TAMMIKUU

Greenpeacen ja Suomen luonnonsuojeluliiton viime viikolla Helsingissä järjestämän poroseminaarin tiedotteessa julistetaan, että luppometsät ovat "porojen tärkeimpiä talvikauden laidunmaita". Väite on tarkoituksenmukainen, mutta ei tosi. Jokaisen täysjärkisen luulisi ymmärtävän, että puiden oksilla riippuva luppo ei voi olla kiipeilytaidottoman eläimen pääasiallista ravintoa. Kaiken lisäksi luppometsät - Greenpeacen tarkoittamassa mielessä - puuttuvat kokonaan suuresta osasta poronhoitoaluetta.

Greenpeace valjasti joitakin vuosia sitten poron ja "sorretun" saamelaisporomiehen mielikuvakampanjointinsa keulakuviksi. Tukijäsenille uskotellaan, että poronhoidon ongelmat johtuvat hakkuista. Ulkomailta Ylä-Lappiin lennätettävät toimittajat ja pyhiinvaeltajat pääsevät kauhistelemaan vain Metsähallituksen hakkuita, vaikka esimerkiksi Utsjoen porotilalliset saavat aikaan täysin vertailukelpoista jälkeä. Suomen saamelaisten poliittinen johtaja viestittää Greenpeacen verkkosivuilla, että jo lapsena opittu kunnioitus estää saamelaisia hakkaamasta metsiään " for pulp mills under any circumstances".

Ylä-Lapissa Greenpeacen toiminnan perustana on stallariajat mieleen tuova yksisilmäisyys ja luja usko siihen, että tarkoitus pyhittää keinot, tarkoituksenmukaisuus "tiedot". Pidän äärimmäisen valitettavana, että asiallisena kansalaisjärjestönä pidetty Suomen luonnonsuojeluliitto vaarantaa maineensa lähtemällä samoille linjoille.
31.1.

HELMIKUU

Lapin paliskunnan ex-poroisäntä Hannu Magga kertoi HS:n haastattelussa 2.2, että Lapin paliskuntaan kuuluvan Peurakairan vanhoissa metsissä on luppoa keskimäärin 573 kg hehtaarilla. Siis yhtä paljon tai jopa enemmän kuin jäkälää! Magga lienee viitannut paremmin poliitikkona tunnetun Pekka Aikion johdolla muutamia vuosia sitten tehtyihin tutkimuksiin, joissa on hyvinkin voitu päätyä kerrotunlaiseen tulokseen.

Lupon määrästä erityyppisissä metsissä on käytettävissä myös tieteellisesti ansioituneen, jäävittömän porotutkijan tutkimustuloksia. Niissä keskitytään poron ulottuvilla olevaan luppoon, jollaiseksi tulkitaan 2,5 m:n korkeudella ja sitä alempana oleva luppo. Poronhoitoalueen mäntyjen rungoilla tämä ns. lupporaja on selvästi nähtävissä n. 1,5 metrissä. Jos lumi kovettuu poroa kantavaksi, tilanne muuttuu lumikerroksen paksuutta vastaavasti.

Korrektisti ilmoitettuna lupon määrä jää murto-osaan Maggan kertomasta. Hyvin tuntemissani Peurakairan männiköissä oikea luku saattaisi osua haarukkaan 10-20 kg/ha. En moiti toimittajaa vedätetyksi tulemisesta spesiaalitietoa vaativassa asiassa. Ikävämpää on, että Helsingin Sanomat tarjoaa lukijoilleen kuumaan kiistakysymykseen liittyen harhaanjohtavaa ja tarkoitushakuista tietoa.
6.2.

Metsänkäyttömuotojen yhteensovittamista Ylä-Lapissa selvittelevän, vuoteen 2007 jatkuvan tutkimushankkeen pilottivaiheen tuloksista kerrottiin eilen Saariselällä. Ylälappilaisille tehdyn kyselytutkimuksen mukaan Inarin, Enontekiön ja Utsjoen kuntien asukkaista noin puolet suhtautuu poro- ja metsätalouden yhteensovittamiseen myönteisesti ja vain kymmenesosa kielteisesti.

Valtaosa haastatelluista haluaisi, että kiistat soviteltaisiin paikallisesti. Selvityksen mukaan eniten vierastetaan ylikansallista päätöksentekoa kuten EU:ta ja Greenpeacea.
23.2.

Lapin Kansan päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikula oli katsellut Lappia ilmasta käsin lennollaan Rovaniemeltä Murmanskiin: "Metsäautoteiden pilkkoma tilkkutäkkimäinen maisema muuttuu Venäjällä yhtenäiseksi erämaa-alueeksi." Jatkossa päätoimittaja ihmettelee tiehanketta, joka toteutuessaan halkaisisi lakisääteisen Hammastunturin erämaan.

Erämaalain 12§ kuuluu näin: "Sen estämättä, mitä 5§:ssä säädetään, saa Hammastunturin erämaa-alueelle rakentaa tien Inarin ja Pokan väliseltä maantieltä Kutturan kylään." Erämaalain 5. pykälän mukaan pysyvien teiden rakentaminen erämaa-alueille on mahdollista vain erityistapauksissa valtioneuvoston päätöksellä. Nyt sellaista ei tarvita, koska varauma sisältyy lakiin.

Olen Tuomi-Nikulan kanssa yhtä mieltä kyseisen tien älyttömyydestä, mutta miksi päätoimittaja huolestuu asiasta vasta nyt? Pitkään Lapin Kansan päätoimittajana toiminut Tuomi-Nikula antoi täyden tukensa erämaakomitean enemmistölle, joka runnoi läpi vuonna 1991 voimaan tulleen erämaalain. Laki sallii paitsi kyseisen tieyhteyden rakentamisen, myös metsätaloustoiminnan harjoittamisen erämaa-alueiden metsäisissä osissa.

Tänä päivänä tuntuu vähintäänkin erikoiselta, että komiteassa istuneet saamelaisporomiehet eivät vastustaneet hakkuita.
28.2.

MAALISKUU

Greenpeace tehostaa Inarin metsäkiistoihin liittyvää tiedotustoimintaansa perustamalla alueelle kansainvälisen metsäaseman (Forest Rescue Station). Tarkoituksena on kutsua paikalle monenlaista väkeä tutustumaan poromiehiin ja Metsähallituksen hakkuisiin, jotka Greenpeacen tulkinnan mukaan ovat pääsyy porotalouden ongelmiin.

Inarin kevättalvi on otollista aikaa tämäntyyppisten vierailujen järjestämiseen, koska puiden oksilla riippuvan lupon lisäksi näkyvissä ei ole muuta poron talviravinnoksi kelpaavaa. Toisaalta isännät eivät varmaankaan joudu vastailemaan jäkälälaitumien tilaa koskeviin kiusallisiin kysymyksiin.

Tosin niihinkin olisi vastaus valmiina. Greenpeacen Ylä-Lapin erityisasiantuntija kuittasi (LK:n mukaan) viikko sitten Saariselällä järjestetyssä seminaarissa puheet ylilaidunnuksesta toteamalla, että poroja ei ole liikaa, kyse on laitumien pienuudesta.

Sama nerokas päätelmä selittää myös globaalin liikakansoitusongelman: ihmisiä ei ole liikaa, mutta maapallo on liian pieni.
2.3.

Lapin Kansan haastattelema Paatsjoen-Nellimin kyläyhdistyksen puheenjohtaja Simo Jefremoff muistuttaa, että Nellimissä on ollut inarinsaamelaisia, kolttia ja suomalaisia ja "aina on tultu toistemme kanssa toimeen ja yhteissovussa on asuttu koko ikämme. Nyt muutama ihminen on saanut riidat aikaiseksi."

Viimeistelin eilen julkaisukuntoon tekstin, jossa käsittelen lupon roolia poron talviravintona ja Inarin metsäkiistan täsmäaseena. Varsinaisilta verkkosivuiltani löytyy useita vuosien varrella kirjoittamiani tekstejä, joissa valotan omasta näkökulmastani Lapin metsäsodan vaiheita ja huonosti tunnettuja taustoja. Esimerkiksi saamelaispolitiikka tuli 1990-luvulla erottamattomaksi osaksi metsäkiistaa tavalla, jota useimmat tämän päivän luonnonsuojelijat eivät ymmärrä tai halua ymmärtää.

Tekstit on asianmukaisesti päivätty ja mahdollisista jälkikäteen tehdyistä muutoksista ilmoitetaan erikseen.
8.3.

Inariin v. 1947 siirtolaisena asettunut Tarmo Portti kertoo tänään Lapin Kansan yleisönosastossa omat havaintonsa porojen jäkälälaitumien tilassa vuosikymmenien aikana tapahtuneesta muutoksesta.

"Jäkälää oli joka puolella, lähti kodistani mihin suuntaan hyvänsä. (...) Kun nyt ikämiehenä kuljen marja- tai muissa asioissa niissä nuoruuteni maisemissa, ne ovat jäkälän suhteen todella surkeaa katseltavaa, ei siellä ole muuta kuin jäkälän juuria. Ilmiö on sama, oli alue hakattu tai ei."

Tarmo Portti pitää laidunongelmien syynä porojen liian suurta määrää. "En suinkaan tarkoita, että pitäisi palata takaisin 60-luvulle, mutta väitän, että laitumet eivät elvy näillä poroluvuilla, vaikka Inarista ei kaadettaisi ainuttakaan karhakkaa."

Itse olen retkeillyt aktiivisesti Lapissa 1970-luvulta lähtien ja tehnyt samantyyppisiä havaintoja. Tämän päivän aktivisteja ei voida moittia siitä, että heillä ei ole omakohtaisia havaintoja laiduntilanteen kehittymisestä nykyiselleen. Pienialaisia näytteitä Tarmo Portin tarkoittamista kunnollisista jäkäliköistä on säilynyt aidatuilla alueilla. Myös Enontekiön Käsivarressa sijaitsevan jyrkkärinteisen Saivaaran lakitasanteella oli hyvä jäkälikkö ainakin vielä vuonna 1985, kun siellä viimeksi kävin.
15.3.

Hollannissa tapahtuva Suomen maineen mustaaminen perustunee pelkästään niihin "tietoihin" ja osatotuuksiin, joilla Greenpeace on soturinsa evästänyt. Juridisesti arvioituna tietämättömyys on kai tässä tapauksessa lieventävä asianhaara?

Saamelaiskäräjien jäsen Pekka Pekkala sanoutuu tämän päivän Lapin Kansassa irti 16.3.2005 päivätystä tiedotteesta, jossa esitetään saamelaisjohdon näkemys Inarin metsäkiistasta. Tiedotteen allekirjoittajina ovat Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Pekka Aikio ja lakimiessihteeri Heikki Hyvärinen.

Pekkala nostaa kirjoituksessaan esiin Aikion esiintymisen Lontoossa joulukuussa 2003. Kohdeyleisönä oli joukko sikäläisiä suomalaisen metsäteollisuuden asiakkaita ja Aikion taustakuorona (Pekkalan tietojen mukaan) mm. nyt Inarin metsäsoppaa ansiokkaasti hämmentävä voimakaksikko Matti Liimatainen (Greenpeace) ja Sini Harkki (SLL). Hannes Mäntyranta kertoi Aikion slideshowsta Taloussanomissa 25.3.2004.

Pekka Aikio tekee yhteistyötä Greenpeacen kanssa ja osallistuu Suomen mustamaalaamiseen. Haagin vapaaehtoisista poiketen Aikio tuntee asiat ja on vaaleissa valittu Suomen saamelaisten poliittinen johtaja. Siksi suurin osa kuulijoista suhtautuu hänen puheisiinsa kaikella vakavuudella, silloinkin kun ei pitäisi. Lieventäviä asianhaaroja on vaikea löytää.
22.3.

Porotutkija Mauri Nieminen kritisoi radion valtakunnallisissa aamu-uutisissa pamflettia, jossa Greenpeace ja Suomen luonnonsuojeluliitto esittelevät oman ratkaisunsa Ylä-Lapin metsäkiistaan. Nieminen huomautti, että kirjoittajien tarjoama analyysi on hatara ja yksipuolinen. Nykymuotoisen porotalouden omat vaikutukset laidunongelmien ja kustannuskriisin syntyyn lakaistaan tarkoituksella maton alle.

Silmäilin kyseistä julkaisua eilen ja voin vakuuttaa, että todelliset putkisilmät ovat olleet asialla. Tarkoitushakuisen johdattelun jälkeen päädytään tilannearvioihin, joista esimerkiksi käy vaikkapa näkyvästi mukana olevan Hannu Maggan visio Vuotson kylän tulevaisuudesta:

"Ympäristömuutosten yhteisvaikutuksesta poronhoito on kokenut työpaikkamenetyksiä, ja osa poromiesperheistä on joutunut luopumaan päätoimisesta poronhoitajan ammatistaan. Nuoret eivät hakeudu poronhoitajiksi, mistä johtuen paliskunnan keskuspaikka Vuotson saamelaiskylä tulee hiipumaan ja saamelaiskulttuuri häviää vähitellen. Näin vahva voittaa heikomman, eli Suomen valtio tuhoaa maamme ainoan alkuperäiskansan."

Vähemmän dramattisesti voisi sanoa, että rajat ovat tulleet vastaan. "Perinteinen" poronhoito ei todellakaan pysty takaamaan nykyajan vaatimusten mukaista asumis- ja elintasoa läheskään kaikille sitä haluaville. Pelkkä kulttuuri ei valitettavasti elätä.
23.3.

Aikaansaava ihminen tämä Suomen luonnonsuojeluliiton metsä-, poro- ja saamelaisasiantuntija Sini Harkki. Todellinen emäntäpiika, joka muutaman vuoden liiton palkkalistoilla oltuaan pompottaa kansalaisjärjestöä mielensä mukaan. Tuoreen tiedotteen (24.3.2005) otsikossa Suomen luonnonsuojeluliitto ilmoittaa "tukevansa saamelaiskäräjien ratkaisuehdotuksia metsäkiistaan". Lisätietoja kehotetaan kysymään Sini Harkilta, Matti Liimataiselta ja Jarmo Pyyköltä. Harkki edustaa (?) Suomen luonnonsuojeluliittoa, Liimatainen ja Pyykkö ovat Greenpeacen palkkalistoilla.

Lainaus tiedotteen lopusta: ”Koko metsäkiistan ytimessä on juuri laidunten riittävyys. Laitumiin vaikuttavat monet muutkin maankäyttötavat kuin porotalous, näistä merkittävimpänä metsätalous. Ainoa tie turvata laidunten riittävyys on tarkastella niitä kaikkia tekijöitä, jotka laitumia kuluttavat", sanoo Harkki.

Maanantaina julkistetussa kohupamfletissa Ahtaalle ajetut ei vihjata sanallakaan, että porotaloudella itsellään voisi olla vähäisintäkään vaikutusta ongelmiensa syntyyn. Aivan vastaava lehmänkäännös nähtiin luppokeskustelussa. Ensin Harkki ja kumppanit julistivat luppometsät porojen tärkeimmiksi talvikauden laitumiksi. Kun absurdi väite ei mennytkään läpi, syytettiin vähäisestä ymmärryksestä niitä, jotka eivät myönnä lupolla olevan merkitystä poron talviravintona.

Sini Harkki "keskustelee" kuin takavuosien stalinisti. Jos argumentti osoitetaan virheelliseksi, hän ei anna sen häiritä vaan siirtyy sujuvasti seuraavaan. Yhtäläisyydet eivät lopu tähän. Äärivasemmisto ei pystynyt näkemään ihannevaltiossaan Neuvostoliitossa mitään arvosteltavaa. Ongelmia omin silmin nähneet ja niistä raportoineet leimattiin neuvostovastaisiksi.

Harkki sulkee silmänsä ja korvansa, kun puhutaan saamelaispolitiikan todellisista tavoitteista tai perinteisyydellä ja kulttuurilla ratsastelevan saamelaisen nykyporotalouden lieveilmiöistä. Pahimmin rähmällään Harkki ja kumppanit ovat silloin, kun puhutaan - tai pitäisi puhua - uhanalaisten suurpetojen suojelemisesta poronhoitoalueella.
25.3.

HUHTIKUU

Ylä-Lapin metsäkiista on toukokuulle ulottuvan aikalisän ansiosta hetkeksi laantunut. Nyt odotellaan, löytävätkö Metsähallitus ja paliskunnat riidan osapuolia tyydyttävää sopuratkaisua.

Greenpeacen metsäasiantuntija Jarmo Pyykkö pitää Turun Sanomien haastattelussa sovintoon pääsemistä näin lyhyessä ajassa erittäin epätodennäköisenä. Pyykön mielestä hakkuut pitäisi pysäyttää viideksi vuodeksi. Tällöin voitaisiin odottaa tutkimustuloksia ja etsiä ratkaisuja kaikessa rauhassa.

Pyykön ehdotus on malliesimerkki taktikoinnista, jollaista Ylä-Lapin metsä- ja maanomistuskiistan yhteydessä on ylimuistoisesti harjoitettu. Määräaikaiset, pelkästään Metsähallitusta koskevat ja poronhoidon vaatimuksilla perustellut hakkuukiellot ovat kätevä tapa turvata omaisuutta, säästää "saamelaisille mahdollisesti kuuluvia" arvometsiä uusien omistajien hakattaviksi.

Mitä tutkimuksiin tulee, Greenpeace pidättää oikeuden arvioida niitä puhtaasti sen mukaan, palvelevatko tulokset kampanjan tarpeita. RKTL:n laiduntutkimuksille viitataan kintaalla, mutta alan klassikoksi nostetaan lääkärin ja umpijäävin poronomistajapoliitikon johdolla tehty Peurakairan luppokartoitus.

Maaoikeuskiistaan liittyviä uusia tutkimuksia julkistetaan jo lähitulevaisuudessa, mutta "sopivia" tuloksia joudutaan epäilemättä odottamaan myös niiden jälkeen. Ylä-Lapin ns. valtionmaat haluttaisiin poliittisella päätöksellä "saamelaisten" kollektiiviseen omistukseen tai määräysvaltaan. Ongelmana on, että osalla saamelaisväestöä ei ole minkäänlaista laillista saantoa vaadittuihin alueisiin. Maanomistusriitojen ratkaiseminen oikeusvaltioissa noudatettavien periaatteiden mukaan ei sovi saamelaisjohdolle, sillä saamelaisväestön yhtenäisyyttä ei haluta vaarantaa mistään hinnasta.

Samasta syystä näyttää mahdottomalta selvittää laidunongelmien todellisia syitä vertaamalla keskenään saamelaispaliskuntia. Tutkimuksellisesti vallitseva tilanne tarjoaisi tähän hyvät mahdollisuudet, sillä muiden maankäyttömuotojen paineet näkyvät ja vaikuttavat kovin vaihtelevasti eri osissa Ylä-Lappia.
3.4.

Lapin Kansa kysyi vihreiden puheenjohtajaehdokkaiksi ilmoittautuneilta neljältä kansanedustajalta, miten nämä suhtautuvat Greenpeacen toimintaan Ylä-Lapissa. Vastaukset julkaistiin 16.4. LK:ssa ja Vihreän liiton sivuilla.

Irina Krohnin arvion mukaan keskeinen riitelyn aihe Ylä-Lapissa ovat maaoikeudet: "Hallitus on välttänyt vastuuta eikä ole aloittanut kansainvälisille yhteisöille lupaamaansa prosessia." Epäselväksi jää, onko Krohn perehtynyt maaoikeuskiistan vaiheisiin tai saamelaisosapuolelle tehtyyn viimeisimpään tarjoukseen.

Tarja Cronberg puolestaan ei näytä tietävän, että Ylä-Lapissa on osattu sekä riidellä että neuvotella jo ennen Greenpeacen sekaantumista asiaan. Cronbergin mukaan "Greenpeacen toiminta on avannut silmiä ja pakottaa osapuolet löytämään ratkaisun."

Osmo Soininvaara muistuttaa, että järjestötasolla vihreillä ja Greenpeacella ei ole mainittavasti yhteistyötä keskenään. Maaoikeuskysymyksen kannalta on mielenkiintoista, että Soininvaara puhuu saamelaisten ikimuistoisesta nautintaoikeudesta kiisteltyihin laidunmaihin. Ei siis omistusoikeudesta.

Anni Sinnemäki osoittautuu täysin kritiikittömäksi Greenpeacen kannattajaksi. Hänen käsityksensä mukaan "he ovat välittäneet asianmukaista tietoa hakkuista ja niiden aiheuttamista haitoista luonnonsuojelun ja poronhoidon kannalta."

Vihreiden nykyinen puheenjohtaja Osmo Soininvaara on perehtynyt haastajiaan paremmin Lapissa tunteita kuumentavaan kiistaan, jota Helsingissä ei varmaankaan pidetä maailman tärkeimpiin kuuluvana asiana. Greenpeacen boikottipuuhat näyttävät häiritsevän ehdokkaista vain Soininvaaraa. Hän pitää kuluttajaboikottia järeänä aseena, "jota toivoisi käytettävän säästeliäästi".

Vihreän puolueen puheenjohtajaksi pyrkivien Krohnin ja Sinnemäen pitäisi tietää, että Greenpeace ei ole kansalaisjärjestö.
18.4.

Saamelaisneuvosto otti 11.4.2005 kantaa Ylä-Lapin tulehtuneeseen tilanteeseen. Osa argumenteista on kaivettu historian hämäristä, esimerkiksi tämä: "Perinteinen saamelainen elämäntapa, joka on ollut täysin sidoksissa oman alueen ja sen sietokyvyn tuntemukseen, häviää koko ajan hälyttävän nopeasti ulkoisten paineiden takia."

Saamelaispoliitikkojen vedätyksiin aktiivisesti osallistuva Ihmisoikeusliitto oli samasta asiasta huolissaan jo yhdeksän vuotta sitten. Helsingin Sanomien vieraskynä -palstalla asiasta kirjoittaneen Juhani Kortteisen mukaan perinteistä elämäntapaa uhkasivat hakkuiden lisäksi myös kaivoshankkeet.

Perinteistä puhuminen vetoaa asiaa tuntemattomiin saamelaisromantikoihin, mutta minulla oli edellytyksiä arvioida tilannetta omakohtaisten havaintojen perusteella. Provosoiduin kirjoittamaan vastineen, joka julkaistiin näyttävästi HS:n mielipidesivulla 20.4.1996. Päivämäärä jäi virstanpylvääksi senttarinurani varteen: sen jälkeen valtakunnan ykköslehti ei ole julkaissut saamelaiskysymystä käsitteleviä tekstejäni. Tämän vuosituhannen puolella en tosin ole enää tarjonnutkaan.

Ihmisoikeusliitto tähdentää omassa Inarin tilanteeseen liittyvässä kannanotossaan, että "YK:n ihmisoikeuskomitean ratkaisuissa - muun muassa Suomea koskevissa - on nimenomaisesti korostettu, että valtion vastuuta alkuperäiskansan kulttuurin turvaamisessa arvioidaan tuon kulttuurin perustana olevien elinkeinojen elinvoimaisuuden kautta, ei suhteessa muun väestön intresseihin."

YK:n ihmisoikeuskomitea joutuu ratkaisuja tehdessään suhteuttamaan asioita ja ottamaan huomioon seikkoja, joilta Saamelaisneuvoston ja Ihmisoikeusliiton tapaiset yhdenasianliikkeet sulkevat silmänsä. Genevessä ymmärretään metsätalouden kuuluvan Ylä-Lapissa sekä suomalaiseen että saamelaiseen kulttuuriin. Samoin se, että saamelaisen poronhoidon ongelmiin on hakkuita painavampia syitä.

Ihmisoikeuskomitea teki 23.3.2005 jo toistakymmentä vuotta sitten vireille pannussa riita-asiassa odotetun ratkaisun: Metsähallituksen hakkuut Muotkatunturin paliskunnan alueella eivät riko YK:n ihmisoikeussopimuksen 27. artiklan saamelaisporonhoitajille takaamia oikeuksia harjoittaa omaa kulttuuria.

Saamelaisneuvoston ja Ihmisoikeusliiton kannanotot löytyvät Greenpeacen sivuilta.
21.4.

Kaamasen porontutkimusasemalla järjestettävien poropäivien keskeisenä aiheena on porotalous luonnonsuojelualueilla. Maailman luonnonsuojeluliiton (IUCN) komission jäsen Matti Helminen käsitteli puheenvuorossaan porotalouden intressien ja suojelutavoitteiden ongelmallista yhteensovittamista.

Helmisen mukaan "porotalous sopii luonnonsuojelualeilla harjoitettavaksi sitä paremmin mitä täydellisemmin poron vaikutus alueen luontoon vastaa alueella aikaisemmin esiintyneen luonnonvaraisen peuran vaikutusta. Toisaalta poronhoitotoimet voivat vaatia selvää poikkeamista luonnontilaisuuden vaatimuksesta. Erityisen selvästi tämä koskee suhtautumista poroja ravintonaan käyttäviin petoeläimiin."

Luontoilloista tutun harmaapartaisen herrasmiehen edustama komissio nimeää ylilaidunnuksen tärkeimmäksi syyksi siihen, että Lapin luonnonsuojelualueet jäävät kansainvälisessä kuusiportaisessa luokituksessa kategorioihin V tai VI. Niihin kuuluvilla alueilla suojellaan paremminkin kulttuurimaisemia kuin luonnon monimuotoisuutta.

Tuoreina esimerkkeinä kummastusta herättävästä suojelualueiden käytöstä voidaan mainita heinien kuskaaminen Lemmenjoen kansallispuistoon ja toisaalta ministeriön luvalla tapahtunut kahden suden ampuminen Urho Kekkosen kansallispuistossa.
29.4.

TOUKOKUU

BirdLife Suomen metsänsuojelutoiminnan vetäjäksi esitelty Marcus Walsh vertaa Suomen metsäsektorin jokavuotisia Metsäpäiviä herätyskokoukseen. Kolumni Puisevilla herätysjuhlilla on julkaistu uusimmassa Voima -lehdessä.

Walsh kirjoittaa: "Ekologian tutkimus on jo pidempään kyennyt vastaamaan "kuinka paljon suojelualaa on tarpeeksi" -tyyppisiin kysymyksiin, ja ympäristöjärjestöt ovat julkaisuissaan pukeneet tieteen käytännön suojeluehdotuksiksi."

Etelä-Suomen metsäasioihin keskittyvä Walsh ei näytä huomanneen, mitä Ylä-Lapissa on viime viikkoina, vuosina ja vuosikymmeninä tapahtunut. Greenpeacen ja Suomen luonnonsuojeluliiton yhdessä julkaisema populistinen pamfletti Ahtaalle ajetut on korni esimerkki siitä, miten "ympäristöjärjestöt pukevat tieteen käytännön suojeluehdotuksiksi".
1.5.

En haluaisi arvostella kenenkään uskonnollista vakaumusta, mutta Kalevassa 30.4. julkaistuja Matti Liimataisen (Greenpeace) tunnustuksia on pakko kommentoida.

Liimatainen kertoo aktivistinuransa alkaneen Talaskankaan tapahtumista. Metsien puolesta saarnannut Vuolijoen kirkkoherra Markku Simula tuntuu tehneen niin vahvan vaikutuksen, että toimittaja saa aiheen nimittää Liimataista metsäuskovaiseksi. Eikö toimittaja tiedä, että tämä arvonimi on jo aikaa sitten varattu vastapuolen edustajille, liimataismaisen yksisilmäisesti asiaansa ajaneille metsäammattilaisille?

Tosiasiassa Liimataisen liturgia saa hurmoksellista sävyä vasta toimittajan sohaistessa pyhiä arvoja:

"Porojako liikaa. Missä on sellainen tutkimus, johon tällainen väite perustuu?" Liimatainen kivahtaa. Hän väittää luonnon kestävän nykyisen määrän, ellei laidunalueita jatkuvasti kavenneta hakkuin ja allasrakentamisin.

"Poromiehet ovat yhtä ympäristöystävällisiä kuin muutkin ihmiset. Porotalous toimii pitkälle ympäristön ja luonnon ehdoilla."

Liimatainen myöntää, että takki on tyhjä. Lähiviikot kuluvat akkuja ladatessa maaseutuasunnolla.

Kaamasen poropäivillä keskusteltiin saamelaisen tehoporotalouden ja luonnonsuojelun yhteensovittamisesta Lapin luonnonsuojelualueilla. Esimerkkitapauksena oli Liimataisen kannalta äärimmäisen kiusallinen Sallivaaran paliskunta. Kiusallinen siksi, että toimintaympäristöltään suojelluimman paliskunnan laidunongelmia ei todellakaan voi selittää hakkuuilla, tekoaltailla tai muilla patenttihokemilla, joihin Liimatainen tottuneesti turvautuu.

Altavastaajaksi joutunut poroisäntä, Liimataisen uskonveli ja taistelutoveri löytää silti syylliset: turistien polut vievät laidunmaata ja lumikenkäretkeilijät häiritsevät vapaasti laiduntavia poroja!

On totta, että suomalaiset tutkijat eivät jostain syystä ole 1990-luvun jälkeen juurikaan puhuneet ylilaidunnuksesta. Myös alulle saadut porotalouden ympäristövaikutusten tutkimukset on lopetettu tai vaiettu kuoliaaksi. Ainakin yksi poikkeus sentään löytyy. Joensuun yliopistossa 21.11.2003 väitellyt Michael den Herder on tehnyt mm. seuraavavanlaisia havaintoja:

"Ehkä selvin porojen laidunnuksen vaikutus Pohjois-Suomessa on jäkäläpeitteen hupeneminen ja joissain paikoissa sen lähes täydellinen katoaminen. (...) Poroilta suojattuna jäkälä kykenee kasvamaan yhtä nopeasti kuin muutkin subarktiset kasvit. Alueilla joilla laidunnetaan liikaa, jäkälikön uusiutuminen on kuitenkin hyvin hidasta. Uuden jäkäläkasvuston muodostuminen on silti mahdollista, mutta voi viedä useita vuosikymmeniä, kunnes se kykenee tuottamaan kylliksi ravintoa kohtuulliselle poromäärälle.
3.5.

Luontojärjestöjen aktiivisen tiedotustoiminnan ansiosta Saksassa luullaan Suomen porotalouden ongelmien johtuvan Metsähallituksen hakkuista. Lapin maaherra Hannele Pokka osallistui Stora Enson Hampurissa järjestämään tilaisuuteen, jossa pahimpia väärinkäsityksiä yritettiin oikoa.

Maaherra Pokka muistutti "poroelinkeinon olevan nykyään moderni elinkeino, jossa ammatinharjoittajalla on hyvät välineet kuten moottorikelkat ja mönkijät. Hän asuu perheineen omassa talossaan. Ylä-Lapin porotilallisella on myös omaa metsää, jota hän hakkaa saadakseen lisää tuloja."

"En vastusta romantisoivaa tapaa esitellä saamelaisporonhoitoa niin kuin Greenpeace tekee. On kuitenkin tunnustettava myös tosiasiat: porotalouden nykyiset ongelmat eivät liity niinkään metsähakkuuseen vaan siihen, että poromiehelle pitäisi jäädä tuloja sen jälkeen, kun kaikki menot on maksettu", Pokka korosti.
20.5.

KESÄKUU

YK:n metsäfoorumissa New Yorkissa toukokuussa puheenvuoron käyttänyt saamelaisjohtaja Pekka Aikio syytti saamelaisporonhoidon ahdingosta valtiovallan ilkeämielisyyttä, metsätaloutta, kaivostoimintaa, vesistörakentamista ja massaturismia.

Kuulijat näkivät sielunsa silmin sorrettujen nykynomadien sinnittelevän poroineen kaivosten ja tekoaltaiden valtaamalla jättimäisellä teollisuusalueella, jonka viimeisillä metsätilkuilla tuhatpäiset turistien laumat väistelevät monitoimikoneita.

Kerroin 20.5. Hampurissa järjestetystä tilaisuudesta, jossa oiottiin ulkomaille aktiivisesti levitettyjä virheellisiä mielikuvia Ylä-Lapin metsäkiistasta ja saamelaisten asemasta. Maaherra Hannele Pokka toi puheenvuorossaan esiin porotalouden ahdingon todelliset syyt. Saamelaisia tilaisuudessa edusti pitkäaikainen saamelaiskäräjien jäsen Jouni Kitti. Sen sijaan tiettävästi kutsun saanutta Pekka Aikiota ei näkynyt paikalla. Miksi alistua altavastaajaksi Hampurissa, jos New Yorkissa on koolla sopivampi seurakunta?

Metsäfoorumin korkean tason osuuteen osallistunut ministeri Juha Korkeaoja puuttui omassa puheenvuorossaan laittomiin hakkuisiin, jotka ministerin mukaan hyödyttävät vääriä tahoja ja ovat metsätalouden imagon kannalta haitallisia. Pekka Aikion monissa yhteyksissä esittämän saamelaispoliittisen tulkinnan mukaan Metsähallituksen hakkuut Ylä-Lapissa ovat sekä laittomia että saamelaisporomiesten ihmisoikeuksia loukkaavia.

Kuulijoilla olisi riittänyt kummasteltavaa, jos Aikio ja Korkeaoja olisivat päässeet kommentoimaan toistensa puheenvuoroja.
3.6.

Paliskuntain yhdistyksen puheenjohtajan tehtävistä äskettäin luopunut maakuntaneuvos Timo Hannula ottaa 70-vuotishaastattelussaan Lapin Kansassa kantaa siihen, mistä Ylä-Lapissa varsinaisesti kiistellään:

"Kyse ei ole lainkaan poroista ja poromaista, vaan Lapissa ratkotaan nyt saamenpolitiikkaa. Ulkopuoliset, ympäristöjärjestöt käyttävät tilannetta härskisti hyväkseen."

Suomen luonnonsuojeluliitto ja Greenpeace julistivat yhteisessä tiedotteessaan maaliskuun lopulla, että porolaidunten riittävyys on kiistan ydin. Samalla järjestöt ilmoittivat tukevansa saamelaiskäräjien ratkaisuehdotuksia.
23.6.

Katselin Samin innostamana satelliittikuvia. Näkymät Helsingin keskustasta ovat ällistyttävän tarkkoja, siinä rajoilla pystyykö automerkkejä tunnistamaan. Muualta Suomesta tarjolla on hieman suurpiirteisempää materiaalia, esimerkkeinä Oulu ja Rovaniemi.

Kuvausajankohdasta johtuen tunturimittarin tuhoalueet eivät erotu kuvissa. Sen sijaan porojen vaikutus näkyy erittäin selvästi esimerkiksi Raja-Joosepin tienoilla ja Pöyrisjärven itäpuolella, missä valtakunnan raja halkoo hyviä jäkälämaita.
24.6.

HEINÄKUU

Saamelaisjohtaja Pekka Aikion toukokuinen esiintyminen YK:n metsäfoorumissa New Yorkissa aiheuttaa jälkipuheita. Saamelaiskäräjien lakimiessihteeri Heikki Hyvärinen väittää tänään Lapin Kansan mielipidepalstalla, että lehden 2.6. julkaisema asiaa koskeva uutinen ei pitänyt paikkaansa. Väitettään Hyvärinen perustelee sillä, että Aikio ei todellisuudessa käyttänyt puheenvuoroa.

Syytösten kohteeksi joutunut LK:n toimittaja Veikko Väänänen ilmoittaa tehneensä uutisen jaossa olleen referaatin perusteella, jonka sisällöstä oli myöhemmin keskustellut Aikion kanssa. "Hän (Aikio) kertoi itse kirjoittaneensa puheen ja hioneensa näin sanavalinnat." Sain kyseisen referaatin tuoreeltaan haltuuni ja voin vakuuttaa, että LK:n selostus sen sisällöstä oli lähes sanatarkka ja kaikin puolin korrekti.

Hyvärisen saivartelu kertoo tarpeesta painaa villaisella väitteet, joita ahkerasti maailmalla matkusteleva Pekka Aikio esittää milloin missäkin Suomen saamelaisten asemasta ja ongelmista. Toimittaja Väänänen esittää vastineensa lopuksi toivomuksen, joka toteutuessaan palvelisi kaikkien osapuolten etua:

"Ehkä käräjät voisi toimittaa itse julkisuuteen puheenjohtajan maailmalla pitämät tai pitämättömät puheet. Näin Hyvärinen säästyisi niiden merkityksen jälkivähättelyltä ja kansalaiset - käräjäedustajat mukaan lukien - voisivat tehdä asioista paremmin omia arvioitaan."
1.7.

Amnestyn pääsihteeri Irene Khan kommentoi Lapin Kansan alakertakirjoituksessaan 29.6. reaktioita, joita Amnestyn vuosiraportti on herättänyt Yhdysvaltain korkeimman johdon lähipiirissä. Vapaan Maailman Esitaistelijat pillastuivat Amnestyn verrattua Guantanamoa Stalinin ajan Neuvostoliiton pakkotyöleireihin.

"Amnesty International ei ole koskaan väittänyt, että Guantanamo ja gulag olisivat saman mittaluokan asioita. Halusimme vain sanoa, monille maailman ihmisille Guantanamon tukikohdasta on tullut ihmisoikeusloukkauksien symboli - aivan kuin gulag oli Stalinin Neuvostoliitossa."

Tilannetta selventävällä Khanilla on suhteellisuuden tajua: puhutaan eri mittaluokan ilmiöistä, mutta sen ilmenemismuodot näyttäisivät olevan samat - epämääräisin perustein tapahtuva vapaudenriisto, asianmukaisen oikeudenkäynnin puuttuminen ja vankien kiduttaminen.

Ihmisoikeuksista on puhuttu myös Ylä-Lapin metsä- ja maaoikeuskiistan yhteydessä: MH:n hakkuiden on väitetty loukkaavan saamelaisporomiesten ihmisoikeuksia. Minun mielestäni syytös on kaukaa haettu. Ketään ei ole vangittu tai kidutettu, ja oikeutta on käyty asian tiimoilta niin Suomessa kuin Genevessäkin yli kymmenen vuoden ajan. Kaiken lisäksi Ylä-Lapin saamelaisporomiehet hakkaavat metsiään kuten muutkin metsänomistajat.

Viime talvena Greenpeacen puuhamiehet esittelivät uudelleen lämmittämänsä ihmisoikeusteeman ikään kuin uutena asiana.
4.7.

ELOKUU

Kun kesäkuussa järjestetty viimeisin yritys Ylä-Lapin metsäkiistan ratkaisemiseksi ei tuottanut tulosta, Metsähallitus ilmoitti jatkavansa hakkuita metsureiden kesälomien jälkeen alkuperäisten suunnitelmien mukaan. Siksi hieman ihmetyttää, minkä vuoksi töiden jatkuminen uutisoitiin niinkin näyttävästi kuin viikonloppuna tapahtui.

Erityistä uutisoitavaa asiassa on mielestäni vain Greenpeacen hiljaisuus ja Stora Enson rohkaistuminen ostamaan puuta kiista-alueelta. Onko aktivistien takki tyhjä, vai jatkuuko Gp:n kampanja vasta Keski-Euroopan kesälomakauden päätyttyä?

Metsäpäällikkö Matti Karjulan mukaan Stora Enso ei näe mitään estettä puun ostamiselle. Voisiko tilanteen tulkita niin, että yhtiön keväällä Hampurissa asiakkailleen järjestämä valistustilaisuus vaikuttaisi toivotulla tavalla?
22.8

Tiedottaja Mikael Sjövall kertoo tämän päivän Lapin Kansassa, että toisin kuin varsinaiset luonnonsuojelijat Greenpeace jatkaa Ylä-Lappi -kampanjaansa poronhoitoteeman ja ihmisoikeuskysymyksen merkeissä. Samalla Metsähallitus saa palautetta, jonka voi ehkä tulkita jonkinasteiseksi tunnustukseksi.

"Uhanalaisten lajien eli luonnonsuojelulain huomioiminen näyttäisi olevan sellainen asia, johon Metsähallitus kiinnittää huomiota paremmin kuin ihmisoikeussopimuksiin", Sjövall toteaa.

Keväällä kiistan avainryhmäksi nousseilla paperinostajilla on tällä hetkellä entistä paremmat tiedolliset edellytykset arvioida Ylä-Lapin tilannetta. Kesän aikana seitsemän saamelaiskäräjien yhteensä 20 jäsenestä on lähettänyt Stora Enson keskieurooppalaisille asiakkaille julkilausuman, jossa he irtisanoutuvat puheenjohtaja Pekka Aikion metsälinjauksista. Lisäksi kirjeessä muistutetaan, että Ylä-Lapin maanomistuskysymys ei ole saamelaisten kannalta katsottuna läheskään niin yksipiippuinen asia kuin yleisesti uskotaan.
23.8.

Pohjoismaisen saamelaisneuvoston puheenjohtaja Aleksander Kobelev syytti eilisissä TV 1:n pääuutisissa Suomea kaksinaismoraalista vähemmistöpolittikassa. Samaan aikaan kun presidentti paheksuu itänaapurissa asuvien marien kohtelua, poljetaan oman maan saamelaisten oikeuksia. Kieltämättä mahtava rinnastus!

Saamelaisneuvosto todisti oman tasonsa ja suhteellisuudentajunsa kevään kahinoihin liittyneessä julkilausumassaan (11.4.2005), jossa se väitti saamelaisten perinteisen elämäntavan olevan hakkuiden vuoksi vaarassa. Neuvosto tarkoitti Metsähallituksen hakkuita eikä saamelaisten omia, joita se kaiketi pitää perinteiseen elämäntapaan kuuluvina.

Kesällä Lapin Kansassa kerrottiin Etelä-Afrikassa ilmestyneestä lehtijutusta, jossa Arktikumissa vieraillut toimittaja kirjoitti jääkarhuja metsästävistä ja laavuissa asuvista saamelaisista.

Kuka kertoisi näille kobeleveille, miten Suomen saamelaiset tänä päivänä elävät!

Saamelaisneuvosto täsmensi tänään puheenjohtajansa lausuntoa: "Saamelaisneuvosto pitää uudelleen alkaneita Ylä-Lapin hakkuita uhkana saamelaiskulttuurille. Neuvoston mielestä hakkuut uhkaavat nykymuotoista poronhoitoa."

Hienoa! Nyt neuvoston jäsenten pitäisi vielä ymmärtää ja/tai myöntää, että nykymuotoisella poronhoidolla ei ole mitään tekemistä saamelaisten perinteisen elämäntavan kanssa, jota hakkuiden keväällä väitettiin uhkaavan.
24.8.

Maaherra Hannele Pokka muistuttaa ulkoparlamentaarisesta vaikuttamisesta innostuneille saamelaispoliitikoille, että maaoikeuksista ei päätä metsäyhtiö vaan Suomen eduskunta.

Maaherra puhuu asiaa. Saamelaiset pelaavat ulkomaankortilla häikäilemättömästi kuin Greenpeace konsanaan. Sopii epäillä, että tällä menolla viimeisetkin väärtit eduskunnassa kääntävät selkänsä.
26.8.

Saamelaisjohtaja Pekka Aikio väistää maaherra Hannele Pokan esittämät moitteet huomauttamalla tämän päivän Lapin Kansassa , että metsäkiistan aktiivisin osapuoli on viime aikoina ollut Saamelaisneuvosto eikä Saamelaiskäräjät. Totta sinänsä, toisaalta nimenomaan Aikio korosti jo keväällä, että kiistaa käydään maaoikeuksista eikä niinkään hakkuista.

Pokan ja Aikion nokittelu herättää kysymyksen, kuka saamelaispolitiikassa ketäkin edustaa. Saamelaisneuvostoon kootun saamelaispoliitikkojen ääriaineksen yksimieliset kannanotot ovat erittäin kaukana siitä, mitä Suomen saamelaisten enemmistö asioista ajattelee.

Samaa voidaan sanoa puheenjohtaja Aikion reipashenkisistä ulkomaisista esiintymisistä ja veljeilystä Greenpeacen kanssa. Saamelaiskäräjillä Ylä-Lapin kiistan perusasioistakin ollaan erimielisiä, saati sitten Saamelaisneuvoston käyttöön ottamista menettelytavoista.
27.8.

SYYSKUU

Kun yllättävän pitkään jatkunut hiljaisuus Ylä-Lapissa aikanaan päättyy, puhuttaneen saamelaispolitiikan lisäksi uhanalaisista käävistä. Lehtitietojen mukaan niitä on kesän aikana löytynyt runsaasti suunnitelluilta hakkuualueilta.

SLL:n luonnonsuojelupäällikkö Ilpo Kuronen arvioi tänään tulleessa järjestölehti Luonnonsuojelijassa: "Nyt näyttää siltä, että Ylä-Lapissa lähes jokaisessa talousmetsähakkuussa vaarannetaan uhanalaisia lajeja." Kuronen tarkoittanee Metsähallituksen hakkuita; muiden omistaryhmien talousmetsistä uhanalaisia kääpiä ei varmaankaan ole etsitty.

Metsäaktivistit ottivat uhanalaisten kääpien täsmäetsinnät ohjelmaansa 1980-luvun lopulla, ja niiden ansiosta tietämys heikonlaistesti tunnettujen lajien esiintymisestä on karttunut merkittävästi. Toisaalta on vaarana, että tutkittavien alueiden tarkoitushakuinen valitseminen tuottaa vääristyneen kokonaiskuvan lajien levinneisyydestä. Kurosen puheet joidenkin lajien vaarantumisesta on syytä suhteuttaa Ylä-Lapin suojelutilanteeseen.

Jos vanhan metsän arvo mitataan uhanalaisten kääpien runsaudella, Lapin ykkösalue on Rovaniemen lounaispuolella sijaitseva Pisavaaran luonnonpuisto. Pisavaaran 125 kääpälajia on korkein Suomesta yhdestä kohteesta tavattu kääpälajien määrä. Näyttää siis siltä, että ainakin yksi Lapin suojelualue on ymmärretty perustaa kriittisimpienkin arvostelijoiden mielestä oikeaan paikkaan.
2.9.

Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen kertoi Lapin Kansan haastattelussa 25.9.2005 seuranneensa tarkoin Ylä-Lapin tapahtumia. Lipponen kummasteli Saamelaiskäräjien jyrkkää linjaa. Hänen mielestään tilanne Ylä-Lapissa ei ole taloudellisesti ja etnisesti sellainen, että yksinkertainen "tästä poikki ja pinoon" -malli toimisi.

"Tänne on helppo tulla panemaan yhteisö sekaisin ja lähteä pois ilman, että mitään vastuuta otetaan siitä, mitä jää jälkeen", Lipponen lisäsi tarkoittaen Greenpeacen keväällä järjestämää happeningia.

Puhemies Lipponen piti juhlapuheen Rovaniemen työväenyhdistyksen 100-vuotisjuhlassa lauantaina.
29.9.

LOKAKUU

Pohjois-Lapin maakuntakaavaesitystä kommentoinut saamelaiskäräjien hallitus on närkästynyt arvioista, joiden mukaan poronhoidon laidunongelmat ovat itse aiheutettuja ylilukujen ja ylilaiduntamisen vuoksi.

Saamelaiskäräjät löytää laidunongelmien aiheuttajat odotetusti aivan muualta kuin porotalouden omasta toiminnasta: Metsätalous vaikuttaa merkittävästi porojen talviravintonaan käyttämän jäkälän ja lupon määrään. "Nuorissa mäntymetsissä on jäljellä vain puolet varttuneiden metsien jäkälämäärästä ja sodan jälkeen alkanut voimaperäinen metsien uudistaminen on vähentänyt lupon määrän noin 10-20 prosenttiin entisestään. Noin 60-70 prosenttia metsistä on täysin lupottomia. Talvilaitumen puutteen porosaamelaiset joutuvat korvaamaan ostamalla puuttuvan lisärehun, mikä heikentää poronhoidon taloudellista kannattavuutta."

Lausunto lienee tarkoitettu kansainväliseen levitykseen. Täällä Suomessa toki tiedetään, että metsätaloustoiminnan piirissä on vain osa ns. perinteisen saamelaisen poronhoidon toiminta-aluetta, mutta lisäruokintaa harjoitetaan kaikkialla, myös tunturipaliskunnissa ja hakkuilta säästyneillä luonnonsuojelualueilla. Johtopäätelmässä puhutaan porosaamelaisista, vaikka tilanteen kuvaus ja prosenttiluvut viittaavat koko Lappiin.

Saamelaispoliitikot ovat löytäneet maakuntakaavaehdotuksesta paljon muutakin huomautettavaa. Heidän mielestään Lemmenjoen kulta-alue ei ole nykyisin maakunnallisesti merkittävä ja säilyttämisen arvoinen kulttuuriympäristö. "Koneellinen kullankaivuu kansallispuistossa on nykyisin lähinnä ympäristön turmelemista, jolla ei ole paljoa tekemistä kulttuuriympäristön kanssa", saamelaiskäräjien lausunnossa todetaan.

Monikaan luonnonystävä ei ole innostunut kansallispuistossa tapahtuvasta koneellisesta kullankaivuusta. Sen ympäristövaikutukset ovat kieltämättä mittavia, mutta myös kohtuullisen paikallisia. Tasapuolisuuden vuoksi on pakko muistuttaa, että tuoreen kansainvälisen arvioinnin mukaan Lapin suojelualueilla kullankaivuuta pahempi uhka on nykymuotoinen porotalous. Pata soimaa kattilaa.
13.10.

Allaolevaan liittyen olen usein pohdiskellut, millaisia ajatuksia tosiasioita säästeliäästi sisältävä luppo- ja poropropaganda herättää kohdeyleisössä, joka on täysin tietämätön poron ekologiasta ja poronhoidon nykykäytännöistä.

Osuin äskettäin muuta tietoa hakiessani Oikeutta Eläimille -yhdistyksen keskustelufoorumille, missä käytiin yllättävän asiallista keskustelua otsikolla "Pelastakaa porot, Miksi poroja ei suojella?". Topicin aloittaja oli huolissaan porojen asemasta poronhoitoalueen kaakkoiskolkassa, missä susitiheys on selvästi suurempi kuin poronhoitoalueen muissa osissa. Eräs kirjoittaja tuo keskusteluun toisenlaisen näkökulman:

"Poroja uhkaa enemmän metsien hakkuut kuin sudet. Etelä-Suomessa ei enää juurikaan ole vanhoja ikimetsiä, toisin kuin Lapissa. Mutta nyt nämä rahanahneet metsurit ovat pistäneet kyntensä Lapin ikimetsiin, joista porot saavat ruokansa. Poro syö talvella naavaa, jota kasvaa ikimetsissä.

Mitä tapahtuu kun ikimetsät kaadetaan? Poroilla ei ole ruokaa. Niin no voisihan ne kaivaa lumen alta jäkälää, mutta kun avohakkuualueilla lumi on niin kovaa ja paksua, että sieltä ei jäkälää saa kaivettua kirveelläkään, niin saatikka sitten sorkalla.

Metsäteollisuus on tuhonnut poroelinkeinoa lyhyessä ajassa niin paljon, että sudet eivät ole edes satojen vuosien aikana tuhonneet poroja senkään vertaa. Jos ikimetsiä ei suojella Lapissa, on Lappi kohta poroton paikka, ja siihen ei susien oleminen mitenkään vaikuta." Näin siis nimimerkki kissimirri Espoosta (24 v) 3.4.2004.

Kirjoittajan käsitys poron laidunekologiasta lienee peräisin Greenpeacen verkkosivuilta, missä vielä pari vuotta sitten kerrottiin asiasta näin: "Vanhat metsät kasvavat luppoa, jota porot käyttävät ravintonaan kevättalven kovien hankien ja syvän lumen aikaan. Kesäaikaan porot syövät maassa kasvavia jäkäliä."

Kesän ja kevättalven väliin jää puolen vuoden jakso, jona aikana Greenpeacen opeilla vapaasti laiduntava poro ei ilmeisesti tarvitse lainkaan ravintoa!

Viimekeväisen Ylä-Lapin metsäkampanjansa alkajaisiksi Greenpeace ja Suomen luonnonsuojeluliitto järjestivät tammikuussa Helsingissä seminaarin, jossa luppometsät julistettiin "porojen tärkeimmiksi talvikauden laidunmaiksi". Kuten ehkä muistetaan, torjuin absurdin väitteen mm. sillä perusteella, että puissa kasvava luppo ei voi olla kiipeilytaidottoman eläimen pääasiallista ravintoa. Lisäperusteluna viittasin mm. tuoreeseen tutkimustietoon, jonka mukaan porojen ulottuvilla olevan tai talven aikana putoavan lupon määrä on biomassana ilmoitettuna hyvässäkin luppometsässä todella vähäinen. Päivää ja poroa kohti laskettuna annoksen koko jäänee muutamaan grammaan. Poron ruoka kasvaa siis pääosin maassa.

Nyt saamelaispoliitikot vetävät maton liittolaistensa alta todistaessaan, että lupon merkitys poron talviravintona on vielä oletettuakin vähäisempi: "Sodan jälkeen alkanut voimaperäinen metsien uudistaminen on vähentänyt lupon määrän noin 10-20 prosenttiin entisestään. Noin 60-70 prosenttia metsistä on täysin lupottomia."

Arvio sisältyy eilen käsittelemääni saamelaiskäräjien lausuntoon Pohjois-Lapin maakuntakaavaesityksestä. Alkuperäistä tekstiä en ole saanut käsiini, joten joudun luottamaan siteeraamassani paikallislehti Inarilaisen uutisessa esiintyviin tietoihin.

Käsittelen Ylä-Lapin metsä- ja maaoikeuskiistan taustoja ja huonosti tunnettua historiaa artikkelissa, joka julkaistiin Luontokuva -lehden numerossa 3/2005. Jos asia kiinnostaa, teksti on luettavissa saitin puolella.
14.10.

Erno Paasilinnan sanoin yksi valokuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa - jos niin halutaan. Ja kun Greenpeacen Saksaan suunnatusta Ylä-Lappi -propagandasta on kyse, haluja ei ole aihetta epäillä. Eipä silti, uskomatonta tuubaa on Greenpeace Magazin -julkaisun asiaan liittyvä tekstikin.

Vaikuttaa siltä, että Ylä-Lapin metsä- ja maaoikeuskiista on hiljaisen kauden jälkeen uudelleen kuumenemassa. Samalla on nähtävissä merkkejä jonkinasteisesta irtiotosta.

Keväällä WWF Suomen väitettiin kuuluvan Greenpeacen, Suomen luonnonsuojeluliiton ja äkkijyrkkien saamelaispiirien muodostamaan yhteisrintamaan. Tulkintaa oli vaikea uskoa silloin ja vielä vaikeampaa se on nyt kun WWF Suomi ehdottaa 19.10.2005 päivätyssä tiedotteessaan varovaisia poimintahakkuita mahdolliseksi osaratkaisuksi Ylä-Lapin kiistaan:

"Ylä-Lapissa porotalouden ja metsätalouden yhteensovittamisessa tärkeä osa ratkaisua voisi olla entistä pehmeämmät hakkuut metsälain 6§ soveltaen. Metsiä kasvatettaisiin jatkuvasti puustopeitteisenä hyvin varovaisin poimintahakkuin, jolloin metsässä säilyisi jäkälän ja lupon kasvun kannalta tärkeä latvuspeittävyys. Samalla arvokasta puustoa saataisiin mm. sahateollisuuden tarpeisiin."

Poimintatyyppisen hakkuun hyvä puoli siemenpuuhakkuuseen verrattuna on metsän säilyminen metsänä. Hyvänä osoituksena tästä ovat viime vuosisadan alkupuoliskolla määrämittahakkuin käsitellyt Inarin metsät. Esimerkiksi jälleen otsikoihin nousseen Kessin alueen hakkuut onnistuivat niin erinomaisesti, että Suomen luonnonsuojeluliitossa aluetta luullaan luonnontilaiseksi: "Kessin alue on Euroopan laajimpia luonnontilaisia mäntymetsäerämaita."
31.10.

MARRASKUU

Ylä-Lapin maaoikeuskiistaa valottaneen eilisillan MOT-ohjelman ehkä parasta antia oli osapuolijaon selkiyttäminen. Ohjelman katsoneet tietävät viimeistään nyt, että kiista ei ole pelkästään valtiovallan ja saamelaisten välinen. Kolmatta osapuolta tosin nimitettiin koko ajan virheellisesti lappilaisiksi.

Ohjelmassa mukana olleilla Inarin lappalaissukujen edustajilla on esitettävänään laaja asiakirjanäyttö omistuksistaan ja nautinta-alueistaan. Saamelaiset puolestaan haluaisivat, että maaoikeuskiistat ratkaistaisiin poliittisella päätöksellä. Kumpikin osapuoli vetoaa oikeusvaltion uskottavuuteen.

Kerroin eilen törkeän harhaanjohtavasta valokuvan käytöstä, johon Saksan Greenpeace syyllistyi Greenpeace Magazin -julkaisussaan. Kuvatekstissä (josta netissä ei saanut selvää) väitetään, että kuvassa on avohakkuualue Peurakairaseen rannalla. Todellisuudessa kuva esitti avosuota ja taustalla oli järvi. Ei kuitenkaan Peurakairanjärvi, koska sellaista ei ole olemassa.

Toimituksessa tapauksen Suomessa herättämä kiinnostus koettiin ilmeisesti kiusallisena, sillä tänään klo 17 jälkeen sivulla käydessäni kuva oli poistettu. Lehden paperiversiossa kuvahuijaus kuitenkin on tallessa, samoin täällä blogissa.
1.11.

Irja Seurujärvi-Kari muistuttaa pyhäinpäivän Hesarissa otsikolla Mitä saamelaisista pitää tietää? julkaistussa artikkelissa, että Suomessa harjoitetulle saamelaispolitiikalle on olemassa paremmin nykyaikaan sopivia vaihtoehtoja: "Saamelaiset voisivat jo vaihtaa strategiaa ja miettiä joustavampia toimintatapoja. Saamelaisilla on siihen varaa. Tärkeintä on oman kulttuurin säilyttäminen ja kehittäminen, eivät vain maa- ja elinkeinoasiat."

Helsingin yliopistossa saamen kielen lehtorina toimiva Seurujärvi-Kari oli Saamelaiskäräjien puheenjohtajavaalissa Pekka Aikion vastaehdokkaana. Äänestyksessä Aikio sai 12 ääntä, Seurujärvi-Kari 8 ja Nilla Tapiola yhden äänen. Pekka Aikion jyrkistä lausunnoista ja järkähtämättömistä linjauksista voisi päätellä, että hänellä on takanaan saamelaispoliitikkojen yksimielinen tuki. Näin ei todellakaan ole.

Seurujärvi-Karin mainitsemat maaoikeus- ja elinkeinoasiat pysyvät saamelaispolitiikan ehdottomana ykkösasiana vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, vaikka ns. perinteisestä poronhoidosta saa toimeentulonsa enää arviolta viisi prosenttia Suomen saamelaisista.
7.11.

Greenpeace perusteli Kemissä järjestämäänsä touhutuokiota mm. sillä, että se pitää Ylä-Lapissa jatkuvia hakkuita laittomina. Gp tulkitsee Metsähallituksen toimivan perustuslain, poronhoitolain ja kansainvälisten sopimusten vastaisesti.

Vastaavanlaisia väitteitä kuultiin ensi kertaa jo 1990-luvun alussa, jolloin saamelaispolitiikan taustalla vaikuttaneiden oikeusoppineiden kirjoittamia kanteita ryhdyttiin testaamaan suomalaisissa käräjäsaleissa ja lopuksi YK:n ihmisoikeuskomiteassa.

Toistaiseksi kiville mennyttä käräjä- ja valitusprosessia pyörittävät saamelaispoliitikot ovat saaneet väsymättämän apulaisen ja kuuluvan äänitorven. Greenpeace luottaa tapansa mukaan siihen, että propagandan kohderyhmä ei ole selvillä asian aiemmista vaiheista. Ja lienee valitettavasti oikeassa. Kiinnostavuudesta kilpailtaessa atakki voittaa helposti asiakirjan.
8.11.

Janne Saijets moittii toimittaja Veikko Väänästä tämän päivän Lapin Kansassa asenteellisesta kirjoittelusta ja epäasiallisista toimintatavoista. Yhtenä esimerkkinä Saijets mainitsee Väänäsen tekemän uutisen Greenpeace Magazin -lehden (6/05) kohuartikkelista.

Saijets kirjoittaa: "Saksan GP-lehdessä olleita toimittaja Ritva Torikka-Gelencserin väittämiä Väänänen esitteli tarkistamatta mikä on Torikka-Gelencserin näkemystä ja mikä yli-innokkaiden GP-toimittajien liioittelua. Torikka-Gelencser ei ollut kirjoittanut juttua vaan oli haastateltavana. Nimien esittely syyllistämisen yhteydessä on arveluttavaa."

Täällä Suomessa on tapana toimia siten, että asiantuntijan ominaisuudessa haastateltu tarkistaa itse ennen tekstin julkaisemista oman osuutensa oikeellisuuden. Se ei todellakaan ole painettua artikkelia siteeraavan tai kommentoivan toimittajan tehtävä, kuten Saijets olettaa. On sinänsä positiivista, että Saijets pystyy näkemään Gp:n artikkelissa jonkinasteista liioittelua.

Tämä puheena oleva ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun saamelaisten asemasta syötetään ulkomaille väärää tietoa. Paljolti mielikuvilla käytävässä metsäsodassa on houkuttelevaa liioitella poronhoidosta elantonsa saavien saamelaisten määrää tai jopa väittää, että poronhoito on edelleen Suomen saamelaisten pääelinkeino.
9.11.

Lapin kansanedustajat tuomitsevat Greenpeacen tyylin vaikuttaa asioihin Ylä-Lapissa ja pitävät sitä epävarmuutta ja eripuraa lietsovana. "Sovittelun eri osapuolten kesken tulee perustua demokraattisiin toimintatapoihin, ei minkään osapuolen saneluun", kansanedustajat toteavat (LK:n mukaan) yhteisessä kannanotossaan.

Eduskunnasta löytyy myös Greenpeacen ystäviä ja järjestön toimintaan täysin kritiikittömästi suhtautuvia kansanedustajia. Tämä paljastui viime keväänä, kun asiaa kysyttiin suoraan Vihreän liiton puheenjohtajaksi pyrkineiltä neljältä kansanedustajalta. Ehkäpä vihreidenkin piirissä olisi syytä seurata nykyistä tarkemmin, millaista soopaa Suomen ja Ylä-Lapin asioista Greenpeace levittää erityisesti Saksassa.
15.11.

Professori Martin Scheininista on hyvää vauhtia kehittymässä saamelaisasioiden MacGyver - ihmemies ja Ylä-Lapin hakkuiden pysäyttäjä.

Suosituksen hakkuiden keskeyttämisestä toistaiseksi antoi YK:n ihmisoikeuskomitea, jonka jäsenenä Scheinin toimi vuodesta 1997 vuoteen 2004. Komiteassa Scheinin jääväsi itsensä käsiteltäessä Ylä-Lapin hakkuukiistoja.Korjatkaa jos olen väärässä, mutta minun tietääkseni nimenomaan Scheinin keksi vastustaa Mh:n hakkuita Ylä-Lapissa väittämällä niiden loukkaavan saamelaisporomiesten ihmisoikeuksia. Joka tapauksessa Scheinin toimi 23.12.1994 vireille pannussa Mirhaminmaan - Kariselän hakkuita koskeneessa käräjäjutussa kanteen nostaneiden saamelaisporomiesten asianajajana. Juristien kapulakielellä ilmaistuna käräjöinnin tavoitteena oli "väliaikaikaisesti turvata saamelaisten mahdollinen omaisuus valtion metsämaan alueella." (Saamelaisvaltuuskunnan muistio eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnalle 20.9.1995, s.8)

Tätä taustaa vasten tuntuu kummallisesta, että Scheinin ylipäätään on voinut kuulua YK:n ihmisoikeuskomiteaan. Komitean jäseniltä edellytetään asiantuntemuksen lisäksi myös riippumattomuutta. Komitean omin sanoin: The Human Rights Committee is composed of 18 "independent experts". Aivan samaa lienee lupa vaatia Scheininiltä myös nykyisessä tilanteessa, jos hän haluaa eräänlaisena ylituomarina tulkita YK:n ihmisoikeuskomitean päätöksiä.

Minulla on Scheininistä omakohtaistakin kokemusta. Kymmenkunta vuotta sitten hän pyysi Ylä-Lapin metsäkysymykseen liittyviä valokuviani käytettäväksi todistusaineistona metsäkäräjillä. Ensimmäiseen pyyntöön suhtauduin positiivisesti, lähetin joitakin kuvia ja kirjoitin saatteeksi ajatuksiani siitä, millaisia seikkoja niiden yhteydessä kannattaisi tuoda esiin. Jatkossa metsäkäräjien saamelaispoliittinen luonne kävi niin ilmiselväksi, että en halunnut jatkaa yhteistyötä.

Tänä päivänä tuntuu hupaisalta ja ehkä uskomattomaltakin, että minua pyydettiin Inarin metsäkäräjille saamelaisosapuolen todistajaksi. Mutta niin vain tapahtui, pyytäjä ei kylläkään ollut Scheinin.
17.11.

Keskiviikkona julkistettu ehdotus pohjoismaiseksi saamelaissopimukseksi ei herättänyt täällä Lapissa mainittavampia intohimoja. Sopimus ei voimaan tultuaankaan muuta mitään vuodessa tai kahdessa; lisäksi se näyttäisi takaavan mukana oleville maille laajat oikeudet edetä asiassa omista lähtökohdistaan käsin.

Pekka Aikio on ehtinyt tuoda julki pettymyksensä siitä, että kiistelty maaoikeuskysymys jää sopimuksessa yleisluontoisten toteamusten asteelle: "saamelaisilla on oikeuksia sellaisiin maa- ja vesialueisiin, joita he ovat perinteisesti käyttäneet". Ja että "valtioilla olisi velvollisuus määritellä ne maa-alueet, joihin saamelaisilla on omistus- tai käyttöoikeus".

Tuo viimeksi mainittu hieman ihmetyttää, sillä omien havaintojeni mukaan hautausmaita ja muita aidattuja alueita lukuun ottamatta koko Ylä-Lappi on jo tällä hetkellä ns. perinteisen saamelaisen poronhoidon tehokkaassa käytössä. Esimerkiksi luonnonsuojelualueilla käyttöoikeus on niin vahva, että Maailman luonnonsuojeluliitto IUCN on toistuvasti kiinnittänyt huomiota poronhoidon mukanaan tuomiin kielteisiin lieveilmiöihin. Saamelaisten asemaa voitaneen tältä osin parantaa ja oikeuksia vahvistaa vain suhteessa Ylä-Lapin muiden asukkaiden oikeuksiin.

Pitkällä aikavälillä tavoitteena on saamelaisalueen poronhoidon muuttaminen saamelaisten yksinoikeudeksi Ruotsin ja Norjan käytännön mukaisesti.
19.11.

Käsittelin 17.11. professori Martin Scheininin roolia Ylä-Lapin maaoikeus- ja metsäkiistassa ja ihmettelin, että hän esiintyy sujuvasti erotuomarina omassa ottelussaan. Kansanedustaja Seppo Lahtela kirjoittaa tämän päivän LK:n mielipidesivulla epäilevänsä, että hakkuut pysäyttänyt YK:n komitean suositus on Scheininin itsensä muotoilema. Näin Lahtela: "Omat käsitykseni ovat vain vahvistuneet, että hän nimenomaan on itse kirjoittanut YK:n ihmisoikeuskomitean nyt antaman "suosituksen".

Joka tapauksessa Scheinin tuli asiassa julkisuuteen niin itsevarman oloisena, että hänellä saattoi hyvinkin olla ensi käden tietoa.
21.11.

Tarkistin tämänpäiväistä luentoani varten, mitä Inarin metsissä tapahtui maailmansotien välisenä aikana. Tapio Tynyksen toimittamassa v. 2000 julkaistussa kirjassa Vätsäri -erämaa järven takana kerrotaan mm. seuraavaa:

Norjalais-englantilainen Atif osti v.1915 konsessiokauppana metsähallitukselta Inarin Paatsjoen vesistöalueelta 2 miljoonaa tukkia, jotka oli hakattava 15 vuoden aikana. Kessin alue tuli näiden hakkuiden piiriin talvella 1929-30. Muistona massiivisesta savotasta ovat kymmenet kämpänrauniot ja kannot, jotka Inarin ilmastossa säilyvät yllättävän pitkään. Määrämittaharsinta jätti myös Kessin metsäkuvaan pysyvät merkkinsä, ja huomattava osa alueen järeistä keloista kaadettiin polttopuiksi.

Kessin vanhoista hakkuista puhuttiin paljon 1980-luvun lopulla. Metsäväki rinnasti poimintahakkuut nykyaikaisiin siemenpuuhakkuisiin tarkoituksenaan vähätellä alueen suojeluarvoa. Nyt asiassa on menty toiseen äärimmäisyyteen.

Suomen luonnonsuojeluliitto julistaa tiedotteessaan, että "Kessin alue on Euroopan laajimpia luonnontilaisia mäntymetsäerämaita. Tiedemaailmassa arvostettu, mutta Ylä-Lapin historiaa ja paikallisia oloja ilmeisen huonosti tunteva professori Ilkka Hanski väittää Greenpeacen Saksassa levittämässä tiedotteessa, että laajamittaiset metsänhakkuut alkoivat Lapissa vasta toisen maailmansodan jälkeen.

Luontojärjestöjen taktiikkapalavereissako metsän luonnontilaisuus nykyisin määritellään?
22.11.

Ylä-Lapista tulee vaihteeksi hyviä uutisia. Tiistaina koolla olleessa Metsähallituksen luonnonvarasuunnittelun yhteistyöryhmässä sovittiin, että Mh laskee vuotuisen hakkuumääränsä nykyisestä 135 000 kuutiosta 110 000 kuutioon kolmen vuoden ajaksi. Kompromissilla pyritään takaamaan normaali työrauha sekä metsätalouteen että porotalouteen. Myös Metlan tutkimus Ylä-Lapin metsien kestävästä käytöstä valmistunee määräajan kuluessa.

Kun ulkopuoliset riidanlietsojat eivät olleet paikalla, keskustelua on kaikesta päätellen käyty hyvässä ja rakentavassa hengessä.
24.11.

Eilisillan a-studiossa näytettiin, miten ihmisoikeuksien käyttäminen saamelaispolitiikan välineenä näkyy inarilaisen pikkukylän elämässä. Älyttömyyksiin ollaan menossa tai jo menty, kun saamelaisveljekset leimataan ja karsinoidaan ammatin perusteella oikeuksiltaan A ja B -luokan kansalaisiksi.

Professori Martin Scheinin pitää tämän päivän Lapin Kansassa itsestään selvänä, että "poromiesten työpaikat ovat ihmisoikeusmielessä laadullisesti tärkeämpiä kuin metsureiden työpaikat".

Itse olen sillä kannalla, että suomalaista yhteiskuntaa kehitettäessä tavoitteena tulee olla kansalaisten yhdenvertaisuus - ei yhden ryhmän nostaminen muiden yläpuolelle. Saamelaisten asemaa on parannettava ja oikeuksia lisättävä - siltä osin kun heidän asemansa on huonompi tai oikeutensa vähäisemmät kuin muulla väestöllä.
26.11.

Eilen Ivalossa vieraillut pääministeri Matti Vanhanen pani jäitä hattuun niille, jotka haluaisivat Suomen ratifioivan ensi tilassa ILO-sopimuksen. Vanhasen mukaan asiassa ei ole syytä hätiköidä.

Saamelaiskysymyksestä Vanhanen totesi (LK:n mukaan) mm. seuraavaa: "Pohjoisessa Lapissa pitää olla kaikilla Suomen kansalaisilla oikeus työntekoon, elämään ja asumiseen. (...) Saamelaisten kulttuuri-identiteettiä täytyy ymmärtää, arvostaa ja tukea, mutta mitään ryhmää ei pidä asettaa toisten edelle."

Vanhanen näyttää olevan saamelaisasiassa kanssani samoilla linjoilla. Oma kantani löytyy 26.11. tekemäni postauksen kolmannesta kappaleesta.
29.11.

JOULUKUU

Kerroin runsas kuukausi sitten kuvahuijauksesta, johon Saksassa ilmestyvä Greenpeace Magazin syyllistyi tämän vuoden kuudennessa numerossaan. Kuva talviselta aapasuolta "todisti", kuinka Suomi raiskaa Lapin viimeisiä erämaita. Suomessa virinneen kiinnostuksen vuoksi kuva poistettiin Gp Magazin -lehden nettiversiosta. Lehden paperiversiossa kuva komeilee aukeaman kokoisena.

Tänään huomasin, että poistetun kuvan tilalle oli ilmestynyt kampanjapäällikkö Oliver Salgen ottama uusi kuva, joka esitti siemenpuuasentoon hakattua rinnettä Inarin Paadarskaidissa. Mahtaakohan Greenpeacen saksankieliseen metsäsanastoon kuulua muita käsittelyyn viittaavia termejä kuin nytkin käytetty "Kahlslag". No, onpa ainakin sopivasti tunteisiin vetoava.

Tällä kertaa kuva siis esitti oikeasti hakattua aluetta. Lisäksi toimitus pahoitteli tekemäänsä virhettä. Yhtä merkille pantavaa on se, että tekstissä Ylä-Lapin asioista esitettyjä karkeasti virheellisiä väitteitä ei oikaista.

Myös uusi kuva herättää kysymyksiä: "Kahlslag" näyttää olevan täynnä porojen jälkiä, yhtä kiekeröä. Eikö Saksassa tiedetä, että kampanjaporon talvilaitumia ovat luppometsät, eivät hakkuualueet. Greenpaecan metsävastaava Matti "Max" Liimatainen kirjoittaa Voima -lehdessä 10/2003 asiasta mm. näin:

"Vapaasti laiduntava poro elää ja kasvaa Suomen hienoimmissa maisemissa, kuten Inarin koskemattomissa luonnonmetsissä ja erämaissa."

Pyydän anteeksi, että käsittelen omaan pesään paskovien touhuja näin sopimattomaan aikaan. Mutta kaikesta huolimatta: Juhlallista itsenäisyyspäivää!
6.12.

Jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä haluan kiittää Helsingin Sanomia Ylä-Lapin maaoikeus- ja metsäkiistan asiallisesta käsittelystä. Tarkennan vielä osoitetta: kiitokset kuuluvat toimittaja Jaakko Tahkolahdelle.

Kiistan tasapuolinen käsittely ei ole suinkaan aina ollut Helsingin Sanomille mikään itsestäänselvyys, päinvastoin. Muutamat puolensa valinneet toimittajat ovat käyttäneet tilaisuutta hyväkseen ja tyrkyttäneet valtalehden sivuilla näkemyksiään ainoina oikeina. Osa lukijoista on saattanut niitä sellaisina pitääkin.

Kirjoitin asiasta näillä palstoilla kolme vuotta sitten (1.12.2003). Kiitokset sai sama toimittaja kuin nytkin: "Jaakko Tahkolahti pyrkii käsittelemään (täällä Lapissa) kuumaa saamelaiskysymystä objektiivisesti, mutta XX käyttää Helsingin Sanomia sumeilematta omien saamelaispoliittisten mielipiteidensä äänitorvena.
11.12.

Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Pekka Aikio epäilee tämän päivän Lapin Kansassa, että "hallitustahot haluavat rangaista saamelaisia Inarin metsäkiistasta jättämällä Saamen kulttuurikeskuksen tarvitsemat rahat pois ensi vuoden budjetista."

Aikion mukaan hyvällä mallilla ollut tilanne muuttui, kun Eero Heinäluoma aloitti valtiovarainministerinä. "Kun Heinäluoma tuli taloon, niin samat virkamiehet olivat yllättäen kaipaamassa hankkeesta lisäselvityksiä."

Aikion turhautuneeseen kiukutteluun on totuttu vuosien varrella. Puheenjohtajan olisi aika myöntää itselleen, että hänen tapansa tehdä saamelaispolitiikkaa herättää ristiriitaisia ajatuksia jopa saamelaisten omassa piirissä, puhumattakaan korkean tason päättäjista.

Pekka Aikion vastaehdokkaana saamelaiskäräjien puheenjohtajavaalissa ollut Irja Seurujärvi-Kari muistutti pyhäinpäivän Helsingin Sanomissa, että harjoitetulle saamelaispolitiikalle on vaihtoehto: "Saamelaiset voisivat jo vaihtaa strategiaa ja miettiä joustavampia toimintatapoja. Saamelaisilla on siihen varaa. Tärkeintä on oman kulttuurin säilyttäminen ja kehittäminen, eivät vain maa- ja elinkeinoasiat."
30.12.

Loppuvuoden merkinnät lisätty 7/2006