| | |||||||||||||||||||
Asuinpaikat
Harrastukset | |||||||||||||||||||
| Jyväskylä
Oulu
Rovaniemi
Vuotso
Sodankylä
HarrastuksetNiin kauan kuin muistan, miltei kaikki harrastukseni ovat liittyneet luontoon tavalla tai toisella. Vahva leimautuminen keskisuomalaiseen järvimaisemaan tapahtui pikkupoikana Päijänteen selkävesillä. Kouluaikana
harrastin intohimoisesti lintuja:
seurasin muuttoa, laskin talvilintuja ja rengastin.
Toimin aktiivisesti Jyväskylän lyseon Luonnonnuuskijoissa, joka siihen aikaan kuului normaalilyseon Silmu-kerhon kanssa maan johtaviin luontokerhoihin. Vaikka Oulun ympäristössä on monia lintuparatiiseja, minun lintuharrastukseni alkoi yllättäen hiipua. Lopetin rengastamisen ja muistiinpanojen tekemisen - toisaalta myös lintujen metsästämisen. Tilalle tulivat retkeily ja valokuvaus. Hankin ensimmäisen järjestelmäkamerani kouluiässä, mutta vasta opiskeluaikana harrastus vei mennessään. Oulun kameraseurassa ja varsinkin 1981 perustetussa Rantagalleriassa vallitsi innostava ilmapiiri: monet sen toiminnassa mukana pyörineet ovat jatkossa nousseet yleiseen tietoisuuteen. Minulle
luonnonvalokuvaus ja luonnonsuojelu ovat aina olleet saman asian kaksi puolta.
Koska nimenomaan Lapin luonnosta oli tullut minulle merkittävä asia,
ryhdyin Rovaniemellä asuessani luonnonsuojeluyhdistyksen rivijäsenestä
aktiiviseksi toimijaksi. Erityisesti metsien suojelu kiinnosti, ja Kessin tapahtumista
keväällä 1987 käynnistyi parin vuoden työteliäs
erämaaprojekti. Sodankylässä asuessani toimin puheenjohtajana ja
sihteerinä Sodankylän
luonnonsuojeluyhdistyksessä.
Tunnustan olevani totaalinen jääkiekkohullu. Oma peliura rajoittuu JYPin junioreihin, mutta pikkupojasta asti olen seurannut tarkasti kotimaista pääsarjakiekkoilua. Tässä mielessä satuin asumaan Oulussa oikeaan aikaan: koin paikan päällä Kärppien edellisen nousun pääsarjaan ja riemukkaan mestaruuskauden 1980-81. Vaikka oma suosikkijoukkueeni tulee aina olemaan JYP, olen iloinen Kärppien kunniallisesti pelaamalla saavuttamasta liigapaikasta. Sodankylässä
jääkiekkoharrastukseeni tuli uutena ulottuvuutena junnukiekkoilu. Yllytin
Jouni-poikani luistimille sillä seurauksella, että touhusimme neljä
vuotta paikallisen SoPa-seuran ympyröissä.
|