| |
|
|
- Asukkaiden
ääni kuuluviin! Kunta menestyy vain, jos päätöksenteko on avointa
ja keskustelevaa. Poliitikoilta vaaditaan todellista halua ja kykyä
uudistua ja uudistaa toimintatapojaan. Uutta yhdistyvää Rovaniemeä
ei rakenneta vanhoilla asenteilla.
- Ympäristö
ja luonto on parasta Rovaniemeä! Pohjoisissa oloissa ympäristöasioiden
hoito on ensiarvoisen tärkeää. Puistot ovat liian arvokkaita kelkkaparkeiksi
ja Ounasvaaran nakertamisen on loputtava.
- Esteetön
kaupunki on hyvä kaikille, vauvasta vaariin! Kävelykeskusta viihtyisäksi,
palvelut helposti kaikkien saataville.
- Budjetin
sukupuolivaikutukset näkyviin! Yli puolet rovaniemeläisistä on naisia,
mutta näkyykö se päätöksenteossa? Haaveillaanko jalkapallostadionin
kaltaisista uusista suurinvestoinneista samaan aikaan kun koulutoimelta
halutaan säästää lisää?
- Työ
on ihmisen perusoikeus! Rovaniemen suurin työllistäjä on tulevaisuudessakin
palvelualat. Vihreiden verolinjaukset tähtäävät välillisten työvoimakustannusten
alentamiseen, mikä hyödyttäisi esimerkiksi matkailua. Kunnan hankinnoilla
on merkitystä oman paikkakunnan yritysten kannattavuudelle. Lähiruuan
suosiminen on hyvää aluepolitiikkaa.
- Rovaniemi
on kaukana eikä tänne tulla sattumalta. Ihmisiä pitää houkutella
kehittämällä omaleimaista, viihtyisää ja vi(h)reää kaupunkia. Menestyvä
kaupunki on suvaitsevainen ja monikulttuurinen yhteisö, jossa erilaisuutta
ja hullujakin ideoita arvostetaan.
Kunnallisvaaleissa päätetään Sinua koskettavista asioista.
Tule mukaan päättämään ja äänestä!
|

Ympäristö
ja luonto on parasta Rovaniemeä!
Näkymä
Arktikumin törmältä Ounasjoelle
|
|
|