Veikko Vasama
HILJAISUUTTA KUUNTELEMASSA

"Tähänkö sinut piti jättää?"
Havahdun kuljettajan kysymykseen, mutta herään lopullisesti vasta ulkona pakkasessa. Nostamme ahkion, sukset ja rinkan bussin takakopista joulupakettien seasta. Kello tulee kymmenen ja näkee jo hyvin hiihtää.

Järvelle menevä kelkkakeino näyttää houkuttelevalta, mutta kämppä on ylempänä vaaranrinteessä. Pehmeää lunta on puolisen metriä ja kolmemetriset sukset kantavat hyvin. Taivaanranta punoittaa lupaavasti.

Pääsen kämpälle puoli yhden aikoihin. Vieraskirjan edellinen merkintä on marraskuun lopulta, kaamoksesta siinäkin tosin jo puhutaan. Teen tulet kamiinaan, vaihdan paidan ja lähden kuvaamaan. Ennen pimeän tuloa ehdin pystyttää jalustan neljään paikkaan.

Pieni kämppä lämpenee nopeasti. Syön ja oikaisen laverille. Univelka, reipas liikunta ja pakkanen raukaisevat somasti. Herään yhdeksältä enkä heti tiedä onko ilta vai aamu. Pakkasta on enää neljätoista, kuu kumottaa pilvien lomasta, tuuleskelee hieman.

Kun asia selviää, keitän iltateen ja kirjoitan vihkoon päivän havainnot. Ainuttakaan eläintä en tavannut koko päivänä, mutta kuusikosta kämpän takaa kuului pohjantikan koputtelua. Tien varresta hiihtäessäni näkyi näädän, kärpän, jäniksen ja pikkunisäkkäiden jälkiä.

Kello soi kahdeksalta. Kämpän lämpötila on yön aikana laskenut lähelle nollaa. Teen tulet ja tarkistan sään. Taivas on täysin pilvessä ja satelee lunta. En kiirehdi kuvaamaan, sillä harmaan päivän kaamoskuvilla ei ole kysyntää.

Puolilta päivin lumentulo taukoaa ja kirkastuu hieman. Käyn rinnesuolla valottamassa muutaman ruudun. Hämärä tihenee kahden jälkeen ja palaan kämpälle. Pakolliset toimet, vedenhaku ja puiden pilkkominen vievät vain tunnin: loppupäivä on vapaata. Tuntuu ylelliseltä, kun tällä kämpällä veden saa hetepurosta eikä sitä tarvitse sulattaa lumesta.

Vaikka toivon keskitalven kuvausretken ajaksi selkeää pakkassäätä, osaan nauttia myös pilvisten rokulipäivien totaalisesta kiireettömyydestä. Pitkä iltapuhde sisältää ruuanlaittoa ja syömistä, teenjuontia, radionkuuntelua, filminvaihtoa, kirjoittelua, lueskelua ja mietiskelyä. Kuulostaa pitkäveteiseltä, mutta kuin huomaamatta kello ehtii kymmeneen.

Puolen yön aikoihin sää kirkastuu ja kuu valaisee maiseman. Lähden töihin. Kuvaan aluksi kämppää kahdesta suunnasta. Jätän kynttilän palamaan, sillä ilman valaistua ikkunaa kuvia saatetaan etelän mainostoimistoissa luulla kevättalvella otetuiksi. Kämpältä siirryn jängän laitaan. Valotusaika on kaksikymmentä minuuttia: sen aikana ehdin lämpimikseni kiertää jängän kahdesti tai käväistä kämpällä, valaistuja latuja molemmat. Pääsen nukkumaan kahden jälkeen.

Tunturin puuton etelärinne hohtaa aamun kajossa. Otan pari kuvaa, nostan rinkan selkään ja hiihdän tulojälkeäni vedenjakajajängälle. Kuvaan pohjoisen suuntaan, missä täysikuu paistaa komeasti. Sitten etelästä päälle nouseva pilvirintama latistaa valon. Kämpälle palatessani katselen edellisen päivän ja yön kuvausjälkiä: on siinä ohikulkijalla ihmettelemistä. Päivän viimeiset kuvat otan kuuraisesta naamastani.

Säätiedotus lupaa lumisateita ja harmaita päiviä. Panen kellon soimaan ja päätän yrittää aamupäivän Eskeliseen.

Kelkanjälkiä ei ole ja yön aikana satanut lumi hidastaa entisestään hiihtovauhtia. Myöhästyn muutaman minuutin: en ehdi näkemään bussia, mutta ääni kuuluu. Vaihdan kuivan paidan ja mietin mitä tekisin seuraavat viisi tuntia. Jätän tavarani pysäkille ja menen kysymään lähimmästä talosta, saanko odotella lämpimässä. Ystävällinen talonväki tietää paikallisen liikennöitsijän bussin tulevan jo tunnin kuluttua.

Kummajaiselle tarjotaan kahvit kesken joulusiivousten, "kun on hiihtänyt niin pitkästi". Kerron millä asioilla liikun, oleskelustani kämpällä, eläimistä, hiljaisuudesta, pakkaslukemista ja kuutamokuvaamisista. Minua kuunnellaan kuin lähettilästä vieraalta planeetalta.

Tekstiosuus julkaistu Sompio -lehdessä 18.12.2000