Keskustelu Ounasvaaralle aiotusta mökkikylästä jatkuu vilkkaana. Jari Kotimäki (vas.) muistuttaa tänään Lapin Kansassa esittäneensä jo huhtikuussa, että valtuusto ei tyytyisi pelkästään puhumaan Ounasvaaran tulevaisuudesta, vaan tekisi todellisia päätöksiä alueen maankäytöstä ja mahdollisista hankkeista. Kotivaaran mielestä “ilman jämäkkää päätöksentekoa Ounasvaaran kehittäminen etenee kulisseissa sattumanvaraisesti ja virkamiesvetoisesti”.
Kotimäen ajatuksiin on helppo yhtyä. Toivottavasti elokuussa kokoontuva tekninen lautakunta torjuu mökkikylän laajennusyrityksen ja palauttaa ruotuun sooloilevat virkamiehet. Valtuusto voi jatkaa ryhtiliikettä syyskauden alkaessa. Kaikista puolueista tuntuisi juuri nyt löytyvän kykyä ja tahtoa ajatella Ounasvaaraa välillä kaupunkilaistenkin kannalta. Äänestäjät on toki syytä pitää mielessä muistakin asioista päätettäessä.
Kävin tänään Ounasvaaralla katselemassa kehityksen merkkejä. Liikuntapaikat luonnollisesti hallitsevat maisemaa, mutta rakennuksiakin on yllättävän paljon ja lisää rakennettiin parhaillaan. Tottorakalla muistelin, mitä Ounasvaaran “kehittämisellä” 1980-luvun lopulla tarkoitettiin. Korotuskumpareen päältä näkyi uudempia, huomattavan massiivisia maansiirtosuorituksia, joiden tarkoitus ei maallikolle valjennut.
Oikaisin kuusikon läpi golfkentän laitaan ja edelleen hiihtostadionille. Kentän suhteen ei ole huomautettavaa, mutta hiihtostadionit näyttävät kesällä jotenkin ahdistavilta. Hyppyrille tulin juuri sopivasti nähdäkseni kaksi kelpo leiskautusta. Vaaran rinteessä pyöräilyurheiluun avautui aivan uusi näkökulma.
![]()
Ounasvaaran lisärakentamista vastustava kansalaisaddressi.