Archive for January, 2009

Seurujärvi ja Takkula eivät olleet vaalikelpoisia

Friday, January 30th, 2009

Rovaniemen hallinto-oikeus on tulkinnut, että kansanedustaja Janne Seurujärvi ja europarlamentaarikko Hannu Takkula eivät olleet vaalikelpoisia lokakuussa toimitetussa kuntavaalissa. Seurujärvi oli Keskustapuolueen ehdokkaana Inarissa ja Takkula Rovaniemellä.

Ratkaisua perustellaan Seurujärven tapauksessa sillä, että hän on Inarin kunnan omistaman InLike Oy:n toimitusjohtaja.

Takkula puolestaan on rovaniemeläinen vain omasta mielestään. Päätöksessä todetaan, että ”Takkulalla on käytössään asunto Rovaniemellä, Turussa ja Brysselissä. Turun asunnossa asuu myös hänen Anne-puolisonsa ja täysi-ikäinen poikansa. Takkulan puolisolla on vakituinen työpaikka Turussa, ja Takkulat rakentavat omakotitaloa Turkuun.”

“Vaalien tulos on Takkulan osalta lainvastaisena oikaistava”, toteaa hallinto-oikeus. Myönnän tietämättömyyteni siitä, mitä oikaisemisella käytännössä tarkoitetaan. Lapin Radion uutisessa puhutaan vain Takkulan vaihtamisesta ensimmäiseen varahenkilöön. Riittääkö se?

Joukkueurheilussa voiton tavoitteleminen edustuskelvottoman pelaajan avulla johtaa suorituksen hylkäämiseen. Mutta koska politiikka ei edelleenkään ole urheilua, en vaadi koko “joukkueen” hylkäämistä. Sen sijaan olisi mielestäni kohtuullista, että Takkulan ja Seurujärven saamat äänet vähennettäisiin Keskustan äänipotista, laskettaisiin uudet vertailuluvut  ja valtuuston kokoonpanoon tehtäisiin mahdollisesti tarvittavat muutokset.

Koska Janne Seurujärvi lienee monille entuudestaan tuntematon, pieni esittely on paikallaan. Ivalossa asuva Seurujärvi nousi eduskuntaan v.2007 massiivisen mainoskampanjan siivittämänä. Seurujärven vaalikampanja oli koko valtakunnan seitsemänneksi kallein.

Seurujärven vaalirahoitusilmoituksen mukaan kampanjan merkittävin tukija on Tulevaisuuden Lappi ry. Kirjoitin asiasta blogissani viime vuoden toukokuussa otsikolla Onko Lapissa tutkivaa journalismia?

Koska Seurujärvi ja Takkula ovat ilmoittaneet valittavansa hallinto-oikeuden päätöksestä, he voivat jatkaa valtuutettuina toistaiseksi.

Tapahtumia (luonnon)jäällä

Thursday, January 29th, 2009

Alpo avautui aiheesta

Wednesday, January 28th, 2009

Turhaa teatteria

Monday, January 26th, 2009

Kelkalla puistoon

Saturday, January 24th, 2009

Formulakuskit hauskanpidossa

Friday, January 23rd, 2009

Eero ja Mikko

Thursday, January 22nd, 2009

Karsitut kuvat

Sunday, January 18th, 2009

Pakkasmuistoja

Friday, January 16th, 2009

Lama karsii leluja

Thursday, January 15th, 2009