REILU KAUPPA RAKENTAA REILUA MAAILMAA

Reilun kaupan säännöt pitää nostaa marginaali-ilmiöstä maailmankaupan yleisiksi periaatteiksi. Länsimainen kuluttaja on taas kerran avainasemassa. Jokainen tekee arkipäivän valintoja, jotka vaikuttavat meistä kaukana elävien ihmisten elämään. Halpa kahvi ei vaikutakaan niin houkuttelevalta vaihtoehdolta jos mietimme kuinka se on tuotettu. Kehitysavun sijaan pitäisi puhua enemmän maailmankaupan rakenteista. Pitkäjänteisintä apua on, että tuottajat saavat oikeudenmukaisen hinnan tuotteistaan ja että rikkaan maailman tuottamia elintarvikkeita ei dumpata alehintaan maailmanmarkkinoille. Kolmannen maailman mailla pitää olla oikeus suojella ja kehittää omaa tuotantoa ja jalostuskapasiteettia omien tarpeidensa mukaan. Siirtomaa-ajat ovat ohitse.

Kotimaista reiluutta on suosia lähiseudun tuotteita ja tuottajia. Elintarviketuotannossa tärkeimpiä arvoja ovat laatu ja ekologisuus, ei määrä. Luomutuotannon kehittäminen on vihreille tärkeää. Tavoitteenamme on nostaa luomutuotannon pinta-ala 20 prosenttiin vuoteen 2010 mennessä.

Rovaniemellä 11.9.2004 Mahdollisuuksien tori -tapahtumassa

 

MIESVETOINEN MAASEUTUKUNTIEN KUNNALLISPOLITIIKKA TIENSÄ PÄÄSSÄ

Vihreät naiset mukaan päättämään arjesta
Kotimaakunnassani Lapissa kaikki on aluepolitiikkaa. Olemme periferiaa, EU:n äärilaitaa. Vanhastaan Lappi on nähty ennen kaikkea raaka-ainevarantona. Täältä on rahdattu puuta ja sähköä kaupunkilaisten tarpeisiin. Savotta-ajoilta lienee peräisin täkäläinen työn käsitekin; se on jotakin, mitä miehiset miehet tekevät isoilla koneilla. Tässä visiossa naisilla ei ole ollut juuri sijaa, ja se näkyy elinkeinopoliittisessa keskustelussa. Kun työstä on pulaa, on pelastajaksi huudettu vuoroin Vuotoksen allasta, vuoroin isoja kaivoshankkeita, joiden toivotaan tuovan satoja miestyövuosia.

Miestyövuodet eivät naisia noteeraa
Maakunnan kriisikokouksiin on koottu keski-ikäiset miehet viemään valtiovallalle viestiä siitä, mitä pitäisi tehdä. Samalla on vahvistettu kuvaa miesten maakunnasta, jossa naisten mielipidettä ei edes tarvitse kysyä.

Mitä kauemmas tullaan kaupunkien väestökeskittymistä, sen vähemmän tuntuu naisia olevan näkyvillä paikoilla yhteiskunnassa. Vaikka Lapissa on naisia maakunnan ykkösviroissa, maaherrana ja TE-keskuksen johtajana, naissukupuoli on uusimman tutkimuksen mukaan selvästi aliedustettu täkäläisten yritysten johtopaikoilla. Yritysten tasa-arvosuunnitelmien toteuttamiseen pitäisi ehkä lisätä alueellinen näkökulma.

Muuttotappioalueilla kaivattaisiin kipeästi kaikkia erilaisia näkökulmia ja ideoita. Erityisen huolestuttavaa on, kuinka miesvetoista maaseutukuntien kunnallispolitiikka on. Politiikkaan uskaltautuvilla naisilla näyttäisi olevan nostetta ja kysyntää, mutta naisten kynnys asettua ehdokkaaksi on korkea.

Ilmiö vaikuttaa Lapin vihreidenkin ehdokasasetteluun. Kuulostaa siltä, että maakunnan tietynlainen machokulttuuri elää puolueiden sisälläkin niin, että moni mukaan yrittävä nainen pettyy ja turhautuu nopeasti. Hoidetaanko asiat mieluiten vanhaan tapaan miesten kesken?

Arvostaako kunta naistyöntekijöitään?
Osa Lapin naisista lähtee etsimään tulevaisuutta muualta, pääteltyään ettei omassa kunnassa ole valoa näköpiirissä ja koettuaan, että naisten ääntä ei kuulla. Ilmiö on jo joissakin kunnissa näkyvissä siten, että nuoria naisia on yhä selvemmin vähemmän kuin miehiä. Tällaisissa kunnissa pitäisi vakavasti pohtia, kuinka kunta voi vaikuttaa asiaan. Mm. kuntien naistyöntekijöiden kohtelu on tärkeä viesti siitä, kuinka naisia arvostetaan.

Sukupuolivaikutusten arviointi pitää ottaa mukaan kaikkeen päätöksentekoon ja raivata naisten osallistumisen esteitä. Se ehkä vaatii muutoksia toimintatapoihin ja "ennenkin on tehty näin" -ajatteluun, mutta on välttämätöntä tulevaisuuden kannalta. Maakunnan miehillä ei ole varaa ylenkatsoa naisiaan.

Artikkeli julkaistu Vihreät Naiset ry:n Syöjätär -lehdessä 2/2004