Keskikesän lintuhavaintoja

Silkkiuikku pesi ensi kertaa Kirkkolammella kaupungin keskustan tuntumassa. Normaalisti laji rakentaa kelluvan pesänsä kaislikon suojaan, mutta Kirkkolammen uikkupari toimi toisin. Pesä oli niin hullussa paikassa, että jo pienikin aallokko olisi riittänyt huuhtomaan munat veteen. Kovia tuulia ei onneksi sattunut aaltoja nostattamaan, lisäksi linnut korottivat pesää koko ajan.

Poikaset kuoriutuivat heti juhannuksen jälkeen ja ottivat aluksi kyytiä emolintujen selässä. Viime viikon perjantaina otetussa kuvassa poikaset ovat jo suuria. Mitenkähän emo mahtaa suhtautua, jos varttunut poikanen yrittää vanhalta muistilta könytä selkään! Sellaista varmasti tapahtuu.

* * *
Lenkille lähtiessäni harkitsin mitä otan mukaani. Lintukuvausvälineet hylkäsin suoralta kädeltä, ja lopulta jätin ison kiikarinkin pois varustuksesta. Pieni jäi kotiin vahingossa. Pikkupokkari tuli sentään mukaan.

Poroelontietä kävellessäni huomasin petolinnun, joka kaarteli hiirihaukan tavoin. Valo oli suotuisa, ja vaaleat alueet linnun siipien alapinnoilla erottuivat ilman kiikariakin. Yritin muistella, millä tämän kokoisella petolinnulla sellaiset on. Ei tullut mieleen.

Otin pokkarilla muutamia kuvia, joista tässä yksi. Kyseessä on teknisesti huonoin milloinkaan julkaisemani kuva, mutta määritysapuna se täyttää tehtävänsä.

Vertasin otostani Tiirasta löytämääni Esa Muikun ottamaan kuvaan ja päättelin, että taivaalla kaarrellut lintu oli haarahaukka. Olen päässyt näkemään haarahaukan vain kerran aikaisemmin, Kuusamossa viime vuosituhannen puolella. Ei ihme, että näytti oudolta.

* * *
Löysin viikko sitten sembramännyn alta kävyn, josta pähkinähakki oli irrottanut siemenet. Sen jälkeen olen kierrellyt tietopaikkoja siinä toivossa, että pääsen näkenään itsensä käpymestarin. Vielä ei ole tärpännyt, mutta enköhän jo lähipäivinä onnistu!

Kahdenasianmies

Venäjän ja Kroatian välisen puolivälieräottelun varsinainen peliaika on lopuillaan, tilanne tasan 1-1. Kroatia on hallinnut ottelun toista puoliaikaa, ja pallon perässä juokseminen alkaa tuntua Venäjän pelaajien jaloissa. Toivon Kroatiaa jatkoon.

Tämä ottelu ei herätä suuria tunteita. Toisin oli eilen kun Brasilia ja Belgia taistelivat välieräpaikasta. Fanitan Belgiaa, joka on tehnyt positiivisen vaikutuksen: pelataan eikä pelleillä.

Neymar on loistava pelaaja, mutta valitettavasti vielä loistavampi näyttelijä. Kuvan kaatuminen on toiselta puoliajalta, jolloin Belgia johti vielä kahdella maalilla. Hidastus paljasti kaikille Neymarin kalastelleen rankkaria filmaamalla. Brasilian valmentaja halusi videotarkastusta, mutta Neymar ei. Hän todennäköisesti tajusi, että mahdollinen varoitus tilanteesta olisi tullut nimenomaan hänelle. (Hups, Kroatia teki maalin!)

Filmaaminen on jalkapallon vitsaus, jonka kitkemiseen odotin – näköjään turhaan – apua videotarkastuksesta. Kirjoitin asiasta neljä vuotta sitten. Kun kortti pitäisi nostaa tähtipelaajalle, tuomarin kantti ei yleensä riitä.

Neymarin loikka palautti mieleen tilanteen vuoden 1998 turnauksesta. Ottelussa Englantia vastaan Romanian tähtipelaaja Gheorghe Hagi kalasteli rankkaria aivan kuin Neymar eilen. Tuomari nosti keltaisen, ja kun se oli toinen samassa pelissä, väri vaihtui punaiseksi. Täydet pisteet sille tuomarille!

Sitten selitys otsikkoon. Viikon ajan päällimmäisenä ajatuksissani on ollut kaksi asiaa, jotka Hugleikur Dagsson yhdistää nerokkaasti tässä piirroksessa. Olemme Jounin kanssa lähdössä Islantiin elokuun lopulla.

PS Venäjä tasoitti jatkoajalla, mutta Kroatia voitti rankkarit. Hieno peli!

Palloilua urakalla

Kuluva kesä on minulle ennätysmäisen vilkas palloilukesä. Ruutu-palvelun ansiosta saan katsella pesäpalloa kyllikseni: kaikki suosikkijoukkueeni pelit ja lisäksi muiden kiinnostavimmat. Livenä näin Kaupissa pelatun naisten kärkiottelun Manse PP vs. Kirittäret.

Kirittäret ei antanut viime kauden mestareille juoksun juoksua ja teki itse 2-0 voittoon tarvittavat. Illan sykähdyttävin hetki oli vasta toista superpesisotteluaan pelanneen 15-vuotiaan Venla Karttusen komea kunnari. Kuvassa Venla kolmospesällä odottamassa onnittelijoita.

Viime viikonloppuna pelattiin pesiksen jokavuotiset arvo-ottelut, kun idän ja lännen joukkueet kohtasivat Joensuussa. Jos jalkapalloa pelattiin samaan aikaan, jouduin valitsemaan. Valitsin pesäpallon. Kuvan tilanteessa Belgian kavennusmaali oli jo lähellä.

Eilen keskityin jalkapalloon ja nautin täysillä Belgian ja Japanin ottelusta, jossa draaman kaari oli kohdallaan. Olisin toki suonut Japanin menevän jatkoon. Kummankin joukkueen fair play -asenne miellytti: ei rapattu rumasti eikä kieriskelty nurmen pinnassa.

Katsomistani alkusarjan peleistä jäi mieleen Saksan ja Korean peli. Korea nöyryytti hallitsevaa mestaria melkein kuin Saksa Brasiliaa edellisissä kisoissa. Korean toinen maali tehtiin lajille poikkeuksellisesti tyhjiin; jos oikein näin, hyökkäysalueella seikkailleen Saksan maalivahdin pallonmenetys pohjusti tilanteen.

Tänään katsoin ensimmäisen puolikkaan Ruotsin ja Sveitsin ottelua, ja juuri nyt vuorossa ovat Englanti ja Kolumbia. Melkoista nyhjäämistä tämäkin. Siinä välissä näin hyvätasoista naisten pesäpalloa.

Vesireittiä Tampereelta pohjoiseen

Nelipäiväinen veneretki Tampereelta Virroille on alkukesäni kohokohta. Sää oli aurinkoinen, poutainen ja lämmin. Miinusta tulee vain heikoista tuulista ja niistäkin vain siksi, että tarkoitus oli liikkua tuulen voimalla. Nyt meni moottorilla ajeluksi; onneksi yhtenä päivänä päästiin kunnolla purjehtimisen makuun.

Vesireitti oli upea kokemus. Selkävedet seurasivat toistaan, kanavat ja kapeikot rytmittivät menoa. Yritimme kuvitella, mitä kyytiin osunut suuren maailman cityihminen olisi sanonut näkemästään. Ehkä ihmetellyt, onko kaikki vesi ympärillä todellakin makeaa! Ei kai sentään juomakelpoista?

Yövyimme veneessä: kolmesti luonnonsatamassa ankkurissa tai keula maissa, kerran laiturin ja poijun välissä. Sääskien paljous tuli ikävänä yllätyksenä. Myös joutsenten määrä yllätti, koska järvet olivat karuja ja kalliorantaisia. Yhdestäkään pesinnästä ei tosin saatu varmuutta. Kuikkia näkyi ilahduttavan runsaasti, alkumatkalta ilmoitettiin Tiiraan merimetso ja neljä kanadanhanhea.

Kanavat ja kääntösillat olivat minulle uutta. Murolen kanava oli miehitetty, mutta Herraskoskella toimittiin itsepalveluperiaatteella. Narusta nykäisemällä sulku avautui ja silta kääntyi pois edestä. Paluumatkalla yövyimme kanavan suulla ja vierailimme kanavamuseossa. Myös se oli miehittämätön.

Herraskoskella on myös kaarisilta, jonka alituskorkeudeksi Liikenneviraston sivuilla ilmoitetaan 7 metriä. Toisvesi oli vähällä jäädä näkemättä, sillä veneemme masto yltää 8.5 metriin. Päätimme kuitenkin kokeilla, ja alitus onnistui. Maston tyveltä oli mahdotonta arvioida, paljonko pelivaraa jäi.

Ruovedellä hyödynsimme kulkutapaamme ja poikkesimme Kalelassa, mihin autolla ei pääse. Tämä Akseli Gallen-Kallelan vuonna 1895 valmistunut erämaa-ateljee on vaikuttava oman aikansa kulttuurimuistomerkki.

Virroilla pääsimme näkemään kuuluisan höyrylaiva Tarjanteen, joka on kulkenut Tampereen ja Virtain väliä yli sadan vuoden ajan. Aluksesta purkautuneet matkustajat olivat kauttaaltaan varttuneempaa väkeä; kaikki näyttivät nauttineen kiireettomästä päivästä Runoilijan tiellä. Bussi odotti rannassa, ja suuri osa jatkoi välittömästi matkaansa – ehkä takaisin Tampereelle.

Viron kuuluisin suo ja putous

Viron matkamme maaseutuosuus käynnistyi Lennart Meren mukaan nimetyltä lentoasemalta, mistä vuokrasimme auton. Golfin keula suunnattiin kohti Lahemaan kansallispuistoa ja Viron kuuluisinta suota.

Viru raba on metsien ympäröimä räme, jonka keskellä on kaunis keidassuo. Viru raban suosio perustuu osaltaan saavutettavuuteen ja hyviin rakenteisiin: tunnin ajoaika Tallinnasta ja perillä hyväkuntoinen pitkospolku. Lämmin kevätpäivä innosti rohkeimmat käväisemään allikossa.

Seuraava kohteemme oli Lahemaan kansallispuiston opastuskeskus, joka on rakennettu Palmsen moision entiseen talli- ja vaunurakennukseen.

Tila oli upea ja näyttely tyylikäs, samaan aikaan moderni ja vanhanaikainen. Moision päärakennus on itsessään nähtävyys, samoin sitä ympäröivä puisto. Lammessa polskahtanut kala saattoi olla karppi.

Vierastalo olisi ollut mieluisa majoituspaikka, mutta koska huomasimme asian liian myöhään, yövyimme Vosu-nimisessä pikkukylässä Suomenlahden rannalla. Oikein mukava paikka sekin, ja hiekkaranta oli rankattu Visit Estonia -sivustolla Viron kymmenen parhaan joukkoon.

Aamulla jatkoimme Haapsaluun ja Hiidenmaalle. Poikkesimme matkalla Jägala-joen putoukselle, joka oli vähävetisenäkin mainittava nähtävyys. Pystypudotusta on kahdeksan metriä ja leveyttä vielä enemmän.

Sillä aikaa kun…

Viroon lähtiessämme Lapin joet tulvivat ja tilanteen pelättiin edelleen pahenevan. Paluun jälkeen kiiruhdin Kivisillalle katsomaan, joko aukko näkyy. Joen pinta oli laskenut parilla metrillä ja oltiin lähellä normaalia kesän tasoa. Kuvat on otettu 14.5 ja 28.5.

Kirjoitan Viron vaikutelmista erikseen, mutta tässä pieni ennakkomaistiainen. Lupasin Saarilla ja Länsi-Virossa ensi kertaa käyneelle Arjalle kaksi uutta lintua: avosetin ja kattohaikaran.

Avosetteja nähtiin tietopaikassa Hiidenmaalla ja kattohaikaroita kahdessa paikassa mantereella. Kuvan kattohaikara tuli iloisena yllätyksenä matkalla Paldiskista Tallinnaan. Kyseessä lienee pesää vartioiva koiraslintu. Hautova naaras ei varmaankaan ollut kaukana, mutta pesää ei jääty etsimään.

Joki tulvii

Tänään ajattelin käydä kiertämässä Koivusaaren luontopolun, mutta aikeeksi jäi. Ounasjoen pinta oli noussut muutamassa päivässä liki kaksi metriä, ja pitkokset olivat koko matkaltaan veden vallassa. Kahluusaappailla kierroksen olisi ehkä voinut tehdä.

Kulpinväylän sillalta otetussa kuvassa tilanne näkyy hyvin. Virran kuljettamia jäitä näkyi Ounasjoen pääväylässäkin, mutta ei näin suuria.

Lämpötila on kivunnut monena päivänä kesäisiin lukemiin ja pysynyt öisinkin plussalla. Lentoaseman mittauspisteessä noteerattiin ensimmäinen lumeton päivä. Ounasjoen latvoilla lunta on vielä reilusti, ja tulvan ennustetaan olevan maksimissaan ensi viikon tiistaina.

Positiivista urheilupöhinää

Pikkuleijonien maailmanmestaruus käynnisti menestyksen kierteen, joka saattaa poikia vielä vaikka mitä. Avainsana oli peli-ilo ja positiivisuus, jota päävalmentaja Tommi Niemelä säteilee ympärilleen. Tuollaisen valmentajan joukkueessa pelaajat eivät pelkää epäonnistumisia, vaan uskaltavat pelata vahvuuksillaan.

Sama ilmapiiri näyttää tarttuneen myös isoihin Leijoniin, jotka ovat aloittaneet loistavasti omat kisansa. Marjamäen johtamia maajoukkueita aiemmin leimanneet maalinteko-ongelmat loistavat poissaolollaan. Tavanomaista urputusta valinnoista ja pelitavasta ei ole tällä kertaa kuulunut, mitä nyt joku peruspessimisti joutui paremman puutteessa toteamaan, että Saara Aalto puristaa mailaa!

Marika Teini voitti juuri äsken Euroopan mestaruuden suunnistuksen keskimatkalla. Kilpailu oli jännittävä ja dramaattinen. Selvässä johdossa ollut Ruotsin Tove Alexandersson harhaili pahasti 15. rastilla ja sveitsiläinen kilpasisko ohitti kokonaan 10. rastin. Hän ehti juhlia joukkuetovereineen maalialueella voittoa ennen kuin sai sai kuulla tulleensa hylätyksi.

Saappaat savessa

Eilen sattui kaksi asiaa, joista ajattelin kertoa. Mutta ensin sananen saappaista.

Olen vanhan liiton lintuharrastaja eikä linturetki ilman saappaita tunnu oikealta. Lisäksi  nimenomaan keväällä on usein niin, että mitä savisemmat saappaat, sitä mukavammat havainnot. Kuva on viime viikon retkeltä Alakorkalon hyötyjäteasemalle.

Sitten ne asiat. Elokuun puolivälissä hankitun älypuhelimen tilastoiva askelmittari pyörähti eilen kolmannelle miljoonalle, kävelty matka linnuntietä Rovaniemeltä Helsinkiin ja takaisin. Hyvä marjalintutalvi lisäsi askelkertymää; viime aikoina yleistynyt pyöräily uhkaa vaikuttaa toiseen suuntaan.

Miljoonan askeleen raja rikkoutui joulukuussa, jolloin kirjoitin tämän postauksen.

Eilisen toinen mainittava tapaus on muuttohaukan näkeminen Harjulammella. Muuttohaukka ei ole enää superharvinaisuus kuten harrastusta aloittaessani, mutta ihan joka vuosi sitä ei pääse näkemään. Lapissa tehdyt pesimäajan havainnot salataan ja ne näkyvät Tiirassa vain pienelle porukalle.

Kansalliskirjallisuutta

Kevään lukuelämys on ollut Viron kansalliskirjallisuuden kulmakivi, A.H. Tammsaaren viisiosainen suurromaani Totuus ja oikeus.

Siihen aikaan kun Virolla oli oma raha, 25 kruunun seteli oli kunnianosoitus Tammsaarelle. Etupuolella oli kirjailija itse, kääntöpuolella hänen syntymäkotinsa Vargamäe, nykyisin museo.

Tekstini Totuudesta ja oikeudesta täällä.