Kamerakauppaa Kuusjärvellä

Muistaako joku, mistä ostettiin kamerat ennen kuin oli nettikauppoja? Sääli sinänsä, että harvoissa vielä jäljellä olevissa valokuvausliikkeissä myydään kaikkea muuta kuin kunnollisia kameroita.

Eilen matkahuollosta hakemani kamerarunko oli seitsemäs digikamerani: kolme on ollut G-sarjan pokkareita ja neljä kymppisarjalaisia järkkäreitä. Kymppisarjalaisista väliin on jäänyt vain 30D, eli tämä uusin on tyyppiä 50D. Siihenköhän se mainio sarja sitten päättyi?

Kummankin kameratyypin ensimmäisiä edustajia lukuun ottamatta kaikki on hankittu nettikaupoista, joista minulla on pelkästään hyviä kokemuksia. Huonoista kokemuksista voi lukea vaikkapa Digicameran foorumilta, missä esimerkiksi laatukameroita liki puoleen hintaan tarjoava kiinalaisfirma teilataan suoralta kädeltä.

Omat kotimaiset hovihankkijani ovat Verkkokauppa ja Maitolaituri. Kohtuulliset hinnat ja kaikin puolin asiallinen meininki on yhteistä molemmille, sen sijaan toiminnan puitteet eroavat aika tavalla.

Verkkokauppa on iso ketju ja ainakin Ruoholahden myymälä on kuin mikäkin anttila. Maitolaiturin toimipisteeessä en ole käynyt mutta kuvittelisin, että se voisi olla vaikkapa käytöstä poistunut kyläkauppa tai koulu.

Sijaintipaikkana Kuusjärvi ei kerro mitään, mutta lähin suurempi paikkakunta Outokumpu sentään jotakin. Firman nimi on hauskalla tavalla itseironinen.

Nettikaupan hyviin puoliin kuuluu mahdollisuus harjoittaa halutessaan liiketoimintaa melkeinpä missä vain.

Otin tänään ensimmäiset kuvat Kuusjärveltä lähetetyllä kameralla, joista tässä yksi:  Turistit lähdössä kelkkasafarille. Kyseessä on osasuurennos, objektiivina 4/300mm, herkkyys 800, kohinaa poistettu.


Comments are closed.