Lapin Kansa jakaa vuoden viimeisessä pääkirjoituksessaan keskustalaisia poliitikkoja kahteen kastiin. Kriteerinä on suhtautuminen Vuotoksen altaan rakentamiseen.
Parhaaseen A-ryhmään kuuluu itseoikeutetusti elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen, mutta valitettavasti “järjen ääni ei yllä puolueen muihin ministereihin”.
Pääministeri Vanhanen joutuu epäilyttävien sakkiin, koska “ei ole suostunut avoimesti liputtamaan esimerkiksi Vuotoksen ja Kollajan allashankkeiden puolesta”.
Ympäristoministeri Lehtomäki menettää mahdollisuutensa kannattamalla väärää (Kollajan) allasta:
“Jo ennestään ministeri Lehtomäki tunnetaan vankkana tuulienergian lisäämisen kannattajana. Siihen hänen rohkeutensa valitettavasti päättyykin. Kyseenalaisena joululahjana Lapin tulevaisuudesta huolta kantaville hän ilmoitti joitakin päiviä sitten ‘ei uskovansa Vuotoksen tekoaltaan rakentamiseen’ ja olevansa valmis hankkeen kuoppaamiseen.”
Lapin Kansa istuttaa temppelin harjalle lappilaisministerin edellisestä hallituksesta:
“Torniolainen kansanedustaja Hannes Manninen tunnetaan pohjoisen Suomen energiapoliittisissa kysymyksissä selkeänä ja luotettavana visionäärinä ja siten myös Vuotoksen rakentamisen kannattajana.”
LK:n päällikkötoimittajien tekemä jako valiojoukkoon ja rupusakkiin koskee luonnollisesti myös meitä lehden tilaajia.
Kiitoksia vain, luottamuspula on molemminpuolinen. Joululahjat ovat jo myöhässä, mutta tässä uudenvuoden lupaukseni: tällä kertaa LK:n jatkotilaus perutaan ajoissa.

Kuvassa Lokan allas kuvattuna alkukesällä 1992