriympäristön kanssa", saamelaiskäräjien lausunnossa todetaan.

Monikaan luonnonystävä ei ole innostunut kansallispuistossa tapahtuvasta koneellisesta kullankaivuusta. Sen ympäristövaikutukset ovat kieltämättä mittavia, mutta myös kohtuullisen paikallisia. Tasapuolisuuden vuoksi on pakko muistuttaa, että tuoreen kansainvälisen arvioinnin mukaan Lapin suojelualueilla kullankaivuuta pahempi uhka on nykymuotoinen porotalous. Pata soimaa kattilaa.
13.10.

Allaolevaan liittyen olen usein pohdiskellut, millaisia ajatuksia tosiasioita säästeliäästi sisältävä luppo- ja poropropaganda herättää kohdeyleisössä, joka on täysin tietämätön poron ekologiasta ja poronhoidon nykykäytännöistä.

Osuin äskettäin muuta tietoa hakiessani Oikeutta Eläimille -yhdistyksen keskustelufoorumille, missä käytiin yllättävän asiallista keskustelua otsikolla "Pelastakaa porot, Miksi poroja ei suojella?". Topicin aloittaja oli huolissaan porojen asemasta poronhoitoalueen kaakkoiskolkassa, missä susitiheys on selvästi suurempi kuin poronhoitoalueen muissa osissa. Eräs kirjoittaja tuo keskusteluun toisenlaisen näkökulman:

"Poroja uhkaa enemmän metsien hakkuut kuin sudet. Etelä-Suomessa ei enää juurikaan ole vanhoja ikimetsiä, toisin kuin Lapissa. Mutta nyt nämä rahanahneet metsurit ovat pistäneet kyntensä Lapin ikimetsiin, joista porot saavat ruokansa. Poro syö talvella naavaa, jota kasvaa ikimetsissä.

Mitä tapahtuu kun ikimetsät kaadetaan? Poroilla ei ole ruokaa. Niin no voisihan ne kaivaa lumen alta jäkälää, mutta kun avohakkuualueilla lumi on niin kovaa ja paksua, että sieltä ei jäkälää saa kaivettua kirveelläkään, niin saatikka sitten sorkalla.

Metsäteollisuus on tuhonnut poroelinkeinoa lyhyessä ajassa niin paljon, että sudet eivät ole edes satojen vuosien aikana tuhonneet poroja senkään vertaa. Jos ikimetsiä ei suojella Lapissa, on Lappi kohta poroton paikka, ja siihen ei susien oleminen mitenkään vaikuta." Näin siis nimimerkki kissimirri Espoosta (24 v) 3.4.2004.

Kirjoittajan käsitys poron laidunekologiasta lienee peräisin Greenpeacen verkkosivuilta, missä vielä pari vuotta sitten kerrottiin asiasta näin: "Vanhat metsät kasvavat luppoa, jota porot käyttävät ravintonaan kevättalven kovien hankien ja syvän lumen aikaan. Kesäaikaan porot syövät maassa kasvavia jäkäliä."

Kesän ja kevättalven väliin jää puolen vuoden jakso, jona aikana Greenpeacen opeilla vapaasti laiduntava poro ei ilmeisesti tarvitse lainkaan ravintoa!

Viimekeväisen Ylä-Lapin metsäkampanjansa alkajaisiksi Greenpeace ja Suomen luonnonsuojeluliitto järjestivät tammikuussa Helsingissä seminaarin, jossa luppometsät julistettiin "porojen tärkeimmiksi talvikauden laidunmaiksi". Kuten ehkä muistetaan, torjuin absurdin väitteen mm. sillä perusteella, että puissa kasvava luppo ei voi olla kiipeilytaidottoman eläimen pääasiallista ravintoa. Lisäperusteluna viittasin mm. tuoreeseen tutkimustietoon, jonka mukaan porojen ulottuvilla olevan tai talven aikana putoavan lupon määrä on biomassana ilmoitettuna hyvässäkin luppometsässä todella vähäinen. Päivää ja poroa kohti laskettuna annoksen koko jäänee muutamaan grammaan. Poron ruoka kasvaa siis pääosin maassa.

Nyt saamelaispoliitikot vetävät maton liittolaistensa alta todistaessaan, että lupon merkitys poron talviravintona on vielä oletettuakin vähäisempi: "Sodan jälkeen alkanut voimaperäinen metsien uudistaminen on vähentänyt lupon määrän noin 10-20 prosenttiin entisestään. Noin 60-70 prosenttia metsistä on täysin lupottomia."

Arvio sisältyy eilen käsittelemääni saamelaiskäräjien lausuntoon Pohjois-Lapin maakuntakaavaesityksestä. Alkuperäistä tekstiä en ole saanut käsiini, joten joudun luottamaan siteeraamassani paikallislehti Inarilaisen uutisessa esiintyviin tietoihin.

Käsittelen Ylä-Lapin metsä- ja maaoikeuskiistan taustoja ja huonosti tunnettua historiaa artikkelissa, joka julkaistiin Luontokuva -lehden numerossa 3/2005. Jos asia kiinnostaa, teksti on luettavissa saitin puolella.
14.10.

Erno Paasilinnan sanoin yksi valokuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa - jos niin halutaan. Ja kun Greenpeacen Saksaan suunnatusta Ylä-Lappi -propagandasta on kyse, haluja ei ole aihetta epäillä. Eipä silti, uskomatonta tuubaa on Greenpeace Magazin -julkaisun asiaan liittyvä tekstikin.

Vaikuttaa siltä, että Ylä-Lapin metsä- ja maaoikeuskiista on hiljaisen kauden jälkeen uudelleen kuumenemassa. Samalla on nähtävissä merkkejä jonkinasteisesta irtiotosta.

Keväällä WWF Suomen väitettiin kuuluvan Greenpeacen, Suomen luonnonsuojeluliiton ja äkkijyrkkien saamelaispiirien muodostamaan yhteisrintamaan. Tulkintaa oli vaikea uskoa silloin ja vielä vaikeampaa se on nyt kun WWF Suomi ehdottaa 19.10.2005 päivätyssä tiedotteessaan varovaisia poimintahakkuita mahdolliseksi osaratkaisuksi Ylä-Lapin kiistaan:

"Ylä-Lapissa porotalouden ja metsätalouden yhteensovittamisessa tärkeä osa ratkaisua voisi olla entistä pehmeämmät hakkuut metsälain 6§ soveltaen. Metsiä kasvatettaisiin jatkuvasti puustopeitteisenä hyvin varovaisin poimintahakkuin, jolloin metsässä säilyisi jäkälän ja lupon kasvun kannalta tärkeä latvuspeittävyys. Samalla arvokasta puustoa saataisiin mm. sahateollisuuden tarpeisiin."

Poimintatyyppisen hakkuun hyvä puoli siemenpuuhakkuuseen verrattuna on metsän säilyminen metsänä. Hyvänä osoituksena tästä ovat viime vuosisadan alkupuoliskolla määrämittahakkuin käsitellyt Inarin metsät. Esimerkiksi jälleen otsikoihin nousseen Kessin alueen hakkuut onnistuivat niin erinomaisesti, että Suomen luonnonsuojeluliitossa aluetta luullaan luonnontilaiseksi: "Kessin alue on Euroopan laajimpia luonnontilaisia mäntymetsäerämaita."
31.10.

MARRASKUU

Ylä-Lapin maaoikeuskiistaa valottaneen eilisillan MOT-ohjelman ehkä parasta antia oli osapuolijaon selkiyttäminen. Ohjelman katsoneet tietävät viimeistään nyt, että kiista ei ole pelkästään valtiovallan ja saamelaisten välinen. Kolmatta osapuolta tosin nimitettiin koko ajan virheellisesti lappilaisiksi.

Ohjelmassa mukana olleilla Inarin lappalaissukujen edustajilla on esitettävänään laaja asiakirjanäyttö omistuksistaan ja nautinta-alueistaan. Saamelaiset puolestaan haluaisivat, että maaoikeuskiistat ratkaistaisiin poliittisella päätöksellä. Kumpikin osapuoli vetoaa oikeusvaltion uskottavuuteen.

Kerroin eilen törkeän harhaanjohtavasta valokuvan käytöstä, johon Saksan Greenpeace syyllistyi Greenpeace Magazin -julkaisussaan. Kuvatekstissä (josta netissä ei saanut selvää) väitetään, että kuvassa on avohakkuualue Peurakairaseen rannalla. Todellisuudessa kuva esitti avosuota ja taustalla oli järvi. Ei kuitenkaan Peurakairanjärvi, koska sellaista ei ole olemassa.

Toimituksessa tapauksen Suomessa herättämä kiinnostus koettiin ilmeisesti kiusallisena, sillä tänään klo 17 jälkeen sivulla käydessäni kuva oli poistettu. Lehden paperiversiossa kuvahuijaus kuitenkin on tallessa, samoin täällä blogissa.
1.11.

Irja Seurujärvi-Kari muistuttaa pyhäinpäivän Hesarissa otsikolla Mitä saamelaisista pitää tietää? julkaistussa artikkelissa, että Suomessa harjoitetulle saamelaispolitiikalle on olemassa paremmin nykyaikaan sopivia vaihtoehtoja: "Saamelaiset voisivat jo vaihtaa strategiaa ja miettiä joustavampia toimintatapoja. Saamelaisilla on siihen varaa. Tärkeintä on oman kulttuurin säilyttäminen ja kehittäminen, eivät vain maa- ja elinkeinoasiat."

Helsingin yliopistossa saamen kielen lehtorina toimiva Seurujärvi-Kari oli Saamelaiskäräjien puheenjohtajavaalissa Pekka Aikion vastaehdokkaana. Äänestyksessä Aikio sai 12 ääntä, Seurujärvi-Kari 8 ja Nilla Tapiola yhden äänen. Pekka Aikion jyrkistä lausunnoista ja järkähtämättömistä linjauksista voisi päätellä, että hänellä on takanaan saamelaispoliitikkojen yksimielinen tuki. Näin ei todellakaan ole.

Seurujärvi-Karin mainitsemat maaoikeus- ja elinkeinoasiat pysyvät saamelaispolitiikan ehdottomana ykkösasiana vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, vaikka ns. perinteisestä poronhoidosta saa toimeentulonsa enää arviolta viisi prosenttia Suomen saamelaisista.
7.11.

Greenpeace perusteli Kemissä järjestämäänsä touhutuokiota mm. sillä, että se pitää Ylä-Lapissa jatkuvia hakkuita laittomina. Gp tulkitsee Metsähallituksen toimivan perustuslain, poronhoitolain ja kansainvälisten sopimusten vastaisesti.

Vastaavanlaisia väitteitä kuultiin ensi kertaa jo 1990-luvun alussa, jolloin saamelaispolitiikan taustalla vaikuttaneiden oikeusoppineiden kirjoittamia kanteita ryhdyttiin testaamaan suomalaisissa käräjäsaleissa ja lopuksi YK:n ihmisoikeuskomiteassa.

Toistaiseksi kiville mennyttä käräjä- ja valitusprosessia pyörittävät saamelaispoliitikot ovat saaneet väsymättämän apulaisen ja kuuluvan äänitorven. Greenpeace luottaa tapansa mukaan siihen, että propagandan kohderyhmä ei ole selvillä asian aiemmista vaiheista. Ja lienee valitettavasti oikeassa. Kiinnostavuudesta kilpailtaessa atakki voittaa helposti asiakirjan.
8.11.

Janne Saijets moittii toimittaja Veikko Väänä