Päävalmentaja Jalonen yllätti kiekkokansan ja päätti antaa umpijäässä haahuilleelle kakkosketjulle vielä mahdollisuuden. En ymmärrä Jalosen loputonta pitkämielisyyttä kultapoikiaan kohtaan.

Myös se ihmetyttää, että Jani Tuppuraisen tasoinen pelaaja valittiin joukkueeseen pelkäksi maskotiksi: SM-liigan pudotuspelien MVP seuraa ottelun katsomosta.

Positiivista kuitenkin on, että mahdollinen tappio illan pelissä voi osoittautua pitkässä juoksussa voitoksi. Jos kotikisakatastrofi laajenee koskemaan järjestelyjen lisäksi myös pelillistä puolta, jälkipyykki tullaan pesemään ennennäkemättömän huolellisesti.

Uskoakseni vain sisäpiiri jää haikailemaan, jos rautakansleri Kummola menee pesuveden mukana.

Kuva: lukijan kuva Iltalehden sivuilla

Jos vastapuoli on koko ajan potkun tai kaksi edellä ja voittaa kaikki kaksinkamppailut, lopputulosta ei kannata selitellä yksittäisten pelaajien epäonnistumisilla tai joukkueen lipsumisella “Meidän Pelistä”.

Suomi ja USA olivat tänään kuin eri sarjatasoilta: vähän niin kuin liigajoukkue olisi pelannut mestisjoukkuetta vastaan.

Edellisessä pelissä Kanadaa vastaan tasoero ei ollut ihan yhtä selvä, mutta selvä kuitenkin. Sen jälkeen kun Kanada alkusekoilun jälkeen keskittyi itse asiaan, ero tekemisen tasossa oli kuin liigan kärki- ja jumbojoukkueen kohtaamisessa.

Tappioista huolimatta pystyn jatkamaan positiivisin mielin, koska:

1. Suomi voitti mestaruuden jo vuosi sitten ja nyt on muiden vuoro
2. JYP voitti mestaruuden ja kausi jää joka tapauksessa vahvasti plus-merkkiseksi
3. Kisat ovat kesken ja kurssi voi vielä kääntyä

Tässä tilanteessa keskityn nauttimaan paineettomasti hyvistä peliesityksistä. Totta kai olisi mukavaa, että Suomi pystyisi pelaamaan yhtä hyvin kuin USA tänään.

Niihin ovat ottaneet kantaa monet yhteiskuntamme vaikutusvaltaiset merkkihenkilöt, esimerkiksi Sauli Niinistö ja Virpi Salmi.

Niinistö on paitsi presidentti, myös Suomen Palloliiton ex-puheenjohtaja ja selvillä asioista. Hän piti hintoja korkeina ja perusteli kantansa vertaamalla tilannetta jalkapallon maaotteluun:

Meillä maksoi kallein lippu parhaaseen katsomoon 120 euroa ja sisään stadikalle pääsi kahdellakympillä.

Virpi Salmi keskittyy halveksimaan kiekkorahvasta ja vähättelemään tyhjästä noussutta porua. Virpi ei petä odotuksia, vaan on asiasta täsmälleen sellaista mieltä kuin  Helsingin Sanomien naiskolumnistin kaiketi kuuluu olla:

Siellä kansa seisoo Jokereiden toppatakissa Hakamäentien pientareella, järsii SM-liigan playoffeista unohtunutta grillimakkaran kantaa ja itkee, kun valkoisilla pikkulipuilla koristellut sponsori-Skodat kuskaavat herroja sinne, missä kansan kuuluisi olla.

En provosoidu vastaamaan, vaan yritän olla positiivinen.

* * *

Puheet pääsylippujen korkeista hinnoista ja vaikeasta saatavuudesta ovat ainakin osaksi karkeasti liioiteltuja.

Kävin äsken tarkistamassa tilanteen ja huomasin, että 56 eurolla saa lipun punaviivan kohdalle alakatsomoon riville 8. Suunnilleen siinä istun, jos saan valita paikkani vapaasti.

Hinta on lähes naurettava siihen nähden, että vastineeksi pääsee näkemään MM-kisojen ottelun ja bonuksena tuoreen Suomen mestarin!

Ottelussa kohtaavat Valko-Venäjä ja Ranska, ja mestaripelaaja on Yohann Auvitu (JYP).

* * *

Myönnän sortuneeni kaiken kitinän keskellä jälkiviisauteen ja ajatelleeni ohikiitävän hetken ajan, että olisi pitänyt mennä kisoihin silloin kun olisi vielä ollut varaa.

Läheltä piti toukokuussa 2006, kun olin kisojen aikaan kiekkohullun sisareni kanssa Virossa linturetkellä. Kisat pelattiin siinä naapurissa eli Latviassa.

Hanke kuitenkin kaatui, ei rahaan vaan tyyliseikkoihin: olisin halunnut matkustaa Riikaan laivalla Saarenmaalta, mutta aikataulut eivät täsmänneet.

Jääkiekkoa ei nähty edes telkkarista, mutta lintuja senkin edestä. Jääkiekon, laivamatkailun ja arktisten vesilintujen massamuuton yhdistäminen samaan pakettiin olisikin ollut nautinnon maksimoimista ja suorastaan silkkaa syntiä.

* * *

Viron hanhiparvet vielä silmissäni muistin tapauksen Vanhoilta Hyviltä Ajoilta, jolloin halli oli täynnä ja tunnelma katossa vaikka Suomi ei ollutkaan kaukalossa.

Minulla oli ilo ja kunnia nähdä paikan päällä kaksi ottelua ensimmäisissä Suomessa järjestetyissä jääkiekon MM-kisoissa Tampereella maaliskuussa 1965.

Ensimmäisessä pelissä olivat vastakkain Neuvostoliitto ja Tsekkoslovakia ja kuten varttuneempi väki muistaa, näissä kohtaamisissa oli kyse paljosta muustakin kuin urheilusta.

Kisojen alla valmistunut Hakametsän jäähalli oli loppuunmyyty, mikä tarkoitti siihen aikaan 10 200 katsojaa.

Tunnelma oli ylivoimaisesti huikein, minkä olen milloinkaan katsomossa kokenut. Se oli sanoinkuvaamaton.

* * *

Pelaajien tunnetila on jääkiekossa niin merkittävä suoritukseen vaikuttava tekijä, että jo pelkästään sen vuoksi arvokisoissa katsomoiden pitäisi olla täynnä.

Presidentin mainitsema hinnoitteluperiaate antaisi taviksillekin mahdollisuuden päästä nauttimaan kisatunnelmasta – ja luomaan sitä.

Kun hallitseva mestari pelaa kotikisoissaan, tuote on kunnossa ja pääsylippujen luulisi menevän kaupaksi ilman erityisiä kampanjakiertueita ja massiivista mainostusta. Vaan eivät mene, ja syynä on yksiselitteisesti liian korkea hinta.

Ruotsissa nähtiin vastaava tilanne, mutta siellä reagoitiin nopeasti: pidettiin krismöte ja alennettiin reilusti hintoja. Suomessa alennusmyynti torpattiin aluksi mahdottomana ajatuksena, mutta jatkossa nöyrryttiin pikkuruiseen kompromissiin. Pariin vähemmän kiinnostavaan otteluun saa neljä lippua yhden hinnalla.

Massia sen yhden hankkimiseen tarvitaan silti niin rutkasti, että täydet katsomot taitavat edelleen jäädä haaveeksi.

En ollut menossa paikan päälle, mutta haluaisin nauttia kotona Leijonien hyvästä pelistä ja hienosta kisatunnelmasta. Toistaiseksi kumpaakaan ei ole nähty eikä kuultu.

Katsomon tunnelma heijastuu väistämättä myös itse peliin. Anssi Salmela – tunnetusti joukkueen rohkein pelaaja – uskalsi ihmetellä tilannetta. Muutamat Ruotsin NHL-tähdet ovat avautuneet yllättävän reippaasti.

Rautakansleri Kummola ei hätkähdä arvostelua, vaan jatkaa ylimielistä öykkäröintiään. Hän haistattaa pitkät yhtä lailla faneille kuin urheiluministerillekin. Melko uskomatonta siihen nähden, että Arhinmäen johtama ministeriö kuuluu Jääkiekkoliiton keskeisiin tukijoihin.

Edellisen kerran hermostuin Kummolaan siinä tilanteessa, kun Raimo Summanen savustettiin ulos Jääkiekkoliitosta. Summanen oli ja on edelleen loistava valmentaja, mutta ilmeisen huono selänpesijä.

Kävin katsastamassa tilanteen eilen ja tänään, ja Anssin vappuaattona löytämät tunturikiurut olivat paikalla kumpanakin päivänä. Eilen emme tavanneet vuorihemppoja, mutta tänään pääsin näkemään niitäkin, yhdentoista linnun parven.

Linnut ruokailivat tunturinummea muistuttavalla täyttömaalla, ja sekaparvessa oli parhaimmillaan neljä pohjoisen lajia: tunturikiuru, vuorihemppo, pulmunen ja lapinsirkku.

Kuvassa pulmunen, tunturikiuru ja lapinsirkku.

Pitkään lähes pysähdyksissä ollut lintujen muutto käynnistyi maanantaina, ja lintuharrastajat saivat seurata Ounaskoskella vaikuttavaa lentonäytöstä.

Muutaman tunnin aikana kirjasin omalle lintulistalleni kahdeksan uutta tulokasta, esimerkkeinä metsähanhi, kanadanhanhi, kurki, kuovi ja piekana.

Erikseen on mainittava töyhtöhyyppien parveilu: Ounaskosken jäältä laskettiin parhaimmillaan peräti 75 hyyppää. Kuvassa töyhtöhyyppien seurana kaksi varista ja kuovi.

JYP varmisti illalla toisen mestaruutensa. Tehoketju oli liekeissä.

Laitahyökkääjä Harri Pesonen viimeisteli JYPin avausmaalin, keskushyökkääjä Eric Perrin laukoi ratkaisumaalin viidennen finaaliottelun jatkoerässä,  ja toinen laitahyökkääjä Jani Tuppurainen valittiin pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Kesken kauden valmennusvastuun ottanut keltanokkavalmentaja Jyrki Aho sai hattuunsa komean sulan.

Jouni oli toivonut pääsevänsä hiihtämään ja ongelle. Hankikeli jäi haaveeksi, mutta ongella käytiin kahtena päivänä ja neljänlajisia kaloja saatiin. Suurimmat ahvenet olivat paistettavan kokoisia.

Keskiviikkona satoi, mutta torstaina sää oli hieno: aamulla kuvauksellinen sumu ja loppupäivä aurinkoista. Kyllä kelpasi.

Viime ajat hyllyssä kyljellään sinnitellyt tietokone lakkasi toimimasta pari kuukautta sitten.

Ostimme pöytäkoneeseen puolentoista teran lisäkovalevyn ja siirsimme vanhan koneen kovalevyjen datan siihen. Sitä oli viitisensataa gigatavua.

Omien tietokoneiden tiedot monen sukupolven ajalta ovat sisäkkäin kuin venäläiset puumaatuskat.

Ounaskoskella oli torstaina ihmeen hiljaista. Katselin aikani ja lähdin pyöräilemään kotiin. Pysähdyin vielä kesäteatterin luona kurkatakseni rantasulaan. Kohdalla ollut koiranulkoiluttaja huomasi kiikarini ja pyysi katsomaan, “mikä ihmeen valkoinen tuolla sorsien joukossa on?”

Olihan siellä: puhtaanvalkea sinisorsa, joka oli pariutunut normaalinvärisen koiraan kanssa. Koiras näytti olevan ylpeä erikoisesta rouvastaan.

Teuvo väitteli lauantaina. Väitöstilaisuus (karonkasta puhumattakaan) oli hauska ja monitieteellisyydessään poikkeuksellinen. Väittelijä on varsinaiselta koulutukseltaan lääkäri, väitöstilaisuuden valvojana eli kustoksena toimi kasvatustieteilijä ja vastaväittäjänä biologi.

Lämpimät onnittelut Teuvolle ja suuret kiitokset mukavasta päivästä!

Vappuaattoaamuna keittiön ikkunan alla oli jänis, luultavasti sama josta olen kirjoittanut ennenkin.

Puku oli niin likaisenharmaa, että voisi epäillä tämän tuttavamme työskentelevän nuohousalalla.

Poika saunoo, etäfani kiittää.

Kiitos JYP, kiitos Eric!

Kolmikko käveli aluksi katua, mutta sitten omistaja siirtyi rantatörmän hyvin tampatulle baanalle. Toinen koira hyväksyi ratkaisun välittömästi, mutta omapäisempi jatkoi  valitsemallaan linjalla. Pohjanhovin kohdalla saavutin kolmikon.

Omistaja houkutteli koiraa kadulta luokseen herkkupalan avulla, mutta sekään ei auttanut. Eikä ihme: koira oli löytänyt lumipenkasta aarteen!

Olimme hetken aivan ymmällämme, mutta sitten minulla välähti. Aiemmin keväällä Rovaniemellä järjestettiin formulakisat katuradalla, ja varikkoalue sijaitsi Koskikadun alapäässä.

Satuin kävelemään ohi juuri kun ensimmäiset kilpailijat saapuivat paikalle.

Koiran löytämä aarre oli varmaankin huoltoautosta pudonnut varaosa.

Lumelle oli läikkynyt myös polttoainetta, mutta se ei kiinnostunut kumpaakaan koiraa.

Käynnissä oli Kärppien ja Pelicansin puolivälieräottelu ja koska arvion esitti pesunkestävä Kärppäfani, kyseenalaisen tittelin kantajaa lienee etsitty pelkästään vierasjoukkueen riveistä.

Olen nyt nähnyt kaksi finaalisarjan ottelua ja tarkkaillut tilannetta voidakseni ottaa kantaa asiaan. Näkemäni perusteella Pelsujen tyhmin pelaaja on Ilkka Pikkarainen, ja kannoilla kolistelee ihmeparantuja Justin Hodgman. Kummankin tyhmyys ilmenee ennen kaikkea typerinä jäähyinä.

Pikkaraisen “neuvottelee” itselleen pitkiä käytösrangaistuksia. Jyväskylän pelissä Pikkarainen järjesti itsensä suihkuun ennen aikojaan; eilinen kymppi tuli päätössummerin soidessa. Tätä voitaneen pitää lieventävänä asianhaarana, vaikkakaan Pikkaraisen puuttuminen pelaavasta vahvuudesta ei välttämättä heikennä hänen joukkuettaan.

Jyväskylässä Pikkarainen taklasi JYPin Kalle Koskisen päin avointa pelaaja-aition luukkua sillä seurauksella, että Koskinen joutui jättämään väliin eilisen ottelun. Kyseistä tapausta voisi pitää vahinkona, jos taklaaja olisi ollut kuka tahansa muu pelaaja.

Hodgman turhautui eilen kaksi kertaa jäähyn arvoisesti hetkellä, jolloin omalla joukkueella oli mahdollisuus saada aikaan jotain tulostaululla näkyvää.

Ensimmäinen jäähy helpotti Miika Lahdelle tuomitun viisiminuuttisen tappamista ja toinen katkaisi Pelicansin vahvan myllytyksen JYP-päädyssä: Hodgman ryntäsi kädet koholla kohti JYP-kapteeni Hytösen päätä. Hytönen ehti onneksi väistää ja välttyi loukkaantumiselta. Hodari selvisi kakkosella.

Hodari kompensoi törmäilyjään hankkimalla vastustajalle kaksi jäähyä käyttämällä perin epäkanadalaista kikkaa: hän irrotti otteensa mailasta tarkasti oikeaan aikaan, ja tuomarit passittivat jäähyaitioon lähimmän JYP-pelaajan. Toinen sijaiskärsijä oli JYPin kanadalainen herrasmiespelaaja Eric Perrin.

Jos Pelicansin pelit eivät suju jatkossakaan ihan suunnitelmien mukaan, otteluiden loppuhetkillä nähtäneen turhautumisesta johtuvia ylilyöntejä. Pikkarainen ja Hodgman voivat vielä saada vakavasti otettavia kilpailijoita.

PS
Arttu Luttinen on pelaajana kaikkea muuta kuin tyhmä. Toisaalta Luttisenkaan peliäly ei ole niin hyvä, että hän onnistuisi realisoimaan nähtyä useammin ketjukaveri Ryan Laschin nerokkaat tarjoilut.

Ministeri tyrmistyi – Merisalo järkyttyi – Suikkanen raivosi – Kanerva vaikeni.

Verkkomedia tavoittelee klikkauksia räväköillä otsikoilla, jotka eivät vastaa alkuunkaan tosiasioita tai edes varsinaista uutistekstiä. Ilkka Kanerva sai nopeasti auki sanaisen arkkunsa eikä se ole vielä raivoamista, jos Suikkanen päästää pressissä v-alkuisen ruman sanan.

Jääkiekkoväkeä harmittaa, että suoria lähetyksiä käynnissä olevista SM-liigan finaalipeleistä voi katsoa vain maksulliselta kanavalta. Systeemiin suostumattomat katsovat finaalipelejä jälkilähetyksinä tai kuuntelevat niitä radiosta. Olen nyt kokeillut kumpaakin, ja koville on ottanut – ihan lopputuloksesta riippumatta.

Radiosta seurattuna Lahden peli (2-0) oli Pelicansin täydellistä hallintaa ja JYP aivan aseeton. Torjuntaluvut kuitenkin kertoivat JYPin vierailleen useasti Pelicansin maalin tuntumassa. Ehkä selostajat ja asiantuntijakommentaattorit sattuivat juuri silloin katselemaan muualle.

Positiivista oli toki se, että tapahtumia ja tunnelmia välittäneen nelihenkisen tiimin selvä enemmistö puhui kiekosta eikä kiakosta.

Eilen kuuntelin ottelun alun YLEn Puhe-kanavalta ja mielistyin Esa Keskisen neutraaliin ja asiantuntevaan kommentointiin. Sen sijaan maksullisella tv-kanavalla asiantuntijan roolissa esiintynyt Osku Grönman osoittautui kammottavan puolueelliseksi puusilmäksi.

Tunsin syvää myötähäpeää Grönmanin todettua kolmannessa erässä, että “tähän maali, niin alkaa jyppipelaajien lahkeet tutista”. Vakuuttavasti peliä hallinnut kotijoukkue johti siinä vaiheessa numeroin 4-1.

Selostaja Jani Alkio ymmärsi pelin luonteen jo varhaisessa vaiheessa, mutta Grönmanille asia valkeni vasta Hytösen viimeisteltyä tyhjään maaliin loppunumerot 6-2.

Grönman paljasti puolueellisuutensa myös kommenteillaan kahdesta taklauksesta, joista JYP-pelaajalle tuomittiin jäähy. Kun Pesosen taklasi puhtaasti Jormakkaa ja Sipiläinen Koskirantaa, jäähyt olivat Grönmannin mielestä paikallaan. Anatomian tuntemuksessa on vakavia puutteita, jos näkee perstaklauksen jalkakamppina.

Pettynyt Grönman sai lievää lohtua siinä vaiheessa, kun Pelicans keskittyi ottelun loppuhetkillä hakemaan asetelmia seuraavaan koitokseen. Tässä tilanteessa on Grönmanin mielestä täysin ymmärrettävää, että pelsupelaaja ajelee tahallaan päin vastapuolen maalivahtia.