Lapin Kansan sivuilla käsiteltiin eilen laajasti porotalouden ongelmia. Päällimmäisenä oli pelko oikuttelevan sään vaikutuksista laitumiin: jäkälä voi jäätyä tai jopa homehtua. Myös erotukset ovat viivästyneet, koska jokien ja purojen heikko jääpeite vaikeuttaa liikkumista.
Poromiesten suuri, jatkuva ja säistä riippumaton huolen- ja puheenaihe ovat pedot. Niin nytkin: syyttävä sormi osoitti hallintoviranomaisia ja lainsäätäjiä. Otsikko on raflaava: Byrokratia suojaa poroja tappavia susia. Alaotsikossa väitetään, että ongelmasusien kaatolupakäytäntö on “täysin susi”.
Tekstissä kaksi poromiestä laukoo ministeriön suuntaan täyslaidallisen eikä syytetylle anneta puheenvuoroa. Poromies Antti Näkkälä Näkkälän paliskunnasta Enontekiöltä valittaa, että vahinkoa tekevien susien metsästyksen poikkeuslupapäätökset viipyvät yleensä niin pitkään, että susi ehtii lupaa odotellessa tehdä porotokissa suurta vahinkoa. Esimerkkitapaus on viime talvelta.
-Saimme kaatoluvan suhteellisen nopeasti. Lyhytaikaisen luvan alussa suden perään ei voinut lähteä mahdottoman ilman vuoksi. Todellisuudessa suden perään tunturiin oli turha lähteä ollenkaan, koska lupaehtojen mukaan susi olisi pitänyt pyytää tunturista hiihtäen, kertoo Näkkälä.
Teksti jatkuu: Näkkälän palkisesta susi ehti viedä noin 30 poroa, ennen kuin se jätti tokan rauhaan ja jolkotti Norjan porolaitumille.
Kerrottu koskee varmaankin tilannetta, jota seurasin aktiivisesti blogissani Lapin Kansan (linkitysmahdollisuus puuttuu) ja Rapin Radion verkkosivujen välityksellä (linkit eivät enää toimi). Postaukset 1. | 2. | ja 3.
Lapin Kansa käsitteli petoasiaa yhtä kritiikittömän yksisilmäisesti kuin tälläkin kertaa. Ensimmäisessä uutisessa puhuttiin susilaumasta, toisessa jättimäisestä sudesta, jonka jäljiltä löytyi toistakymmentä tapettua poroa. Suden oikea koko jäi arvoitukseksi, ja todetut vahingot supistuivat lopulta yhdeksään tapettuun poroon. Eilen julkaistussa jutussa puhutaan noin 30 tapetusta porosta, eli määrä on runsaan vuoden aikana kolminkertaistunut.
Runsas vuosi sitten LK:n haastattelema poroisäntä Antti J. Magga oli hieman varovaisempi. Hän totesi susien raadelleen toistakymmentä poroa, mutta jatkoi: “Susien raatelemat porot menevät pilalle: ne vain tappavat niitä. Sudet ovat ilmeisesti pesineet ja niiden määrä on kasvanut, joten tappaminen jatkuu.”
PS
Sivusin Lapin petotilannetta 13.12. otsikolla Metsän moniosaajat. Satuin kuulemaan Lapin Radion haastattelun, missä Hirvasniemen paliskunnan poroisäntä väitti RKTL:n esittämiä petojen lukumääräarvioita virheellisiksi.
En maininnut haastatellun poroisännän nimeä, koska en löytänyt linkkiä haastatteluun. Nyt voin palata asiaan: äänessä oli Jukka Knuuti. Hän on paitsi Hirvasniemen paliskunnan poroisäntä, myös Paliskuntain Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja. Ei siis kuka tahansa suupaltti riviporomies, jonka puhuessa vastuu siirtyy automaattisesti kuulijalle.
Poromiehillä on oikeus ajaa etujaan parhaaksi katsomallaan tavalla. Rohkenen kuitenkin epäillä, että tämäntapaisista puheista on heille itselleen enemmän haittaa kuin hyötyä. On uskomatonta, että luonnonsuojelijat ovat halunneet liittolaisekseen nimenomaan tämän ammattiryhmän.